Kitaristi Ben Granfelt on tehnyt musiikkia jo yli parikymmentä vuotta. Hänen uransa alkoi normaalien "kotikontubändien" kanssa Kauniaisista, josta soittotaidon kasvettua matka jatkui ulkomaita myöten nostetta saaneen Gringos Locosin riveihin. Gringos Locosin jälkeen hänellä on ollut kiinnityksiä useisiin eri bändeihin, viimeisimpänä neljän vuoden ajan brittiläinen Wishbone Ash. Oman musiikin esittäminen toi hänet kuitenkin takaisin Suomeen, ja niin Ben Granfelt Band muodostui hänelle siksi väyläksi musiikin tekemiseen, josta hän oli niin monta vuotta haaveillut, ja jota varten oli monessa yhtyeessä kannuksia hakenut. Syyskuun 5. päivä hänen bändiltään tulee uunituore levy, joka kantaa nimeä Notes From The Road. On aika kysellä Beniltä hivenen tarkemmin, miten tähän on tultu ja mitä tämä uusi levy hänelle merkitsee.

Heti haastattelun alkuun on hyvä kysellä, miten kauniaislainen koululainen innostui kitaransoitosta.

Ben: En oikein muista. Musa soi aina meillä himassa, ja landella varsinkin mun serkku esitteli mulle eri 70-luvun bändejä. Muistaakseni Beatlesin A Hard Days Night oli mun eka C-kasetti, ja TV:stä muistan nähneeni Jukka Tolosen, mutta hänen musastaan en muista mitään. Ja sitten pari kaveria koulussa aloitti kitaransoiton, ja minä siinä mukana. Niin, meillä oli myös kodinhoitaja, joka soitti paljon musaa mankalla. Kun hän oli poissa, minä selasin lävitse kaikki nauhat ja sieltä löytyi mm. Status Quo ja Dr. Feelgood.

CRS: Olen antanut itselleni kertoa, että samoihin aikoihin koulussa oli muitakin soittamisesta kiinnostuneita kundeja. Oliko koulun musiikin opetuksessa jotain erityisen innostavaa?

Ben: Koulun nuori musiikinopettaja oli eräs tärkeä tekijä asiassa. Hän hoiti sinne hyvät bändikamat, joita saimme käydä käyttämässä myös kouluajan ulkopuolella vahtimestarin luvalla.


CRS: Oliko kodin ilmapiiri suotuisa musiikillisen harrastuksen aloittamiseen?

Ben: Vanhemmat kannustivat soittamiseen hienosti ja hommasivat soittovälineet. Isäni oli joskus soittanut orkesterissa, minkä seikan hän paljasti vasta soitettuani muutaman vuoden. Kun aloitin urheiluharrastuksen 16-vuotiaana, hän oli hivenen kummissaan siitä. Kannustusta siis tuli hienosti kotoa.

CRS: Koetko olleesi yleensä paikalla sattumalta, kun kitaristia yhtyeisiin valittiin, vai onko määrätietoisella urasuunnittelulla ja kunnianhimolla ollut osuutta siihen?

Ben: Se oli lähinnä koulussa, jossa alussa tapasin muita soittajia, ja aika määrätietoisesti minä ne bändit perustin. Tai kerran menin parhaan kaverini bändiin ja annoin kenkää hänelle... he he. Mutta koulussa tapasin mm. Tipe Johnsonin jonka kanssa tehtiin paljon demoja ja keikkoja.

CRS: Kuulostaa reilulta ;-) Eli biisintekotaito on ollut hyppysissä alusta alkaen?

Ben: Covereita soitettiin kyllä aika monta vuotta. Keikkasettiin kuuluivat mm. Purple, MSG, Judas Priest ja Ufo. Tipen kanssa tehtiin myöhemmin ekat omat biisit.

CRS: Gringos Locosissa vierähti monta vuotta. Minkälaista yhtyeessä oli soittaa? Olisiko sillä mielestäsi ollut mahdollisuus menestyä maailmalla paremminkin?

Ben: Olin aika naiivi silloin Gringos Locosin alussa; halusin vain soittaa ja se oli kaikkein tärkeintä. Mutta ulkomailla kritiikki ja arvostelut olivat tosi hyviä, joten meillä oli mahdollisuus siinä kuin muillakin. Epäonnea oli valitettavasti ekan levy-yhtiön kanssa joka lopetti ”International”-osastonsa ja me jäätiin ilman levy-yhtiötä just ekan levyn jälkeen. Soitettiin kuitenkin monta isoa festaria ja tehtiin 2-3 klubirundia Euroopassa. Ja sitten tehtiin se Status Quo -lämppärirundi, joka oli tosi nasta.

CRS: Aika oli varmasti opettavaista. Tekisitkö jotain toisin?

Ben: Turhaa sellaista on nyt miettiä... tehty mikä tehty.


CRS: Ok. Gringos Locosin lopetettua vuoroon tulivat Guitar Slingers, oma ensimmäinen soololevy, sekä Leningrad Cowboys aika lähekkäin. Bändiajat tarjosivat varmasti hienoja hetkiä, mutta minkälainen fiilis oli tehdä oma ensimmäinen soololevy?

Ben: Mulla on ollut mieletön tsägä mun urani kanssa; kaikki asiat ovat tapahtuneet ennen kuin olen itse ehtinyt panostaa niihin. Eka oma levy oli vain unelma, kun Atte Blom Megamaniasta sanoi kultuaan keikkabussissa jossain Saksassa mun demot, että: ”Tee meille levy”. Minullahan oli silloin Cowboysit ja Slingersit, joille tein laulubiisejä, joten tää instrumentaalilevy oli ihan mun oma juttu. En halunnut laulajaa missään nimessä, ennen kuin kyllästyin lirutteluun.


CRS: Sitten tulivat levyt E.G.O ja All I Want To Be. Samoin ensimmäiset lauletut oman nimen alla olevat kappaleet. Mistä uskallus omien biisien laulamiseen, ja oliko helppo saada laulu ja soitto sujumaan kimpassa?

Ben: Ei, ja joskus vieläkin tulee ns. rytmillisiä häiriöitä... he he. Mutta muuten laulaminen nykyään on osa sitä mitä teen.

CRS: Oletko koskaan ajatellut ottaa varsinaista solistia yhtyeeseen?

Ben: En! Tämä on trio ja se pysyy triona.

Leningrad Cowboysiä ja Guitar Slingersiä ei ole syytä ohittaa pelkällä maininnalla. Kysytäänpä niistä tarkemmin.

CRS: Kerro noiden bändien vaikutuksista musiikillisesti. Mitkä olivat mahdollisuudet omiin biiseihin Leningrad Cowboysissä? Guitar Slingersin kanssa tilanne oli varmasti helpompi, ainakin albumien krediiteistä päätellen.

Ben: Cowboysien kanssa sain tehdä vähän hullumpaa musaa, mutta myös ihan ”hyvää” musaakin kuten esim. Where’s The Moon, Leningrad ja Little Green Men. Slingersin kanssa musa oli aika AOR-rokkia, ja sitä tuli soitettua niin paljon että rupesin vihamaan sitä... halusin vain tehdä omaa juttua lopussa.

CRS: Jore Marjarantahan lähti sittemmin jatkamaan samaa linjaa, mutta suomenkielellä. Oliko Guitar Slingersissä koskaan puhetta esittää kappaleet suomeksi?

Ben: Ei ollut. Koska itse olin jo kyllästynyt soittamaan bändissä, niin puhuin pitkään Jorelle, että hän tekisi suomenkielisen soololevyn. Itse asiassa pari vuotta sain häntä taivutella siihen. Olin niin täynnä sitä musiikkia, että meinasin revetä. Tauon jälkeen on ollut kuitenkin mukava soitella heidän kanssaan, mutta olen nyt onnellinen oman musiikin kanssa.

CRS: Onneksi tilanne meni näin ja pysyitte kuitenkin ystävinä.

Moni kitaristi Suomessa oli varmaan ihmeissään Benin liittymisestä Wishbone Ashiin. Minulle ainakin heidän musiikkinsa on vähemmän kuultua. Annetaanpa Benin kertoa tapahtumista, jotka veivät hänet keikkailemaan ja tekemään kappaleita yhtyeeseen:

Ben: Olen soittanut Guitar Slingersin ja Ben Granfelt Bandin kanssa yhteensä varmaan 60 keikkaa Wishbone Ashin lämppärinä, ja tutustuin Andy Poweliin sen takia. Me meilataan vieläkin ja pidetään yhteyttä. Andy vaan soitti mulle ja pyysi bändiin, ja minä suostuin. Eräs ehdoistani oli se, että tehdään levy missä on uusia biisejä - ja mulla vaan oli enemmän biisejä kun Andyllä. Olen tosi ylpeä mm. Faith, Hope & Love -biisistä, jonka kyllä olin äänittänyt BGB:n kanssa E.G.O. –sessiossa, mutta se jätettiin pois, kun en ollut ihan tyytyväinen siihen silloin.

CRS: Kaikki kestää aikansa, niin myöskin ura menestyksekkäässä Wishbone Ashissa. Oliko kotimaan kaipuu liian kova, jatkuva keikkailu, vai tarve omaan bändiin se syy, joka toi sinut takaisin Suomeen.

Ben: Kaikki nuo kolme mitkä mainitsit, sekä se että olin tavannut uuden elämänkumppanin ja halusin perheen. Soololevyjen teko WA:n tahdissa olisi ollut mahdotonta, sen verran oli keikkoja.


CRS: Tultuasi takaisin ilmestyivät mainiot kokoelmat Live Experience ja The Past Experience 1994–2005. Moni vastaava levy vain kokoaa yhteen tehdyt levytykset, mutta noissa on mukana rutkasti ennen julkaisemattomiakin kappaleita, ja myös kappaleita eri kokoonpanoilla. Mistä idea noihin levyihin?

Ben: Halusin saada ulos vanhat biisit ja siirtyä uudelle ”jaksolle” bändin kanssa. Jos julkaistaan ns. kokoelmalevy, niin se on aika tylsä ilman jotain speciaalikamaa. Sen takia lisättiin pari uutta biisiä ja muuta ”never heard before” -biisiä.

CRS: Viime vuonna, eli 2006, julkaistiin mielestäni urasi paras levy, Sum Of Memories. Se oli täynnä mielenkiintoisia kappaleita, sisältäen instrumentaaleja ja laulettuja kappaleita. Vaikka soolot kuuluvatkin musiikkiisi, niin säveltä et ole myöskään unohtanut, mikä erottaakin sinut monista kitarasankareista. Miten levy syntyi?

Ben: Olen kyllä samaa mieltä levystä. Sum Of Memories oli just se levy jota olin suunnitellut jo 2–3 vuotta kun ”Experience”-levyt tulivat. Totta kai biisit ja melodia ovat tärkeimmät, mutta niitten sisällä on kivaa liikkua jammailumaailmaan. Me äänitettiin livenä kaikki pohjat, ja lauloin sen jälkeen kaikki leadit ja taustalaulut itse. Sen takia jotkut biisit oli vähän pitempiä kuin aluksi oli tarkoitus... soolot vähän venyivät!

CRS: Vaikuttaa toimivalta ja nopealta yhtälöltä. Biisit taisivat olla aika valmiina studioon mennessä?

Ben: Joo, kaikki paitsi "Confession Time". Riffit ja soinnut oli minulla hallussa, mutta tekstin kirjoitin vasta bussissa mennessäni Mirin studioon Lohjalle.


CRS: Ennen siirtymistä uusimpaan levyyn, kysyn kuitenkin muutaman asian bändistä ja elämästä.
Kokoonpanosi on vaihdellut ainoastaan basistien osalta. Miten olette löytäneet yhtyeen rumpali Miri Miettisen kanssa toisenne?

Ben: Miri soitti Gringos Locosissa, ja sen jälkeen hän on ollut mun bändissäni... me tullaan hyvin toimeen – ei siinä sen kummempaa.

CRS: Kun teidän soittoanne katselee ja kuuntelee, niin enpä usko kenenkään muun pääsevän musiikillisesti yhtä lähelle kuin Miri. Miten paljon Miri osallistuu biisien tekemiseen, vai ottaako kantaa vain rumpuasioihin?

Ben: Ei Miri biisejä ole BGB:hen tehnyt, mutta arreissa (sovituksissa) hän ja basisti – kuka sitten onkin ollut kyseessä – ovat aina osallistuneet. Miri yleensä sanoo basisteille, että hän kuuntelee minua eikä basistia... me osataan biisit niin hyvin että me luetaan toistemme ajatuksia soittaessa.

CRS: Basistit ovat kuitenkin vaihdelleet paljon. Bändissäsi ovat soittaneet Lauri Porra, Ako Kiiski, Harri Rantanen ja Anssi Växby. Kaikki ovat tunnettuja basisteja. Onko Ben Granfelt Band basistien oppikoulu, josta valmistauduttuaan on valmis mihin tahansa? ;-)

Ben: Eka basisti oli muuten Kari Leppälä joka myöskin on taitava basisti! Kuulin jonkun jutun että varokaa: jos menette Benin bändiin joudutte vetämään bassosoolon, ha ha! On ollut hyvä tsägä äijien suhteen siinä mielessä, että he ovat olleet nastoja tyyppejä ja hienoja soittajia, MUTTA niin pahuksen kiireisiä että eivät ehdi keikoille!
Nyt on kuitenkin löytynyt soittaja joka diggaa samasta musasta, ja ilmoitti että muille bändeille ei ole aikaa silloin kun BGB tekee keikkoja. Soitto on vähän rennompaa ja taustalaulut toimii! Tuntuu vähän enemmän siltä kuin kyseessä olisi bändi, joka tekee kimpassa jotain eikä ajattele seuraavan bändin treenejä tai jotain sessiota.
Kyseessä on siis John Vihervä joka on soittanut mm. Stratovariuksessa, Boycotissa, T. Läntisen kanssa, ja viimeksi Monsterboressa.


CRS: Onneksi olkoon! Oliko basistin etsiminen pitkäkin prosessi?

Ben: Odotin sen olevan vaikea ja pitkä prosessi, mutta kun kävin kesäkuussa On The Rocksissa katsomassa Monsterborea, huomasin siinä soittavan John Vihervän soittavan sillä tyylillä, jota halusin. Keikan jälkeen kysyin häneltä, että haluaako hän liittyä yhtyeeseeni ja hän halusi.

CRS: Miten muuttuminen perheelliseksi on vaikuttanut muusikkouteesi? Lapsen saaminen on varmasti viimeistään laittanut asiat erilaiseen tärkeysjärjestykseen, kuin ennen?

Ben: Olen onnellinen, ja sen takia otan asiat rennommin ja nautin kaikesta tällä hetkellä. Soitan omasta mielestäni paremmin kuin koskaan ennen, koska en ajattele sitä niin paljon vaan nautin siitä.

CRS: Soittamisessasi ja muutenkin olemuksessasi näkyy hyvin tyytyväisyys. Mitä ajattelet siitä, että liika tyytyväisyys voi myöskin tylsyttää sävelkynää? Oletko huomannut urasi varrelta mitään sellaista vaihetta, jolloin olisit tehnyt erityisen hyviä biisejä?

Ben: Tein jossain vaiheessa paljon erilaisia biisejä, mutten löytänyt niistä sitä "punaista lankaa". Sum Of Memories on kyllä parasta, mitä olen tähän saakka tehnyt.


Ben on päässyt uransa aikana esiintymään suurilla lavoilla. Hän on ollut lämmittelemässä mm. Deep Purplea. Lisäksi hän on esiintynyt suurilla lavoilla Leningrad Cowboysien ja Wishbone Ashin kanssa. Kuitenkin nykyisin hänet tapaa useimmiten varsin pienissä paikoissa esiintymässä. Kysyinkin häneltä seuraavaksi siitä asiasta.

CRS: Pidät esiintymisestä pienissä paikoissa – kuten minä käydä katsomassa bändejä sellaisissa. Onko suora kontakti yleisöön juuri se polttoaine, jota haluat? Vai onko pienissä paikoissa esiintyminen se seikka, että haluat pitää keikkamäärän pienenä....siis jos olisi suurempia paikkoja, niiden mukana tulisivat myös pienemmät, ja keikkamäärät kasvaisivat. Toivottavasti ymmärrät mitä ajan takaa.


Ben: Soitan sen kokoisissa, missä on hyvä soittaa. Paikan koolla ei ole niin suurta väliä, jos muuten on hyvä soittaa.

CRS: Uskoisin musiikkisi kiinnostavan esimerkiksi juuri Britanniassa nimenomaan Wishbone Ash -kytkennän takia. Minkä takia pääkeikkailualue on kuitenkin Saksa?

Ben: Mulla ei ole Briteissä keikkamyyjää, ja tällä hetkellä olen saanut jonkunlaisen klubisuosion Saksaan, ja sitä yritetään parantaa koko ajan. Lähtisin mielellään Britteihin, mutta asiat pitää olla hallussa ensin.

CRS: Minkälainen paikka muuten Saksa on esiintyä? Onko se samaa puurtamista ja takahuoneiden pienuuksien ihmettelemistä, sekä pitkiä matkoja paikasta toiseen? Vai mikä vetää Saksaan?

Ben: Siellä on pari ISOA PLUSSAA!! Soitto alkaa klo 20.30 tai 21.00 ja me soitetaan vaan musaklubeissa, ja yleisö tulee kuuntelemaan musaa eikä ryyppäämään. Ei minua haittaa jos pukuhuoneeseen mahtuu vaan 3-4 jätkää... meitä on vaan 3 + kiertuemanageri ja miksaaja...

Moni lukija haluaa varmasti tietää myös Benin laitteistosta. Tässä hivenen siitä.

CRS: Kysyn soittimistasi aivan lyhyesti. Minkälainen tie on ollut päästä kalustossasi tähän pisteeseen? Vahvari, kitarat ja efektilaitteet? Ne näyttävät ja kuulostavat aika loppuun saakka harkitulta kokoonpanolta.

Ben: Olen aina ollut Strato-fani ja vasta Cowboyseissa ostin Les Paulin. Mulla on 4 Fenderiä, 3 Tyleriä (periaatteessa Strato humbuckerilla) ja 2 Les Paulia. Vahvistimien suhteen aloin käyttää ENGL:iä -96, ja ei ole ollut mitään syytä vaihtaa sen jälkeen. Toimin myös ENGL:in agenttina (myyntiedustajana) Suomessa. Pedaalit ovat wah, fuzzi, octavia, vibe ja leslie sekä delay. Kaikki minun pedalboardini on koottu Tanskassa, Steen Skrydstrupin pajalla (www.skrydstrup.com).

CRS: Miten paljon jouduit kokeilemaan eri vaihtoehtoja ennen kuin sopiva kokoonpano löytyi?

Ben: Kyllä siihen oma aikansa meni. Vuonna -96 löysin ENGL:in ja joskus vuonna 2000 Steenin netistä. Sen jälkeen on ollut kaikki hallussa.

CRS: Liittyykö jotkut kitaraklinikkasi juuri ENGL:in vahvistimien markkinointiin?

Ben: Fenderin ja ENGL:in yleensä.

Jos kitaristit ovat kiinnostuneita eri kitaroista, niin ovat he myös toisista kitaristeista. Otin tässä vaiheessa esiin vaikuttajat.

CRS: Kysytäänpä vähän muista kitaristeista. Olet nimennyt vaikuttajiksesi mm. Jeff Beckin ja Robin Trowerin, ja Joe Satrianin vaikutusta löytyy ainakin varhaisilta levyiltä.

Ben: Kaikki yllä olevat ovat oikein, paitsi että Satrianista en tiedä enää paljon mitään. Lisäksi Gary Moore, Pat Travers, Pat Thrall, Hendrix, Clapton… lista on pitkä.

CRS: Mutta Satrianin tuotanto oli kait kuitenkin jossain vaiheessa tarkastelun alaisena? Uskoisin hänen tuoneen kitaransoittoon aikoinaan jotain uutta. Nuo mainitsemasi kitaristit ovat aika perinteisiä soittajia tyyliltään?

Ben: Niin ovatkin, ja ehkä sen takia niistä diggasinkin. Kyllä Vai ja Yngwie olivat kovia, kun ensimmäisen kerran heidän kuulin soittavan, mutta en jaksa enää… liian monta nuottia. ;-)

Benin soitossa tosiaan on jotain muuta kuin soittotaidon esittelyä. Siinä on hienosti mukana biisin lisäksi letkeä jamittelu.

CRS: Minkälaista musiikkia kuuntelet nykyisin, vai jaksatko enää oman musan teon jälkeen kuunnella mitään?

Ben: Olen kuunnellut aika paljon Allman Brothersia sekä Gov't Mulea. Warren Haynes on hieno soittaja. Diggaan myös Michael Landaun Raging Honkies bändistä. Mutta himassa on kyllä aika hiljaista... kuuntelen eniten musaa tien päällä.

CRS: Miten on kotimaisten kitaristien suhteen?

Ben: Cie Von Hertzen on hieno saundi-soittaja... Muta (Muddy Manninen, Wishbone Ashin nykyinen suomalaiskitaristi ja Benin soittokaveri Gringos Locosissa) ja Jarmo Nikku... Kämäräinen on tosi kova! En oikein ole seurannut mitä täällä tapahtuu...ei ole aikaa.

Vaikka Ben Granfelt Band on Benin pääbändi, niin aikaa on löytynyt….ja innostusta myös toiseen projektiin. Kysytäänpä häneltä myös siitä.

CRS: BGB:n lisäksi sinulla on ollut tänä vuonna toinenkin projekti; Grangelt & Nikku Guitar Fest.
Soititte Jarmon kanssa useita keikkoja, joissa kuultiin vanhoja tuttuja kappaleita mm. Allman Brothersiltä, Gov't Mulelta, Bad Companylta yms. Miten päädyitte keikkailemaan yhdessä?

Ben: Siitä oltiin kauan puhuttu Jarmon kanssa, ja tänä vuonna vihdoin saatiin jotain aikaiseksi.12 keikkaa on nyt tehty ja TOIVOTTAVASTI tammikuussa saadaan jotain äänitettyäkin.

CRS: Kerro mukana olleista muista muusikoista.

Ben: Noh, Jarmo ja minä... Miri, ja Jari Heino bassossa sekä Igi Kosanovic laulussa. Kaikki on kovia soittajia ja meillä on hauskaa... ei siinä sen kummempaa.

CRS: Tipe Johnson taisi olla mukana muutamalla keikalla?

Ben: Joo, Igillä oli pari muuta keikkaa samaan aikaan ja hän lomaili myös kotimaassaan Kroatiassa. Tipen valinta tuuraajaksi oli hyvin luonnollinen, olihan takana jo paljon yhteistä hauskaa.

CRS: No sitten vihdoin uuteen levyyn. Mistä nimi Notes From The Road?

Ben: Notes From The Road tarkoittaa sekä nuotteja, että kirjoituksia. Kun levyllä on sekä live- että studiomatskua, niin se tuntui sopivalta nimeltä.


CRS: Edellinen levy ilmestyi Saksalaisen Hypertensionin kautta. Miten päädyit Hypertensionin artistiksi?

Ben: Christian Thiel Hypertensionista tuli yhdelle keikalle Hampuriin ja pyysi lähettämään seuraavan levyn hänelle, ja he julkaisivat sen ... yllättävän helppo homma itse asiassa. Hypertension on pieni levy-yhtiö, mutta he pitävät mun musasta ja meikäläisestä… tai ainakin väittävät niin, he he.

CRS: Minkälainen prosessi tämän uusimman levyn tekeminen oli? Minusta se näyttää kuitenkin jonkinlaiselta välityöltä. Uuttahan sillä levyllä ei paljoakaan ole.

Ben: Notes From The Road on pieni välipala ennen seuraavaa studiolevyä. Saksassa halusivat lisää livematskua, ja monet kysyivät Going Home -biisiä, joten äänitettiin se uudestaan - ja mulla oli 3 uutta biisiä valmiina. Cocaine (J.J.Cale) on ollut vähän aikaa setissä tällaisena ”speed”-versiona, joten se oli ihan luonnollinen vaihtoehto. Vaikka studiobiisit ovat ehkä vähän mollivoittoisia, niin oli tosi hyvä fiilis vetää niitä. Livebiisit ovat Briteistä Wishbone Ash Conventionista, missä oli 800 ”tuttua” yleisössä. Siellä oli hienoa soittaa.

CRS: Levyn kolmessa uudessa kappaleessa on tosiaan aika mollivoittoinen fiilis. Sitäkö se keikoilla on, että kotiin on ikävä?

Ben: Ei tietenkään koko ajan. Himassa voisin olla kyllä vapaapäivät. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen noihin biiseihin. Ne ovat ihan oikeita biisejä, jotka KAIKKI myös soitetaan keikalla.

CRS: Kiertueesi alkaa pikkuruisesta Boothillistä 7.9., jatkuen näillä näkymin marraskuun alkuun sisältäen melkein kolmekymmentä keikkaa. Mitä odotat kiertueelta?

Ben: Hyvää soittoa ja hyvää meininkiä! Pitää varoa bailaamista, että ääni kestää.


Haastattelu lähenee loppuaan, mutta kysytään vielä pari kysymystä.

CRS: Olet sanonut, että olet saavuttanut musiikillisella uralla enemmän, kuin olit ajatellut. Olet kuitenkin ehkäpä päivittänyt unelmasi uudelleen? Tuskin kuitenkaan olet päättänyt "pitää pesäkkeesi", näin armeijaslangia käyttääkseni?

Ben: Se on totta, että kaikki mun unelmat ovat täyttyneet – ja vielä ennen kun itse olen tajunnut sen.
Se että jengiä tulee keikoille ja diggaa, se on mulle tärkeätä, MUTTA tärkein on se että meillä on hauskaa bändin kanssa – muuten en tekisi tätä.

CRS: Vaikka aiemmin mainitsitkin, että BGB pysyy triona, niin en malta olla vielä kysymättä, tuleeko keikoilla koskaan näkymään suurempaa BGB-kokoonpanoa kuin trio?

Ben: Olihan mulla viime joulukuussa Tipe ja Bryn (Jones), sekä Casper Mårtenson vierailemassa. Katsotaan, että mitä tänä vuonna keksitään.

CRS: Bändilläsi on omien nettisivujen lisäksi myös MySpace-sivut? Vieläkö soittamisen lisäksi jaksat paneutua tiedonvälitykseen internetissä?

Ben: Yritän kyllä, mutta olen unohtanut MySpacen salasanan! Onneksi Jukko Oja jeesaa niiden sivujen kanssa.

CRS: No, entä tulevaisuus, mitä odotat siltä?

Ben: Ensin tämä rundi, sitten Granfelt / Nikku levy + keikkoja, ja sitten uusi BGB levy... eiköhän siinä ihan tarpeeksi tekemistä ole. Odotan innolla näitä asioita, enkä oikeastaan odota mitään erikoista – muuta kuin että perhe voisi hyvin kun olen poissa kotoa.

CRS: Viimeinen kysymys: Milloin alkaa Ben Granfelt Blues Band toimintansa? ;-))

Ben: Jossain vaiheessa varmaan musa siirtyy enemmän bluesin puolelle koska se tuntuu luonnolliselta, mutta kokonaan blues-levyä en tee vielä pitkään aikaan.
Sanoin jo että tällä hetkellä elämässä kaikki on hyvin. Toivottavasti näin jatkuu. Kiitokset vaan kaikille jotka tulevat keikoille aina uudestaan ja uudestaan... tuokaa kavereita mukaan!

CRS: Kiitos haastattelusta Ben, ja hyvää jatkoa. Kysymyksiä oli paljon ja varastoonkin jäi toinen mokoma lisää. Toivottavasti rock-yleisö ottaa uuden levyn omakseen. Monilla keikoillasi eri yhteyksissä olen käynyt – ja tulen edelleenkin käymään, joten siellä nähdään viimeistään.

Jari Kaikkonen/CRS
3.9.2007