Kiviniemi ei pyri enää keskustan puheenjohtajaksi

 |   |   | 
 
Helsingin Sanomat
Reijo Hietanen
Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi on huolissaan puolueen tulevaisuudesta.

Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ei enää tavoittele puheenjohtajuutta kesän puoluekokouksessa. Hän vetoaa tuoreen kannatuskyselyn lukuihin.

"Mielestäni keskusta on viime syksynä ja etenkin tänä keväänä tehnyt erittäin hyvää oppositiopolitiikkaa. Odotin, että se näkyisi mielipidemittauksissa kannatuksen nousuna. Mutta kun näin ei ole, pitää osata vetää johtopäätökset", hän sanoo tiedotteessaan.

Kiviniemen mukaan kentältä on tullut viesti siitä, että jonkun pitää kantaa vastuu viime kevään vaalitappiosta.

"Vaalitappioon oli monia syitä, ennen kaikkea vaalirahakohu, eurokriisi ja kyllästyminen vanhoihin puolueisiin. Vastuun kantaminen on silti puheenjohtajan tehtävä", hän sanoi Yleisradion televisiouutisissa.

Kiviniemi vakuutti MTV3:n uutisissa, että on saanut vahvan tuen puheenjohtajuudelleen.

"Helsingin päässä kaikki on toiminut hyvin", hän vakuutti.

"Päätöksen taustalla eivät ole henkilökohtaiset syyt, vaan ainoastaan puolueen etu", hän korosti sunnuntai-iltana.

Kiviniemi kertoo olevansa huolissaan keskustan tulevaisuudesta.

"Puolue on vahva ja menestyy vain, jos se on yhtenäinen ja johto nauttii kiistatonta tukea."

Kiviniemi arvioi Ylen uutislähetyksessä, että puoluekokous osaa valita puoluejohtajaksi henkilön, joka vie puoluetta eteenpäin. Kiviniemi ei halunnut nimetä omaa suosikkiaan johtoon.

Keskustan puheenjohtajan paikkaa tavoittelevat toistaiseksi vain Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen. Spekulaatioissa on ollut esillä muun muassa varapuheenjohtaja Tuomo Puumala. Puoluekokous pidetään Rovaniemellä 8.–10. kesäkuuta.

Kiviniemi valittiin keskustan puheenjohtajaksi kesän 2010 puoluekokouksessa Matti Vanhasen jälkeen. Hän peri Vanhaselta pääministerin paikan ja toimi pääministerinä viime eduskuntavaaleihin saakka.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta