Kai Mikael Aalto

Olen oululainen 46-vuotias karaistunut, ei-akateeminen, aidosti kansallismielinen kristillissosialisti. Olen toiminut eri kansallismielisissä järjestöissä jo 1980-luvun lopulta alkaen ja julkisen toimintani aloitin v. 1991. Koulutukseltani olen sähköasentaja, mutta työskentelen nykyisin itseoppineena freelancer-spiikkaajana. Sotilasarvoltani olen reservin korpraali. Koen sydämeni asiaksi puolustaa ja suojella unohdettua kansaa, hädänalaista ihmistä ja kaunista, monimuotoista luontoamme sekä sorrettuja eläimiämme. Olen ISLAM-, EU- ja NATO-kriittinen vastustaen USA:n imperialistisia otteita koko maailmassa. Koen vakavana ongelmana myös väärin toteutetun epäoikeudenmukaisen globalisaation pakolaisongelmineen. En tietystikään vastusta maahanmuuttajia ihmisinä, vaan valtapuolueiden harjoittamaa räikeää oikeuksiaan puolustavan kansan itsensä pettämiseen ja syrjimiseen johtanutta epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa, josta kärsivät eniten oman kansamme köyhät, unohdetut, syrjäytetyt ja muut hädänalaiset kansanosat. Ja näin yhteiskuntamme sisäinen pahoinvointi, levottomuus ja jopa barrikadihenki lisääntyvät. Jos koet samoin, ole rohkea ja ota arkailematta yhteyttä vaikka puhelimitse: 041-7782604 / K. M. Aalto (24/7) Eläköön Isänmaa!

Kai Mikael Aalto kirjoittaa seuraavia blogeja

Käyttäjän julkiset suosikit

Käyttäjän tunnukset muissa palveluissa

MySpace
http://myspace.com/commander66
Last.fm
http://www.last.fm/user/Commander66
Youtube
http://youtube.com/user/Komentaja66
IRC-Galleria
http://irc-galleria.net/view.php?nick=Privilegio
Facebook
http://www.facebook.com/profile.php?id=557064323
LinkedIn
http://www.linkedin.com/in/commander66
Twitter
http://twitter.com/commander66