Tuoreen unkarilaistutkimuksen mukaan sillä vuodenajalla, jonka aikana ihminen on syntynyt, on merkitystä henkilön luonteeseen.
Unkarilaistutkimuksen mukaan syntymävuodenaika voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, saako henkilö jonkin mielialahäiriön.- Biokemialliset tutkimukset ovat osoittaneet, että syntymävuodenajalla on vaikutusta tiettyihin monoamiinivälittäjäaineisiin, kuten dopamiiniin ja serotoniiniin, joka on nähtävissä jopa aikuisiässä. Tämä sai meidät uskomaan, että syntymävuodenajalla voi olla kauaskantoinen vaikutus, johtava tutkija Xenia Gonda kertoo lehdistötiedotteessa.
- Työmme tarkasteli yli 400 henkilöä ja sovitti yhteen heidän syntymävuoden aikansa ja persoonallisuustyypit myöhemmässä elämässä. Periaatteessa näyttää siltä, että se, milloin olet syntynyt, voi lisätä tai vähentää mahdollisuuttasi sairastua tiettyihin mielialahäiriöihin.
Jos olet syntynyt kesällä, luonteellesi ovat tyypillisiä nopeat mielialanvaihtelut. Kesällä ja keväällä syntyneillä on taipumus olla myös ylettömän positiivisia.
Talvella syntyneet ovat huomattavasti vähemmän taipuvaisia olemaan ärtyisiä kuin muina vuodenaikoina syntyneet.
Syksyllä syntyneet olivat puolestaan huomattavasti vähemmän taipuvaisia masentuneisuuteen kuin talvella syntyneet.
Ilta-Sanomat uutisoi muutama vuosi takaperin syntymäkuukauden vaikutuksesta lapsen tulevaan ammattiin.
Pitävätkö tutkimuksen tulokset paikkansa sinun kohdallasi? Kommentoi alla!
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
1.
-
2.
-
3.
-
4.
-
5.
-
6.
-
7.
-
8.
-
9.
-
10.
-
11.
-
12.
-
13.
-
14.
-
15.
-
16.
-
17.
-
18.
-
19.
-
20.
-
1.
-
2.
-
3.
-
4.
-
5.
-
6.
-
7.
-
8.
-
9.
-
10.
-
11.
-
12.
-
13.
-
14.
-
15.
-
16.
-
17.
-
18.
-
19.
-
20.
-
1.
-
2.
-
3.
-
4.
-
5.
-
6.
-
7.
-
8.
-
9.
-
10.
-
11.
-
12.
-
13.
-
14.
-
15.
-
16.
-
17.
-
18.
-
19.
-
20.