Vasemmistoliiton Yrttiaho ei lähde ehdolle eduskuntaan

Politiikka
 
Mikko Stig / Str
Jyrki Yrttiaho
Jyrki Yrttiaho Kuva: Mikko Stig / Str

Vasemmistoliiton raisiolainen kansanedustaja Jyrki Yrttiaho ei lähde ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin.

Yrttiaho kertoo tiedotteessa olevansa pettynyt siihen, että vasemmistoliiton eduskuntaryhmän johto on yrittänyt kampittaa hänen ehdokkuuttaan puolueen sääntöjen vastaisesti.

Vielä viime sunnuntaina Yrttiaho kertoi pyrkivänsä eduskuntaan. Silloin Yrttiaho pääsi myös piirihallituksen muodostamalle jäsenäänestyslistalle.

Jäsenäänestys on kuun lopussa. Eilen torstaina Yrttiaho kuitenkin kertoi Turun Sanomille muuttaneensa mielensä. Tiedotteessa Yrttiaho sanoo ilmoittaneensa asiasta puolueen piirijärjestölle tänään.

Varsinais-Suomen vasemmistoliiton toiminnanjohtaja Raimo Nieminen sanoo lähettäneensä Yrttiaholle tänään varmistuksen siitä, että lehtitiedot pitävät paikkansa. Mitään muuta tietoa hän ei ollut vielä saanut.

"Kyllä hän tietysti on yli 4 000 ääntä viime vaaleissa saanut ehdokas. Se asettaa aina uusia haasteita", Nieminen sanoo.

"Se on sellainen äänimäärä, joka on saatava kanavoitua muille."

Yrttiaho ja vasemmistoliiton lappilainen kansanedustaja Markus Mustajärvi erotettiin puolueensa eduskuntaryhmästä kesällä 2011, koska he äänestivät Jyrki Kataisen (kok) hallituksen ohjelmaa vastaan. He kuuluvat nyt omaan kahden miehen vasenryhmäänsä.

Kumpaakaan ei kelpuutettu takaisin vasemmistoliiton ryhmään, vaikka puolue jäi oppositioon. Mustajärvi on kuitenkin puolueen ehdokkaana Lapissa.