Suomen vanhimmalla kaupalla Jalavan Kaupalla on takanaan pitkä ja moninainen historia. Kaupassa on tehty kauppaa niin ruplilla, markoilla euroilla kuin oravannahkoilla. Nykyaikana kauppa tehdään yhä enenevässä määrin erilaisten korttien välityksellä, sekä verkkopankkien avustuksella. Jalavan pihapiiri on aikojen saatossa elänyt ja huoneiden käyttötarkoitus on muuttunut useaankin kertaan, mutta varsinainen kauppahuone on koko ajan palvellut samassa tarkoituksessa kauppana. Saman tiskin takaa ovat Jalavan kauppiaat palvelleet asiakkaita nyt jo viiden sukupolven ajan.
Jalavan kaupan perusti vuonna 1883 vienan karjalainen laukkukauppias Stephan Jakowleff. Taivalkoski oli ollut perinteisesti Hirvensalmen Jakowleffien kauppareittien osa, olihan Taivalkosken sahan ympärille muodostunut asutusta ja niin ollen asiakaskuntaa. 1870-luvun lopulla oli Stephan kuitenkin alkanut puuhaamaan maakaupan perustamista. Vähän aikaa kauppa toimi Puolangalla, mutta siirtyi vuoteen 1883 mennessä Taivalkosken keskustaan, jonne vienan karjalaiset rakennusmiehet rakensivat yhä toiminnassa olevan kaupparakennuksen.
Stephanilla iski kuitenkin koti-ikävä ja hän suuntasi, ensimmäisen vaimon traagisen kuoleman jälkeen, takaisin Vienan Karjalaan vuonna 1907. Kaupan pidon hän jätti pojilleen Nikolaille ja Mikolle. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Nikolai hoiti kauppasuhteita laajalla alalla. Kauppaa käytiin niin Pietariin, Tukholmaan kuin Kuolan suuntaankin. Perimätiedon mukaan Ruotsin kuninkaan kruunussa on Nikolain Tukholmaan toimittama helmi.
Ensimmäisessä maailmansodassa Nikolai ja Mikko joutuivat Venäjän kansalaisina armeijan palvelukseen; Nikolai upseeriksi Pietariin ja Mikko Venäjän Riikan rintamalle. Nikolai oleskeli ilmeisesti suurimman osan sodan ajasta Pietarin lähistöllä. Sota-ajalta on säilynyt runsaasti kirjeitä joita hän on Taivalkoskelle lähettänyt, kirjeissä neuvotaan kauppa-asioissa, kerrotaan kuulumisia ja lähetetään usein terveisiä. Venäjän vallankumouksen lähestyessä Nikolai lähetti varoituksen Taivalkoskelle. Hän kehotti vaihtamaan kaupan käteisvarannot ruplasta johonkin vakaampaan valuuttaan, mutta Jalavassa ei otettu varoitusta huomioon. Oli vaikea uskoa, että Venäjän rahan arvo katoaisi. Vallankumous kuitenkin tuli, ruplan arvo romahti, ja Jalavaan jäi kolme pärekorillista täysin arvotonta rahaa.
Sodan jälkeen Nikolai perheineen sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1919. Kansalaisuuden myöntävä dokumentti on varhaisin säilynyt dokumentti, jossa mainitaan Nikolain uusi sukunimi; Jalava. Nimensä hän alkoi allekirjoittamaan viimeistään vuonna 1926 Jalavaksi. Myös Nikolain poika Janne oli viimeistään 30-luvun alussa jo kiinteästi mukana kaupan toiminnassa. Janne oli yksi Koillismaan ensimmäisistä autoilijoista.
Nikolain veli Mikko ei enää sodan jälkeen juurikaan osallistunut talon töihin. Mikko keskittyi hoitamaan kaupan sosiaalisia suhteita omalta vakiopaikaltaan elämänluukun vierellä. Onpa lattiaan jäänyt jopa Mikon jalanjäljet kiinteän istumisen seurauksena. Suorastaan legendaariseksi on noussut Mikon vakituinen Simos-Iikan intättäminen. Ihmiset kerääntyivät seuraamaan kaverusten inttämistä kuten teatteriesitystä. Yksitotinen Iikka hermostui usein, mutta yleensä Mikko sai hänet kahvikupilla tyynnytettyä. Ja kahvia saattoi kulua neljäkymmentäkin kuppia päivässä. Kirjailija Kalle Päätalo on kuvannut Mikon ja Iikan inttämistä Iijoki-sarjan alkupuolella.
Sotien välisenä aikana Jalavassa harjoitettiin matkalaisten pirtti –toimintaa. Ihmiset tulivat laajan pitäjän eri kulmilta keskustaan ostoksille ja majoittuivat Jalavan pirtissä. Hevosille oli talli ja matkalaisille pirtti, jonka ovet olivat aina auki. Asiakas saattoi tulla vaikka keskellä yötä pirttiin, nukkua, ja suorittaa ostoksensa aamulla kaupan puolella. Matkalaisten pirtti oli toiminnassa vielä 50-luvun alkupuolella.
Toisen maailmansodan aikana Jalava oli paikallisen Saksan armeijan yksikön päämajana. Saksalaiset kortteerasivat ja kulkivat eri puolilla Jalavasta käsin. Sota-ajalta on säilynyt saksalaisten piirtämä kartta, josta selviää heidän suunnitelmansa pihapiirin suhteen. Sodan yleinen kulku ei kuitenkaan mahdollistanut suunnitelmien toteuttamista. Lapin sodan alkaessa Saksan armeija jätti kuitenkin Taivalkosken keskustan polttamatta, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Jalava kuului kuitenkin säilytettyjen rakennusten joukkoon.
Nikolai toimi kauppiaana kuolemaansa saakka 1960-luvulla. Nikolain jälkeen kauppiaaksi tuli pitkään toiminnassa mukana ollut Janne. Myös Kalle-veli palasi Rovaniemeltä auttamaan kaupan pyörittämisessä Monesti taisikin olla niin, että intohimoinen kalamies Janne oli viikot Iijoella kalastamassa ja tunnollisempi Kalle-veli pyöritti kaupan päivittäisiä toimia.
Jannen jälkeen kauppiaaksi tuli kaupan satavuotisjuhlavuonna 1983 Jannen poika Ari Jalava, joka vaimonsa Airin kanssa alkoi haaveilemaan kahvilatoiminnasta. Haavetta vauhditti alkava Päätalo-turismi ja vuonna 1985 Jalavan pirtissä avattiin kesäkahvila. Aluksi kahvila toimi ainoastaan Airin loma-aikoina heinäkuussa, mutta kasvavan suosion myötä kahvilatoiminta laajeni pian ympärivuotiseksi. Airin ja Arin apuna kauppakartanon arjen toiminnassa oli talonmiehen hommia hoitanut Arin Jorma-veli.
Kahvilatoiminnan tukemiseksi rakennettiin vuonna 1997 kaupparakennuksen kylkeen uusi siipi. Kyseessä oli Arin monikymmenvuotinen haave ja ensimmäinen suurimuotoisempi tilaisuus uuden siiven kahvilassa olikin kauppiaan omat 50-vuotisjuhlat. Arin aikana Jalavan kauppiaat alkoivat jälleen kiertää kauppamatkoilla. Tällä kertaa tosin reppu oli vaihtunut pakettiautoon ja kyläkeskukset kesämarkkinoiksi.
Tammikuussa 2014 oli jälleen sukupolvenvaihdoksen aika. Viides polvi Laura ja Mikko Jalava otti kaupan vetovastuun harteilleen. Mikko on kaupan perustajan Stephanin perillinen suoraan alenevassa polvessa.
2000-luvun Jalava on kauppa, kahvila, erilaisten pitojen järjestämispaikka sekä verkkokauppa. Jalavaa ei voi sanoin selittää. Kaupan tunnelma on koettava itse.