Isis kylvää kauhua selkäpiitä karmivalla, yli 1800 vuotta vanhalla aseella Irakissa

Julkaistu: 23.1.2015 17:05

Britannialaisen sotilasasiantuntijan mukaan järjestön uudella terrorikeinolla on valtava psykologinen vaikutus.

Brittilehti Mirrorin mukaan skorpionipommit ovat terroristijärjestö Isisin uusin ase Irakissa. Isis-taistelijat ovat pakanneet tuhansia myrkyllisiä hämähäkkieläimiä kanistereihin, jotka on sitten singottu siviilien asuttamiin kyliin maan pohjoisosissa.

Kyliin osuessaan pommit ovat herättäneet asukkaiden keskuudessa paniikkia.

– Se on hulluutta. He ovat kehitelleet laitteita niitten laukaisemiseen, kertoo viime viikolla Irakista palannut Naton entinen kemiallisten ja biologisten aseiden asiantuntija Hamish de Bretton-Gordon.

Bretton-Gordonin mukaan skorpionit eivät pahemmin hätkähdä, vaikka kanisterit ammuttaisiin useamman kilometrin etäisyydeltä. Kun kanisteri menee säpäleiksi maaliin osuessaan, ne sinkoutuvat ulos ja lähtevät ryömimään ympäriinsä.

Bretton-Gordon kertoo, että pommit eivät ole aiheuttaneet suuria vahinkoja valtavaa psykologista vaikutusta lukuun ottamatta.

– Jotkut skorpionit ovat hyvin myrkyllisiä. Päätavoitteena on kuitenkin levittää pelkoa.

Vaikka skorpionipommit ovat uusi ase Isisille, on niitä käytetty Irakissa ensimmäisen kerran jo kauan sitten. Daily Mailin mukaan irakilaiset tekivät vastaavia pommeja keramiikkaruukuista puolustaessaan Hatran kaupunkia Rooman valtakunnan joukkojen piirittäessä sitä vuonna 198.

Aiheesta kirjan kirjoittaneen historioitsija Adrienne Mayorin mukaan sotilaat sylkivät skorpionien päälle hidastaakseen ja rauhoittaakseen eläimiä, jotta niitä olisi helpompi käsitellä.

Kommentit

Kirjoita kommentti

Lue keskustelun ohjeet ennen viestin kirjoittamista. Huomaathan, että viestien ilmestyminen kestää hetken, koska kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Keskusteluviestejä julkaistaan arkisin klo 8-23 ja viikonloppuisin klo 9-22.

Lähetä täältä aiheeseen liittyvä uutisvinkki toimitukselle. Yhteydenottosi on aina luottamuksellista, nimesi ja yhteystietosi jäävät vain toimituksen tietoon.


Maksimipituus 25 merkkiä

Ei näytetä julkisesti

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Tuoreimmat