Sisältö:

Hullujussi on yksi suomalairock-musiikin suurista kummajaisista. Yhtyeen levyjä on myyty yhteensä yli 150 000 kappaletta ja sen saavutuksiin kuuluu mm. Friduna Skikunan ja Bingo Bango Bongon kaltaisen suurhitit. Menestyksestä huolimatta yhtyeen taustat ovat jääneet suurelle yleisölle varsin tuntemattomaksi. Tähän on osaltaan varmasti vaikuttanut musiikkitoimittajien penseä suhtauminen yhtyeeseen. Onkin siis aiheellista suorittaa yhtyeen historian lyhyt oppimäärä.

Hullujussin juuret johtavat aina vuoteen 1972 ja Arto Sotavallan Häkäpönttö -yhtyeeseen. Tuossa yhtyeessä tämän jutun sankareista Holle Holopainen, Eeki Mantere ja Tapsa Niemelä tuohon aikaan vähemmän tai vielä vähemmän matalalla innostuksella musisoivat. Heidän lisäkseen riveissä vaikutti rumpali Hessu Salmijärvi.

Työ oli rankkaa leipätyötä, josta muusikon elämän paljon puhuttu glamour oli kaukana. Häkäpöntön riveissä arvonjärjestys oli selvä: solisti oli yhtyeen stara, muiden rooli oli toimia vain taustamuusikoina. Vaikka keikkaa yhtyeellä riittikin, niin solistin tähteyden kanssa oli vähän niin ja näin: – Siihen aikaan Arto Sotavallan kohtalona oli olla koko ajan eräänlainen mini-Danny ja olihan sen suosio silloin jo hiipumassa, Holle sanoo.

Muusikoiden työnkuva Häkäpöntössä, ja ylipäätään artistien taustabändeissä, oli noihin aikoihin varsin selkeä: keikoilla tehtiin työtä todenteolla, soiton alkaessa jo kahdeksan aikaan illalla ja päättyen yhden ja kahden välillä yöllä. Artistin osuus rajoittui lavalle astumiseen kymmeneltä illalla, jolloin hän aloitti kolmen vartin pituisen lauluohjelmistonsa esittämisen.

Tulevan Hullujussi-yhtyeen kannalta lähtölaukaus ammuttiin ilmaan toukokuun 25. päivänä 1973, jolloin Sotavallalla ja Häkäpöntöllä oli keikka Oravaisissa. Solistia ei kuitenkaan paikalla näkynyt, jolloin keikkajärjestäjä tiedusteli yhtyeeltä illan selviytymisstrategiaa. Eeki ehdotti, että bändi heittäisi illan ohjelmistosta Sotavallankin osuuden. Suurta innostusta ehdotus ei järjestäjän puolelta osakseen saanut, mutta mutisten tämä kuitenkin sen hyväksyi.

Ihmeissään oli orkesterikin Eekin ehdotuksesta, joka ei oikein luottanut tämän kykeneväisyyteen astua Sotavallan keskikokoisiin saappaisiin. Mutta sitä yrittämättäkään Eeki halusi ehdoin tahdoin pistää illan ohjelmiston läskiksi. Imagoaan illan artisti rakensi pistämällä päähänsä kumikaljun ja punaisen pellenenän sekä maalaten naamaansa klovnin maskin. Hollen ehdotuksesta esiintymisasuksi kaivettiin vanha puuvillapyjama ja näin illan laulajatähti, Erik Warpoweriksi ristitty persoona oli valmis hurmaamaan yleisön. Ohjelmisto oli kaikkine välispiikkeineen identtinen Sotavallan ohjelmiston kanssa!

Yleisön reaktiot olivat kenties yllättävänkin suotuisat: muutamat eturivin yleisön edustajat nauroivat hyvätahtoisesti parodialle, muun väen tanssiessa ihmeissään illan ohjelmiston kappaleita.

Keikkatauolla järjestäjä ilmoitti yhtyeelle Sotavallan saapuvan paikalle yhden aikaan yöllä ja myöhästymisen johtuvan auton hajoamisesta. Näin bändi pääsi yön myöhäisinä tunteina soittamaan ja yleisö tanssimaan illan hitit vielä toiseenkin kertaan.

Keikan jälkeen Holle ja Eeki ryhtyivät suunnittelemaan ensiesiintymisensä tehneen pellen vakituista kiinnittämistä keikkaohjelmistoon ja sitä kautta puulta maistuneiden keikkojen mielekkäämmiksi muuttamista. Tuumasta toimeen. Seuraavana päivänä muusikot vierailivat Kuokkasen peruukkiliikkeessä teatterimeikkiostoksilla ja Pelastusarmeijan kirpputorilla, josta matkaan tarttuivat mukaan musta frakkitakki ja baskeri. Nämä vetimet päälle, Groucho Marx -viikset ja kulmakarvat naamariin sekä puinen sikari suuhun. Näin syntyi Eekin uusi sivupersoona, joka sittemmin opittiin tuntemaan Frank Krappana. Tämän Eekin roolihahmon ja Hollen myöhemmän sivupersoonan Frank Papan välille on muuten turha vetää mitään yhtäläisyysviivoja, nimien yhdenmukaisuus on kuulemma silkaa sattumaa.

Paria päivää myöhemmin uusi estraditaiteilija esiteltiin yleisölle Lahdessa olleella keikalla Sotavallan esiintymisosuuden jälkeen. Artisti itse suhtautui muuttuneisiin ohjelmistokuvioihin suvaitsevaisesti. Ja tokihan hänelle itselleenkin oli siitä hyötyä. Ellei muuta, niin ainakin taustamuusikoiden motivaatio työhönsä koheni pelleilyn myötä radikaalisti.

Myöhemmin kesällä uudet taiteilijahahmot alkoivat näkyä lavalla myös ennen illan pääartistin keikkaosuutta. Esiintymistyyli myös muuttui siinä määrin, että kerran esim. järjestäjä tuli keikan jälkeen tarkistamaan soittajien humalatilan kahden muusikoista soitettuaan ohjelmistoaan kolme varttia selällään maaten. Rovaniemellä järjestysmiehen sietokyky puolestaan oli koetuksella siinä vaiheessa kun Around and Around´in kitarasoolon kestossa oltiin päästy 15 minuuttiin, samassa soinnussa neljää ääntä toistaen soittajien seistessä jäykistyneinä kattoon tuijottaen. Aavasaksalla sietokykyä koeteltiin puolestaan avausspiikillä, jonka kestoksi Holle kaavaili 20 minuuttia, lopputuloksen ollessa kuitenkin kolmanneksen lyhyempi.

Värikkäistä tempauksista huolimatta pääosan yleisön suhtautuminen bändin toilailuihin oli jotakuinkin väliinpitämätön. Ja ne, joita tempaukset kiinnostivat, olivat vaatimassa entistä rajumpaa menoa naiseksi pukeutumisesta sekä perseen ja munien esittelystä lähtien. Nämä ehdotukset eivät kuitenkaan olleet SE juttu, mitä bändi halusi huumorissaan tavoitella.

Heinäkuun 13. päivänä 1973 tapahtui tulevan Hullujussi-yhtyeen kehitysuralla seuraava merkittävä askel. Tuolloin Sotavalta ja Häkäpönttö oli tilattu musisoimaan Nilsiälle Hotelli Tahkovuoreen, missä tuolloin oli vieraana kaksisataapäinen saksalaisryhmä.

Sotavallan esiintymisen aikana hotellin vieraat jaksoivat raahautua tanssiparketille saakka, mutta muuten suhtautuminen bändin musisointiin oli jokseenkin väliinpitämätöntä. Ainoa tapa, jolla kuulijat bändin noteerasivat, oli vähän väliä esitetyt pyynnöt sellaisista kappaleista, joita bändi ei ollut koskaan kuullutkaan tai sitten ei vain osannut soittaa niitä.

Tauolla Tapsa ehdotti muulle bändille, että loppuilta pistettäisiin ranttaliksi ja lavalle palattaisiin pellekuteet päällä. Muu bändi ei tästä ideasta lämmennyt, mutta Hollen pähkähullu idea tauon jälkeisestä ohjelmistosta sen sijaan toteutettiin. Tauon jälkeen bändi palasi lavalle ja soitti kaksi kappaletta tuttuun malliin. Sen sijaan kolmannen biisin kohdalla se yht´äkkiä keskeytti soittamisen, alkoi huutamaan kurkku suorana ja juoksi vaatteet päällä järveen.

Vasta tempauksen jälkeen yhtyeen jäsenet tulivat miettineeksi, että sopimuksen mukaisesti heidän tuli soittaa yleisölle kolme varttia musiikkia. Niinpä he kiirehtivät nopeasti takaisin tanssipaikalle suorittaen sen keittiössä pienoisen ehostautumisen.

Tuossa vaiheessa Hollelle syntyi kuningasajatus tämän katsoessa läpimärkää Eekiä. – Vedä toi letti taakse päätä myöten ja laula jotain tangoja ja puhu niille huonosti suomea, Holle ehdotti. Ideassa heti mukana ollut Eeki teki työtä käskettyä sekä pisti päälleen valkoisen tarjoilijan takin, väänteli foliopaperista itselleen kravatin sekä vahakynän avulla vahvisti viiksiään ja kulmakarvojaan.

Bändi palasi lavalle ja Holle kuulutti sisään illan tähden: "Meine Damen und Herren, willkommen.. ää.. ä... Viktor Kalborrek", lausuen ensimmäisenä mieleen tulevan pähkähullun nimen.

Kuulutuksen jälkeen tähti saapui lavalle yrittäen tavata itselleenkin vierasta nimeä. Täysin improvisoiden Kalborrek esitti yleisölle hoonolla soomella puolituntia sinivalkoisia evegreenejä aina Syyspihlajan alla -tangon ja Tulipunaruusut -humpan väliltä. Orkesteri seurasi taitojensa mukaan päätähteä kappaleiden mukana ja yleisö oli haltioitunut.

Keikan jälkeen bändi oli innoissaan ja alkoi kovaa vauhtia suunnittelemaan Viktorin ottamista mukaan tulevaankin ohjelmistoon.

Helsingissä Viktorille alettiin suunnittelemaan esiintymisasustoa. Avun työhön tarjosi kaupunkin johtava muotiliike Pelastusarmeijan kirpputori. Tuolta mukaan tarttui 15 markan hintainen valkoinen pellavapuku.

Kalborrekin ensimmäinen virallinen esiintyminen koitti elokuun 11. päivänä Kermakosken Kerman lavalla Heinävedellä. Kalborrek lauloi keikalla neljä biisiä ja riemu oli ylimmillään. Siis lavan puolella. Yleisön reagtiot puolestaan olivat hämmästyneitä: se oli tullut paikalle kuuntelemaan pop-musiikkia ja nyt lavalla purjehti joku Umberto Marcaton hengenheimolainen. Menestys antoi vielä odottaan itseään.

Ai mistäkö uuden kansainvälisen taiteilijan Viktor Kalborrekin nimi?

Holle oli 60-luvun lopulla ollut soittamassa Dannyn show-kiertueella, jossa musisoivat myös mm. Edward Vesala ja Paroni Paakkunainen. Kerran kun poppoo oli keikalla Oulussa, huomasi Holle aamulla Vesalan ja Paakkunaisen olevan kateissa. Pohjoisen yö oli vetänyt muusikoita puoleensa. Holle lähti etsimään kadonneita muusikoita hotelleista, joista mistään ei kuitenkaan löytynyt ketään sen paremmin Vesalan kuin Paakkunaisenkaan nimellä. Sen sijaan kauppahotelliin oli majoittautunut kaksikko, joista toisen nimi oli Viktor Kalborrek ja toisenkin lähes yhtä älytön. Holle marssi kaksikon huoneeseen, josta – yllätys, yllätys – kadonneet soittajat sitten löytyivästkin. Tämän storyn innoittamana Holle keksi Eekille kuolemattoman taiteilijanimen.

Elokuun alussa Holle ja Eeki alkoivat miettiä järkevyyttä jatkaa Sotavallan taustabändinä. Bändi oli kehittynyt huimasti ja edellytyksiä itsenäistä uraa varten oli jo olemassa.

Vielä elokuun aikana Holle, Eeki ja Tapsa matkasivat tapaamaan ohjelmamyyjä Antti Einiötä vakaana aikomuksenaan siirtyä omalle uralle pois Arto Sotavallan palveluksesta. Pois työstä, josta saatu palkka oli vähintäänkin surkea.

Kaverukset esittelivät Einiölle keikoilta otettuja valokuvia ja kertoivat noususuuntaisesta suosiostaan. Aikansa muusikoita kuunneltuaan Einiö ilmoitti haluavansa nähdä bändin keikalla. Niinpä Eeki järjesti bändille keikan Ostrobotnian opiskelijabileisiin, jossa uusi yhtye esitti täydellä teholla ohjelmistoaan. Einiöön esitys teki vaikutuksen ja keikan jälkeen tämä pyysi bändiä keksimään itselleen nimen, jotta päästäisiin töihin käsiksi.

Ennen bändin ristiäisiä ratkottavaksi tuli kuitenkin toinen akuutti ongelma. Bändin rumpali oli näet päättänyt vaihtaa muusikon epävarman ammatin juridiikan opintoihin ja tilalle piti löytää uusi muusikko. Ongelma ratkesi kuitenkin varsin pian, kun Tapsa mainitsi vanhasta soittokaveristaan Yrjö Fonseliuksesta. Kolmikko päätti kokeilla Imatralla Ykän sopivuutta bändiin ja lopputulos oli vähintäänkin vakuuttava.

Kotimatkalla Imatralta kolmikko pähkäili nimeä uudelle yhtyeelle. Ensimmäinen vahva nimiehdokas oli Sikkelson. Seuraava nimiehdotus oli Helmet, jonka kuitenkin koettiin viittaavan liiaksi progen suuntaan. Jossain vaiheessa Tapsa toi esille nimiehdotuksen Hullujussi, minkä inspiraatiolähde oli samanniminen hirviömäinen kaivinkone. Nimeä pyöritellessä kolmikko koki ehdotuksen kuvaavan loppujen lopuksi vähintäänkin hyvin bändiä: hulluus viittaa johonkin hyvin olennaiseen ja Jussi on taas perisuomalaisuutta puhtaimmillaan.

Seuraavana päivänä bändi ilmoitti Einiölle nimiajatuksensa, minkä jälkeen tämä ryhtyi heti keikkamyyntiin ja patisti bändin kuvauksiin sekä keikkamainosten tekoon. Tässä vaiheessa oli aika ilmoittaa myös Sotavallalle taustabändin lähtemisestä omille teilleen. Hiipuvalle laulajatähdelle eroilmoitus ei tullut yllätyksenä ja tämä toivottikin vanhoille muusikkokavereilleen onnea, joskin samalla osoitti skeptisyytensä menestysmahdollisuuksien suhteen. Juttumme päähenkilöiden vetäydyttyä Sotavallan bändistä Häkäpönttö jäi nimenä elämään. Ehtipä Arto uuden Häkäpöntön kanssa levyttämään yhden albuminkin, Alibissa livenä 20.-21.3.1975 nauhoitetun Täyttä häkää -lätyn. Kuulijan kannalta tuo albumi on kerrassaan piinaavaa kuunneltavaa, mutta sen ruotiminen kuuluu kokonaan toiseen tarinaan, eli takaisin asiaan . . .

Keikkamainoksensa kuvat yhtye sai otettua Uudella Ylioppilastalolla ESO:n tiloissa. Samoihin aikoihin oli jälleen syytä hieman kasvattaa esiintymisasuston määrää. Huokea, takuulla hieman useamman kevään takainen muotimallisto, löytyi tutusta putiikista: Pelastusarmeijan kirpputorilta.

Keikkamainoksesta tehtiin myös pienempi ns. järkkäriversio, johon Einiö runoili: »Nimi "Hullujussi" viittaa tunnettuun työkoneeseen eikä siis kehenkään hassahtaneeseen Jussi-nimiseen henkilöön. Tämä "Hullujussi" on siitä erikoinen kone, että se pitää sisällään mitä ihmeellisintä ja monipuolisinta musiikkia. Se pystyy hetkessä loihtimaan esiin aivan tavallista tanssimusiikkia soittavan yhtyeen, hurjan kaupallisen rock- show´n, repäisevän show-orkesterin taikka sitten Viktor Galbarekin tapaisen tunnelmoijan, jota jopa itse Liberace varmaan kadehtisi.»

Syksyn kuluessa Hullujussi-ohjelmistoa hiottiin sekä laajennettiin. Yhtyeen ulkopuolisena konsulttina toimi K.W. Blomqvist, joka soitatti bändille musiikkia laidasta laitaan, josta nämä sitten etsivät ideoita ohjelmistoonsa. KW:n avustuksella bändi myös rakensi Kalborrekin imagoa, jonka yhtenä osana oli löytää kotimaa tälle maailman miehelle. Koska oikeat valtiot eivät oikein tulleet kyseeseen, niin KW esitti kuningasajatuksen: "Eikö hän ole syntynyt ja kasvanut Bulvaniassa?" Ehdotus hyväksytiin ja sen hahmon imagon rakentamista jatkettiin kansalaisuuden viitoittamalla tiellä.

Varsin pian yhtye pääsi näyttämään kykynsä suurelle yleisölle. Einiö näet järjesti yhtyeen lokakuun 8. päiväksi esiintymään tuohon aikaan suurta suosiota nauttineen Gary Glitterin lämppäribändiksi.

Ennen keikkaa pojat päättivät käydä hankimassa itselleen hieman rohkaisujuomia. Anniskeluliikkeen virkaa sai toimittaa Remu Aaltonen, jolta sankarimme kävivät ostamassa pullon 60% venäläistä vodkaa. Juoma kuitenkin säästettiin nautittavaksi vasta keikan jälkeen.

Hullujussi esitti sovitusti pellepuvuissaan 20 minuuttisen ohjelmistonsa, joka ei yleisössä herättänyt juuri minkäänlaisia reaktioita. Glitteriähän he olivat tulleet katsomaan, lämmittelybändi tuntui puuduttavalta kuin televisiomainokset ennen elokuvan alkua. Lyhyen pettymystilan jälkeen jussit laimensivat takahuoneessa suruaan iloliemellä ja saavuttivatkin vauhdilla varsin hilpeän olotilan.

Viikkoa myöhemmin Hullujussi teki yllätyskeikan Tavastialla, kun illan varsinainen esiintyjä oli joutunut perumaan esiintymisensä. Rokkiväki katseli ihmeistään, kun bändi astui lavalle ja ryhtyi soittamaan 50-luvun tanssimusiikkia. Siinä vaiheessa ihmettely vaihtui hiljalleen hyväksynnäksi, kun lavalle astui Bulvanian kansallissankari Viktor Kalborrek, joka osalle väestä oli tullut jo tutuksi persoonaksi. Kalborrekin osuuden jälkeen keikka jatkui kolmen vartin rock-tykityksellä, minä aikana versioitiin niin Rod Stewartia, Chuck Berrya kuin Jerry Lee Lewistäkin.

Tavastian keikka päättyi yleisön hurjiin suosionosoituksiin ja takahuoneeseen astui niin tuttuja kuin tuntemattomiakin ihmisiä onnittelemaan bändiä. Yksi heistä oli Antti Einiön yllyttämänä keikkaa seuraamaan saapunut levymoguli Mosse Vikstedt, joka tuli lausumaan omat ylistyssanansa yhtyeestä ja ehdottamaan levyn tekemistä. – Eihän meillä ollut mitään levytyssuunnitelmia, me pyrittiin olemaan vaan mahdollisimman hyvä keikkabändi, Eeki sanoo.

Mutta vaikka levytysehdotus tulikin bändille yllättäen, ei Mossen ehdotukseen suostumista tarvinnut kauaa miettiä. Varsin pian päästiinkin jo miettimään debyyttilevyn sisältöä. Alustavasti Mosse kaavaili, että levylle voisi ottaa mukaan ainakin materiaalia yhtyeen rock-osuudesta. Sen sijaan Hollen ehdotukselle Viktor Kalborrekin musisoinnin vinyylille siirtämisestä Mosse ei alkujaan ollut kovin innostunut, tuo huumori kun hurjasta lavasuosiosta huolimatta ei levyllä toimi vaan vaatii visuaalisuutta, levymoguli päätteli.

Yhtye ja Mosse saivat sovituksi seuraavan vuoden helmikuulle ajoittuvan levytyspäivämäärän, jolloin olisi tarkoitus nauhoittaa debyyttisingle.

Ennen debyyttisinglen nauhoitusta ehti kuitenkin vielä tapahtua ja paljon. Marraskuussa Holle sai puhelun Pertsa Reposelta, joka oli vakuuttunut eritoten Kalborrekin esiintymisestä. Reponen pyysi bändiä esiintymään ja koheltamaan Leo Lastumäen Musikaalinen tunti -ohjelmaan.

Hollen ei tarvinnut kauaa miettiä antaakseen bändin puolesta vastausta Reposen kysymykseen.

Hullujussin osuus Lastumäen ohjelmassa nauhoitettiin 12. marraskuuta. Shown ulostulon seuraavana maanantaina yhtyeelle tuli kaksin kappalein merkittäviä yhteydenottoja. Toisessa bändiä kosiskeltiin vakioyhtyeeksi TV1:n uuteen viihdesarjaan Merirosvoradio. Toinen yhteydenotto taasen tuli Mosselta, joka alkoi kovaa vauhtia suunnittelemaan jo kokonaisen live-LP:n tekemistä. Molemmille projekteille näytettiin luonnollisesti vihreää valoa.

Keikkarintamallakin alkoi myös näkyä hiljalleen suursuosion merkkejä. Esimerkiksi tammikuussa 1974 Hullujussi esiintyi Alibin Jytäjussiviikolla kolmena päivänä, joina jokaisena ulkona oli pitkät jonot odottamassa sisäänpääsyä ja sali täynnä yleisöstä.

Räjähtänyttä suosiota ihmetellessä jusseilla riitti pähkäiltävää vielä myös levytyssession suhteen. Ensimmäisen singlen materiaalia miettiessä Tapsa ehdotti, että yhtye levyttäisi Rockin Preumonia And The Boogie Woogie Flun, johon kyhättäisiin vauhdilla suomenkieliset sanat. Mosse kuitenkin ehdotti alkuperäiskielellä tehtyä versiota, millainen lopulta singlen a-puoliskolle päätyikin. B-puoliskolle kelpuutettiin Mossen ehdottamana Eekin laulama Friduna Skikuna.

Hullujussin debyyttisingle nauhoitettiin helmikuun alkupuoliskolla 1974 ja ilmestyi pian tämän jälkeen kauppojen hyllyille.

Musa-lehdessä (4/74) single oli nostettu arvostelusivun pääkuvaksi ja palstan avausarvosteluksi. Mutta siihen kunnia sitten loppuikin. Levyn arvostellut Waldemar Wallenius ei sanoja säästellyt sinkulaa ruotiessaan: »Kovin mielelläni jauhaisin kaikkea muuta paskaa ja jättäisin Hullujussin kommentoimatta, siitä kun ei ole paljon mitään sanottavaa. Keskinkertainen rokkibändi. Jää kakkoseksi esimerkiksi Alwari Tuohitorvelle tai Matthewseille. Eivät tunnu nämäkään kundit osaavan kopsata sanoja oikein joten kakkospuolen Chuck Berry rip-off´issa ei ole edes viitsitty yrittää. Mukamas huvittavaa. Ja aikovat kuulemma jopa vientiin – ehkä Tansaniaan tai muihin kehitysmaihin?»

Musa-lehden ankara kritiikki ei kuitenkaan paljoa menoa häirinnyt ja singlen b-puoliskosta tuli nopeasti hitti. Kyseessähän on kolmen soinnun rock, jossa Eeki “mukailee” nuorena kuulemansa Fabianin Tongue Tied -laulun sanoja. Ja kuten tunnettua, Hullujussi-versiointi Friduna Skikuna oli kieleltään tyylipuhdasta siansaksaa. Jossain on spekuloitu, että kappale oli yhtyeen vittuilua Hurriganesille ja Remun vähintäänkin kyseenalaiselle englanninkielen taidolle. Mutta tästä ei kuitenkaan ollut kyse.

Kun muutamaa kuukautta ennen levytystä oli varmistunut, että Friduna Skikuna löytää tiensä Hullujussin debyyttisinglelle, oli yhtye hionut biisiä lopulliseen muotoonsa ahkerasti niin keikoilla kuin harjoituskämpällä. Hollen toiveen mukaan kakkossäkeistön kitarasoolo soitettiin vahvasti Yardbirdsin henkeä kappaleeseen puhaltaen. Aitoa suomalaisuutta oli tarkoitus ottaa mukaan kappaleen päättävän voimakkaan “perkele” -huudon muodossa, mutta tästä ideasta luovuttiin Mossen vaatimuksesta.

Yleisön ohella myös muusikoilta tullut palaute oli rohkaisevaa. – Meillähän oli sitten siihen aikaan huvittavasti yhteiskiertue Wigwamin kanssa. Se oli huvittavaa, Wigwam soitti keikoillaan omaa musiikkia ja me heitettiin jotain idioottimusaa. No eihän kukaan jaksanut wiguja kuunnella, kun ne heitti niin pitkiä biisejä. Mutta kriitikot aina jaksoi kirjoittaa, että Wigwam soitti hienon keikan ja sitten siellä soitti se joku paska bändi. Mutta se oli sitä aikaa, Eeki nauraa.

– Kyllähän meitä otti siihen aikaan ihan helvetisti pannuun kaikenmaailman Waldemar Walleniukset ja muut kriitikot. Sen takia me sitten pistettiin myöhemmin Bingo Bango Bongon sanoihin se kohta “eikä Musa-miehet koskaan tajua mitä tämä tarkoittaa”. Sitten kun lehtimaailmassa Musan tilalle tuli Soundi, niin me vaihdettiin se Musan tilalle kappaletta esitettäessä, Holle jatkaa.

– Nykyäänhän me lauletaan se kohta “eikä kukaan enää tajua mitä tämä tarkoittaa”, Eeki täydentää.

Kuten edellä todettu, niin levy-yhtiön ehdotuksesta Hullujussin debyyttialbumi päätettiin koostaa livemateriaalista. Tuona aikana kyseessä oli melko ennakkoluuloton päätös, olivahan suomalaiset live-albumit tuona aikana lähes yhtä kuin Kirkan vuonna 1969 tekemä Kirka keikalla -levy. Tuolla levyllä taustat soittaa vahvistettu Islanders, jossa muuten Hollekin vaikutti, eli täysin uutta puuhaa live-levyn tekeminen ei hänelle enää Hullujussin aikaan ollut.

– Meillä oli niin suuri lavasuksee, että sen vuoksi meidän ensimmäinen levy päätettiin koostaa livenauhoituksista, Eeki sanoo.

– Eikä meillä mitään studiomateriaalia olisi ollutkaan. Jos me oltaisiin tehty se levy studiossa, niin samat biisit sille olisi joka tapauksessa tullut, Holle jatkaa.

– Me soitettiin kaksi iltaa peräkkäin meidän normaalia keikkaohjelmaa, jotka kaikki sitten nauhoitettiin ja sen parhaimmistosta koostettiin tuo levy. Melkein kaikki nuo levylle päätyneet äänitykset ovat peräisin tuon toisen illan keikalta, Eeki muistelee. Levyn nauhoitukset tehtiin 28.02.–01.03.1974 Alibissa.

Levyn linja on selkeä. Ykköspuoli koostuu yhtyeen suosimasta lavarockista, missä bändi pääsi hieman esittelemään musiikillisia soittotaitojaankin. Kakkospuolella taas kaikki vedettiin tarkoituksella läskiksi. Bändiläisten mieleen tai ei, niin juuri levyn kakkospuoli on se mistä albumi muistetaan. Ykköspuolen ainoa tunnettu biisi on Friduna skikuna, sekin tosin muistetaan aiemmasta studioversiostaan. Kakkospuolelta puolestaan klassikoita löytyy enemmän kuin laki sallii. Sisupoikien Harva meistä on rautaa upposi suomalaisiin kuin veitsi voihin ja Viktor Kalborrekin & The Copacabana Trion kolmetoista minuuttiseen sikermään Sävel rakkauden/Suklaasydän/Syyspihlajan alla/Tyttö lilla nakkikioskilla/Zooma Zooma kansa rakastui korviaan myöteen.

Albumin b-puoliskolta irroitettiin myös kaksi singleä. Ensimmäinen näistä sisälsi kappaleet Suklaasydän ja Harva meistä on rautaa, jälkimmäinen puolestaan kappaleet Tyttö lilla nakkikioskilla ja Sävel rakkauden. Kalborrekin viiden biisin sikermästä siis irroitettiin singleille peräti kolme kappaletta. Ja jostain Zooma Zoomasta singlelohkaisu olisi ollut mahdotonta, olihan tämä pari minuuttinen rallatus sikermässsä kiinteä jatkumo Tyttö lilla nakkikioskilla -biisille.

Huhtikuussa ilmestyneen Hullujussi-debyytin suosio yllätti totaalisesti kaikki. – Sitä levyähän myytiin sen eka vuoden aikana jotain 52 000 kappaletta. Kuitenkaan se ei koskaan noussut myyntilistojen kärkeen, parhaimmillaankin se oli kakkosena, Holle sanoo. Albumin myynti jatkui pitkään tasaisena ja vuosien myötä levyn myyntimäärät kohosivat aina 80 000 kappaleeseen saakka.

Myöhempinä vuosina niin iskelmä- kuin rock-tähdetkin ovat Suomessa live-albumeita julkaisseet vaihtelevalla menestyksellä. Hullujussin debyytti on kuitenkin vuosien saatossa pysynyt maamme toiseksi myydyimpänä live-levynä. Ohitse on kirinyt ainoastaan Kirkan, Paven, Pepen & Hectorin Mestarit areenalla.

– Siltä levyltä kuuluu nuori fiilis, ei se sen kummallisempaa. Covereitahan ne on, mutta kyllä niistä into kuuluu ja sehän se on kaikkein tärkeintä, Eeki sanoo.

– Soundit on tietenkin sellaisia mitä ne nyt livenä vuonna 1974 soitettuina olivat, Holle kuittaa.

Debyyttialbumin menestyksen myötä bändi oli haluttu esiintyjä jokaisessa keikkapaikassa. Keikkapalkkiot tosin olivat varsin maltillisella tasolla, sillä Einiö halusi tarkastella bändin suosion kestävyyttä ennen radikaaleja hinnankorotuksia. Tästä huolimatta bändiläisten kuukausipalkka nousi jo yli 3 000 markan, joka oli vuoden takaiseen verrattuna noin nelinkertainen summa.

Merirosvoradio pyöri televisiossa, lehdet repivät bändistä etusivun juttuja ja debyyttialbumi myi kuin leipää. Ei siis ihme, että levy-yhtiönkin taholta alettiin hoputtamaan seuraavan siirron tekemiseen . . .

Mossen hoputtamana Hullujussi ryhtyi vielä syksyllä 1974 kasaamaan uutta albumia. Tällä kertaa vuorossa oli perinteikäs studioalbumi, jonka materiaali nauhoitettiin Finnvoxin studiolla elokuussa.

– Me mietittiin, että millainen tämän uuden Hullujussi-levyn maailma voisi olla ja K.W. Blomqvist sitten keksi tämän Bulvania-teeman. Tuota levyä oli kiva työstää ja siinä hommassa oli mukana fiilistä, Eeki sanoo.

– Mehän tehtiin tuo albumi armottoman keikkailun ohessa, joten siihen nähden tuosta levystä tuli yllättävän hyvä, Holle jatkaa.

Holle muistelee elämäkertakirjassaan Sähköbasso levyn syntyä ja kappalevalintoja: »Uuden lp-levyn materiaalia koostettiin kiireellä. (...) K.W. tutki Louis Prima -varastojaan ja löysi sieltä Kalborrekille sopivan ruokalaulun Cucuzzan. Löysin vanhalta savikiekolta Esa Pakarisen Hullu hanuri -kappaleen, joka kääntyi Frank Krappalle luontevasti Hulluksi kitaraksi. Savikiekoilta löytyi myös Matti Jurvan kaukomaalaulu Impon banjo, joka sopi Kalborrekille, koska hän oli kansainvälinen mies. Näillä eväin astuttiin elokuun 9. päivänä Finnvoxin A-studioon yhdeksän tunnin levytyssessioon.

Seuraavina vapaapäivinä sanoitettiin, sävellettiin ja harjoiteltiin loput levyn materiaalista. Levyn aloitti Friduna Skikunan sanoilla laulettu kansallishymni Bulvania. Sitä seurasi Pressa puhuu, jossa K.W. eli Tohtori Blomqvist esitteli Hollen ja K.W:n kirjoittaman linjapuheen.

(...) Tapiolle tehtiin pianokappale Takataan Moos, jonka esikuva oli Hectorockin Takataan roos. Sen esitti mestaripianisti Nasser Fagerström. Tapsa lauloi myös Kaarlo Keuruuna levyn päätöskappaleen Bulvania Boogie. K.W. esitti oman kantriteoksensa Heaven Help The Fat Man. Frederik D. Kansa esitti Paimenen huudon ja Heimo Hohto Diivaillen sekä Viimeinen rock Bulvaniassa. Koko levy äänitettiin viiden studiopäivän aikana.»

– Hullujussi oli Discophonen ylivoimaisesti suosituin bändi ja se näkyi myös suhtautumisessa. Käytännössähän me oltaisiin halutessamme voitu melkein vaikka muuttaa sinne studioon, Holle sanoo.

– Mutta halvaksi sekin albumi levy-yhtiölle tuli. Matti Louhen tekemät kannet maksoi varmaan enemmän kun koko muu levy yhteensä. Se levy tehtiin kuitenkin ajatuksella ja meillä oli fiiliksiä kehitellä siihen uusia hahmoja, niinkuin juuri Heimo Hohto, Eeki sanoo.

Yksi Bulvanian esittelemistä uusista Hullujussi-hahmoista oli Frederik D. Kansa. – Se persoona oli vinoilua. Mutta se oli vinoilua tätä kulttia, ei niitä tyyppejä kohtaan, Eeki sanoo.

Parodian inspiraatiolähteistä Tapani Kansalta yhtye ei ole koskaan saanut roolihahmosta palautetta, tiet kun eivät ole samoille keikoille kulkeutuneet. – Danny ymmärsi sen parodian täysin. Frederik sen sijaan ei tajunnut sitä juttua ja hermostui siitä. Mutta mitäs keksi itselleen taiteilijanimen Frederik, Eeki nauraa.

Bulvania -levyllään yhtye osoitti, että kyseessä ei ole mikään yhden levyn tähdenlento, vaan kakkosalbumiakin myytiin huikeat 46 000 kappaletta. – Kyllä me oltiin siihen myyntiin tyytyväisiä. Varsinkin, kun edellinen levy myi edelleen tasaisesti, eli sen myynti ei lakannut uuden albumin ilmestymisen myötä, Holle sanoo.

Hypätäänpä tässä vaiheessa muutaman lauseen verran Hullujussi-aiheessa sivuraiteille. Hullujussin suosion ohella Eekiä työllisti vuonna 1974 myös pieni elokuvarooli. Tuona vuonna, jolloin Suomessa valmistui ainoastaan kaksi kokopitkää elokuvaa, Eeki esiintyi Seppo Huunosen ohjaamassa elokuvassa Karvat. Elokuvan pääosissa nähtiin Mikko Majanlahti, Arja Virtanen sekä Eeva Varjonen ja se sai ensi-iltansa teattereissa 24. päivänä heinäkuuta. Mainittua teosta jotku elokuvagurut välttelevät edes elokuvaksi kutsumasta, mutta onpa se vastaavasti joissain piireissä saavuttanut eräänlaisen kulttimaineen. Siinä mielessä harvinainen elokuva suomalaiseksi, että elokuvatarkastamo siunasi sitä verisestä väkivallasta johtuen aikoinaan K18-merkinnällä.

Kyseessä ei muuten ole Eekin ainoa elokuvarooli. Vuonna 1988 hän näet esiintyi Viktor Kalborrekkina Visa Mäkisen komediaksi väitetyssä Ruuvit löysällä -leffassa. Kovin mairittelevia sanoja tästä teattereissa 717 katsojaa keränneestä elokuvasta on vaikea lausua. Mutta takaisin pääaiheeseen, Hullujussiin . . .

Hullujussin saldo vuodelta 1974 oli huikea, ellei jopa uskomaton: Kaksi menestysalbumia, 257 lavaesiintymistä, erilaisia televisio-ohjelmien nauhoituksia jne. Yhtyeen debyyttialbumi oli vuoden toiseksi myydyin levy heti Hectorin Hectorock 1. jälkeen. Viidentoista soitetuimman biisin listalle ylsi peräti kaksi Hullujussi-esitystä: Friduna Skikuna ja Tyttö lilla nakkikioskilla.

Viikkosanomien Vuoden suosituin suomalainen -äänestyksessä Kalborrek ylsi kymmenennelle sijalle, mitä voidaan pitää vähintäänkin kunnioitettavana saavutuksena. Etenkin kun huomioidaan, että hän oli kymmenen suosituimman joukossa ainoa viihdealan edustaja. Musiikkilehtiäänestyksissä Hullujussi oli Suosikin Grand Prix -listalla ylivoimaisena ykkösenä 3 561 äänellä, kun kakkoseksi yltänyt Hurriganes sai reilusti yli puolet vähemmän ääniä.

Vaikkei “Soundi-miehet koskaan tajua mitä tämä tarkoittaa”, niin vuosiäänestyksessä lehden lukijat eivät Hullujussia täysin unohtaneet. Vuoden yhtye -sarjassa bändi noteerattiin sentään 15. sijalle, mikä merkitsi kolmen pykälän nousua edellisvuoden Musa-äänestykseen verrattuna. Muissa äänestyksen sarjoissa ei yhtyeemme eikä sen jäsenet kuitenkaan pistesijoja itselleen haalinut.

Suosion ja sen vuoksi hurjaksi muuttuneen keikkatahdin myötä kuningas alkoholi alkoi hiljalleen myös näyttelemään yhä suurempaa roolia soittajien elämässä. Ensimmäinen suuri munaus saatiin tehtyä loppuvuodesta 1974 Kalborrekin toimesta.

Ennen keikkaa Ray Charlesin naisystävänä julkisuutta saanut toimittaja Raita Outinen tuli tekemään Eekistä haastattelua mukanaan iso pullo viskiä. Jutustelun lomassa kaksikolta hupeni viskipullo ja toinenkin.

Sovitun mukaisesti Eekin oli kuitenkin keikan alussa mentävä esittämään lavalle Kalborrekkia Hollen kuuluttaessa hänet sisään: "Tervetuloa mies Bulvaniasta, Viktor Kalborrek."

Puolitoista ensimmäistä biisiä menivät kunnialla läpi, jonka jälkeen Eeki alkoi matkimaan Elviksen lanneliikkeitä sillä seurauksella, että hän kaatui keskelle lavaa. Taiteilijan kunto oli tuossa vaiheessa sitä luokkaa, että häneltä ei ottanut enää onnistuakseen pystyyn nouseminen.

Yleisö oli Kalborrekin showsta innoissaan, se kun kuvitteli sen kuuluvan ohjelmaan. Soittajien suhtautuminen sen sijaan oli hieman toisenlainen ja kun tähti ei omin voimin päässyt ylös, raahattiin hänet kierreportaita pitkin takaisin pukuhuoneeseen. "Kiitos Viktor, sinä tulit liian aikaisin lavalle, sinulla pitkä matka, aikaero rasittaa", Holle kuittasi episodin yleisölle.

Bändi jatkoi triona keikan läpiviemistä, kunnes kesken kaiken Eeki valui yhdessä Outisen kanssa portaita alas lavalle, josta he suunnistivat tiensä yleisön joukkoon.

Koko Hullujussin uran ajan Viktor Kalborrek oli kiistämättä ollut yhtyeen suosituin hahmo. – Sehän meni siihen, että Viktorista tuli niin suosittu hahmo, että jengi kirkui lavalla. Mulla oli kerrottavana hyviä juttuja, mutta eihän niitä kukaan kuullut. Se juttu meni siinä sitten vähän överiksi, koska ei tuo ollut mikään tarkoitus, meidän piti vain pitää hauskaa, Eeki muistelee.

– Jossain vaiheessahan kansalle tuli sellainen kuva, että Viktor on se Hullujussi. Vähän sama juttu, kun Eppu Normaalilta kysytään, että kuka teistä on se Eppu, Eeki kertoo bändin nimen henkilöitymisestä.

Bändin suosion henkilöitymisen vuoksi olikin siis paikallaan, että suosittu mies Bulvaniasta tekisi myös soololevyn. Sellainen siis päätettiin tehdä ja luomisajankohta ajoittui maaliskuuhun 1975, paikkana Finnvoxin studio.

– Jos ollaan rehellisiä, niin tuo levy tehtiin Viktorin nimellä sen vuoksi, että me ei keksitty muuta. Onnistuneen Bulvanian jälkeen alkoi takki olla jo aika tyhjä, Eeki sanoo.

– Siinä mielessä tämä oli helppo levy tehdä, että voitiin keskittyä yhteen Hullujussi-hahmoon eikä kaikkien täytynyt olla hauskoja, Holle jatkaa.

Levyssä on tyylikäs, avattava kansi. Sisäkannessa Viktor makaa sohvalla vanhanaikaisessa uimapuvussa drinkkilasi kädessä. Kuvausssessiossa otettiin myös samantyyppisiä kuvia, tosin sillä erolla, että niissä laulajatähti oli heittänyt uimapuvun pois päältään ja vain jalat suojasivat hieman strategisten paikkojen näkyvyyttä. Tätä kuvaversiota ei kuitenkaan hyväksytty levynkanteen, mutta Discophonen uima-allasosaston seinälle viiden metrin levyisenä jättisuurennoksena se kuitenkin päätyi.

Waldemar “levyarvostelumaratoonari” Wallenius kirjoitti albumista kenties uransa lyhyimmän arvostelun Soundissa (6/75). Tyyli oli sitä tuttua ja turvallista, mitä tähän bändiin suhtautumiseen tulee: »Tämä on juuri se mitä kaikki olemme odottaneet: taas uusi typerä Hullujussi-levy, paitsi että tässä on ideaa entistäkin vähemmän ja kaupallista potentiaalia ilmeisesti rutkasti enemmän. Näin sitä tarjotaan kansalle mitä kansa haluaa (viimeisen päälle), eikä suinkaan mitä kansa tarvitsee, ehei. Oikeastaan minulla ei ole tästä levystä mitään sanottavaa, mutta pakkohan sitä oli taas näyttää, ettei Soundi-setä vieläkään tajua mitä tämä tarkoittaa.»

Muissa lehdissä arvostelu oli suopeampaa, mutta tällä kertaa yleisö ei enää ollut valmis yhtä suurella innolla ryntäämään levykauppaan ostoksille kuin edellisten Hullujussi-plattojen ilmestyessä. Jossain määrin tämä olikin varsin ymmärrettävää. Vaikka Con Amore onkin soittoteknisesti aiempia Hullujussi-levyjä taidokkaampi tuotos, on sillä omat rasitteensa. Jossain määrin huumori oli jämähtänyt paikalleen ja levy edustaa eräänlaista todentoistoa. Soittopuoli taasen kuulostaa melko ilmeettömältä leipiintyneiden muusikoiden musisioinnilta, mikä huumoribändin merkitsee kehittymään alkanutta hidasta itsemurhaa.

Rock-henkeä Viktorin soololta on turha etsiä, tunnelma kun liikkuu vanhan hillitymmän viihdemusiikin piirissä. Levyn vierailevana solistina kuullaa Miss Bulvaniaa vuosimallia 1948. Tämä kauneuskuningatar laulaa levyllä yhden oman kappaleenkin, a-puolen kolmosraidan Neiti Sievänen. Miss Bulvania tunnettiin täällä päin myös kotoisimman Marketta “Naru” Rentolana. Tämä nainen oli aikoinaan vaikuttanut toimittajana jo Stump-lehdessä ja sittemmin mm. Kauneus ja terveys -lehdessä.

Levyn onnistunein kappale on eittämättä sen avaus- ja nimikkoraita Con Amore. Hullujussi-aseikolla tuo esitys yltää levytysten keskitasolle, muiden kappaleiden alittaessa sujuvasti matalalle asetetun riman. Uusien coverien ohella levyllä on pyritty hyödyntämään myös aikaisempia Hullujussi-hittejä b-puolelle sijoitetun sikermän muodossa. Tuohon tunnelmapalaan on nivottu yhteen Suklaasydän, Cucuzza, Tyttö lilla nakkikioskilla, Bingo Bango Bongo sekä Zooma Zooma. Varsin elotonta tunnelmointia tältäkin osin ja noistakin tulkinnoista puuttuu kaikki se hillittömyys mitä monista näistä kappaleista kuultiin Hullujussin debyyttialbumilla.

Myös Eeki ja Holle myöntävät levyä vaivaavan tietynlaisen ilmeettömyyden. – Siinä mielessä me oltiin järkeviä, että ei edes yritetty alkaa työstämään Hullujussin kollektiivin levyä, Holle sanoo.

Täyttä tuomiota kaksikko ei levylle kuitenkaan anna: – Kyllä se levy puolustaa sen ajan henkeä ja paikkaansa ihan hyvin. Että ei se mikään täysi floppi ole. Siinähän kuullaan soitinten joukossa saksofonia ja trumpettia. Sitten siinä oli Aarno Raninen ja Monica Aspelund mukana, Eeki sanoo.

Aiempaa vaisumpi levy ei kuitenkaan bändin menoja eikä tuloja haitannut. Noihin aikoihin bändi näet eli taloudellista kulta-aikaansa. Keikkojen lisäksi myös levymyynti oli noussut merkittäväksi tulolähteeksi. Maaliskuussa jokainen Hullujussin jäsen sai levymyyntirojaltteja 18 000 markkaa, mikä nykyrahassa on reilusti yli 11 000 euroa. Myös keikkojen hinta oli kohonnut 3 000–4 000 markan välille.

Talouselämän alueella pysytellen Kalborrekin soololevyn myynti oli varmastikin kaikille pienoinen pettymys. Toki lähemmäs 20 000 myydyn levyn määrää voidaan pitää vähintäänkin kunnioitettavana lukuna, mutta edelliseen Hullujussi-albumiin verrattuna se merkitsi myyntimäärien tippumista reippaasti yli puolella.

Hymy-lehti ei ollut täysin väärässä kirjoittaessaan huhtikuun -75 numerossa: »Viime vuoden lopulla täysin naatiksi itsensä ajaneet Hullujussin suursuosikit lupasivat uudistua. He vannoivat tekevänsä jotain uutta. Vannomatta paras. Jusseja kyllä kuunnellaan, mutta kyllästys hiipii yhä laajempien kansankerrosten mieleen. Poikien olisi viisainta uhrata muutama keikka ja hieroa hieman älynystyröitään. Vai oliko koko Hullujussi ohimenevä ilmiö?»

Asiasta toiseen. Pop-tähtien suurista rahavirroista ja ympärillä pyörivistä kauniista naisistahan riittää toinen toistaan hehkuttavampia tarinoita. Kuten todettu, niin rahavirrat olivat Hullujussin alkaneet kulkea oikeaan suuntaan, mutta kuinkas nuo kauniit naiset. - Kauniista naisista ei ollut tietoakaan. Katsoessa vaikka noita tuon ajan kuvia meistä ei varmastikaan tarvitse ihmetellä miksi. Sen sijaan siipeilijöitä kyllä riitti. Ja keikkapaikat olivat tulvillaan henkilöitä, jotka tulivat neuvomaan meitä huumorin tekemisessä. Mutta eihän näistäkään mitään harmia ollut. Hullujussi oli suosittu bändi, mutta ei siinä silti ollut olemassa mitään tällaista fani-idoli-asetelmaa. Eikä olisi voinutkaan olla, se oli vähän kumma tilanne, Holle sanoo.

Sama tilanne päti myös Viktor Kalborrek -hahmoon. Vaikka roolin keskeisiin piirteisiin kuuluu naistennaurattaminen, niin todellisuudessa hahmon limaisuus, hikisyys ja härskit jutut eivät juuri vakuuttaneet kauniimman sukupuolen edustajia. Viktorin kohdeyleisön ydin muodostui suomalaisista junttimiehistä.

Maaliskuun lopulla 1975 yhtyeellä alkoi viikon pituinen Ruotsin kiertue, jonka oli määrä huipentua levytyssessioon. Huhtikuun 1. päivänä 1975 jussit vieraili Ruotsissa legendaarisella Marcus Music -studiolla. Tuossa studiossa vierailu, jossa nauhalle oli aiemmin tallentunut mm. Hurriganesin Get On, oli ylpeyden aihe bändille kuin bändille. Sankareillamme oli vain yksi pieni ongelma. Vielä levytyssession kynnyksellä heillä ei ollut pienintäkään aavistusta levytettävästä tuotannosta. Alunperin session kappaleet oli tarkoitus tehdä jo hyvissä ajoin ennen Ruotsin reissua. Suunnitelmista kuitenkin lipsuttiin ja uusien biisien luomisprosessi päätettiin siirtää Ruotsin kiertueelle. Olisihan tuolloin kokonainen viikko joutoaikaa luomisprosessille, jussit neroilivat.

»Viikko kului nopeasti ja västeråsilaisessa hotellihuoneessa alkoi olla jo pientä paniikkia ilmassa. K.W. ilmoitti, että hänellä olisi yksi mahdollinen laulun aihio mielessä. Hän otti Soldat och Teknik -lehden kainaloonsa ja meni huoneeseensa, tuli puolen tunnin kuluttua näyttämään ensimmäistä säkeistöä teoksesta Hyvää yötä sanoi mummo (kun silmä meni puhki). (...) Lyriikka sai hyväksynnän ja puolen tunnin kuluttua oli toinen ja kolmas säkeistö valmiina ja koko lauluun suunniteltiin kitaran kanssa taustat. Näin oli b-puoli valmis levytettäväksi. Singlen a-puoli ei ollut valmis. Joku ehdotti Adlonin showssa käytettyä instrumentaalia, joka oli kupattu suoraan Spike Jonesilta, joka oli puolestaan kupannut sen suoraan eräästä klassisen musiikin kappaleesta. Sitä päätettiin käyttää, vaan mistä sanat? Sanoja siirryttiin suunnittelemaan västeråsilaiseen ravintolaan, välillä käytiin soittamassa keikka pois ja taas takaisin ravintolaan sanoittamaan. Sanoja ei syntynyt, joten päätettiin jättää niiden tekeminen seuraavaksi päiväksi, se olikin jo studiopäivä.

Vetäydyimme Eekin kanssa bussin takaosaan matkalla Västeråsista Tukholmaan. Studiopäivä oli käsillä. Näytin Eekille kiertueen alussa Tukholmasta ostamaani Kake-lehteä. Lehti oli Tom pf Finlandin piirtämä homopoliisien metsäorgioita kuvaava tarina nimeltä The Rope. Siitä syntyi idea: Rope ja Kake, kaksi ihmejätkää, jotka perustavat yrityksen, lataamon, joka menee konkkaan ja Kakelle jää vain lepositeet. Sanat syntyivät 20 minuutissa ja olivat valmiit juuri kun bussi kaarsi Marcus Musicin eteen», Holle selvittää muistelmissaan.

Studioon astuessa yhtyettä oli paikalla vastassa jo Mosse, joka oli hieman ihmeissään yhtyeen vähemmän siististä olotilasta. Ihmeissään oli myös Marcus Musicin äänittäjä, joskin lähinnä musiikista, jota Suomen pojat olivat superstudioon tulleet aprillipäivänä levyttämään. Ammattimaisesti hän kuitenkin äänityssession työnsä suoritti, kuten bändikin, joka sai kunnialla singlemateriaalin tehdyksi.

Tyylillisesti Rope ja Kake / Hyvää yötä sanoi mummo -singleä voidaan pitää jonkin asteisena rajan jakajana Hullujussin tuotannossa. Jopa siinä määrin, että levyn molemmat puoliskot asettuvat eri puolille rajaa. Singlen neitsytpuoli merkitsi jatkumoa Hullujussin albumeilta tutulle simppelille rock-hulluttelulle. Perspuolisko puolestaan oli soundillisesti lähempänä “oikeita rock-bändejä” ja antoi osviittaa yhtyeen kehityksen suunnasta. Sanoituksellisesti molemmat kappaleista olivat yhtä älyvapaita, mutta niin kai koko yhtyeen tuotanto ylipäätään.

Tuskiin kukaan enää yllättynee, jos kertoo, että Soundin sedät eivät Hullujussin singlestä liiemmin lämmenneet. Kari Arosilta kirjoitti lehdessä (6/75) Labellen Are You Lonely? singlestä »Tämä single olisi kuukauden YÄK, ellei...» ja siirtyi siitä sujuvasti Hullujussin uusimpaan: »...tämä Hullujussin sinkula olisi eksynyt samaan singlepinoon. Uskokaa tai älkää, en ole ollenkaan niin subjektiivinen kuin luulette. Mulle ei vain yksinkertaisesti mahdu päähän se kuinka isot miehet viitsivät tehdä tällaista kamaa. Ensinnäkin molemmat kappaleet ovat vähintäänkin köykäistä tavaraa ja sanoitukset ovat vanhojen juttujen vellaamista mitä surkeimmalla tavalla. Eli koko tarina lyhyesti Kalborrekkia lainaten: “ei Soundi-setä koskaan tajuu mitä tämä tarkoittaa...”»

– Kun se single ilmestyi, niin samaan aikaan alkoi Yleisradiossa pari viikkoa kestänyt lakko ja tuo levy unohtui sitten aivan tyystin, Holle sanoo.

Hullujussin pikkumustista single lukeutuu vaikeimmin löydettävien julkaisujen joukkoon. Kappaleet sinällään on helposti löydettävissä, sillä molemmat niistä löytyvät kokoelmilta Harva meistä on rautaa ja Bingo Bulvania. Singlen b-puoliso puolestaan löytyy em. lisäksi myös Hullujussin 20 suosikkia -kokoelmalta.

Kesällä 1975 Hullujussi jatkoi aktiivista keikkailua. Yhtyeen keikkapalkkiot jatkoivat edelleen kasvuaan, vaikka esiintymispaikkojen yleisömäärä olikin alkanut jo putoamaan huipustaan. Jussien työssä alkoi olla hienoisia leipiintymisen merkkejä ja kesän -75 keikkojen annettiin hoitua lähinnä omalla painollaan, ilman että olisi sen kummemmin pohdittu esimerkiksi uusia lavahahmojen ottamista mukaan ohjelmistoon.

Loppuvuodesta 1975 tuli jälleen ajankohtaiseksi uuden pitkäsoiton suunnittelu. Yhtyeelle oli varattu lokakuulle kolme viikkoa studioaikaa niin Kulttuuritalon Alppi-studiolta kuin Finnvoxiltakin. Mossen ehdotuksesta jussit siirtyivät syyskuussa levymogulin Porkkalan huvilalle uuden albumin musiikin luomistyöhön. “Hullujussi siirtyikin Porkkalaan mukanaan soittokamat ja kaksi nauhuria. Mossen huvila oli erinomainen paikka tehdä musiikkia, jos vain olisi ollut jotain mistä tehdä. Ensimmäinen viikko meni nukkuessa ja televisiota katsellessa. Toisella viikolla kokeiltiin erilaisia kappaleita ja etsittiin albumille jonkinlaista suuntaa. Mitään suuntaa ei löytynyt. Ehdotin levylle nimeksi Olympia, seuraavan vuoden Montrealin kisojen kunniaksi. Albumin nimeksi tulikin Olympia.

Sitten huomattiin, ettei minkäänlaista yhtenäistä kokonaisuutta saada aikaan ja alettiin vain urakalla luoda levyn kappaleita. Eeki halusi mukaan Helsinki-laulun “stadin kundin kunniaksi” ja saimme aloituskappaleen, stadin slangilla lauletun Helsinki Cityn. Levyn päätöskappaleeksi tuli vapahtajatarina Jussi-pelastajasta, joka otti rikkailta ja jakoi mammonaa köyhille. Näiden kappaleiden väliin mahtui Tapsan Wet Williemainen tulkinta Otis Reddingin biisistä Shout Bamalama, K.W:n kantrikertomus Fat Man Goes To Memphis, roudareille omistettu Nuo mainiot miehet (joihin luotan), Tohtori Hackenbushin eli Hollen laulama Teinikäinen aivokirurgi sekä K.W:n ja Hollen sanoittama Polta tupakkaa. (...) Kahden viikon pakertamisen jälkeen Ykä ja Tapsa lähtivät Helsinkiin. Eki ja minä jäimme vielä tekemään viimeisiä sanoituksia. Ne sanoitukset syntyivät nopeasti.”, Holle kirjoittaa muistelmissaan.

Suunnitellun mukaisesti Hullujussi oli lokakuussa valmis aloittamaan uuden levyn kolmen viikon pituisen valmistustyön. Vaikka kolmen viikon studioaika saattaakin kuulostaa niukalta, oli se Hullujussin mittapuussa reippaasti enemmän kuin mitä aikaisempien levytysten toteuttamiseen oli aikaa tuhlattu. Työt saatiin valmiiksi aikataulujen mukaisesti ja vielä lokakuun aikana uusi albumi oli miksauksia myöten valmis.

Esimakua tulevalta Hullujussi-pitkäsoitolta saatiin alkuvuodesta 1976 singlen Helsinki City / Polta tupakkaa! -singlen muodossa. Molemmat kappaleista oli nauhoitettu Kulttuuritalon Alppi-studiolla.

Hullujussin single sai Soundi-miehiltä kaikken “vähiten haukkuvan” arvostelun osakseen. Luigi Hämeenoja alias Harri Rinne kirjoitti levystä (Soundi 5/76): “A-sivu on jatko-osa friduna jne:lle. Friduna tuntuu tämän rinnalla ihan hauskalta. B-sivulla sitten heitetään sinisen bussin kuljettajan tarina tällä kertaa tupakka suussa. Koululaishuumorin täydentää vanha tuttu “vielä luona taivaan portin pyhä Pietari tarjoo nortin...” Kuunnelkaa jos haluatte. Mitä se mulle kuuluu.»

Helsinki City oli Eekin stadin slangilla laulama biisi, joka kieltämättä ulkopaikkakuntalaisesta voi kuulostaa “hieman” eksoottiselta. Mutta jotenkin kaukaa haetulta silti tuntuu Hämeenojan kappaleen vertaaminen siansaksaksi laulettuun Friduna Skikunaan. Taidokkaasti toteutettu kappale muuten sovitukseltaan. Hieman vaisummaksi sen sijaan jää singlen perspuoliskon kantrikertomus Polta tupakkaa!

Ellei into riitä suhteellisen harvoin vastaan tulevan singlen tai Olympia-albumin etsimiseen, on molemmat kappaleista helpomminkin saatavilla. Singlen b-puolisko on julkaistu Hullujussin 20 suosikkia -kokoelmalla ja molemmat kappaleista löytyy niin Harva meistä on rautaa- kuin Bingo Bulvania -kokoelmalta.

Vaikka Hullujussin Olympia-albumin äänitykset saatiin miksauksia myöten tehtyä vielä lokakuun 1975 aikana, niin sen julkaisu kuitenkin venyi pitkälle vuoden 1976 puolelle saakka, Hullujussin Olympia-kesäkiertueen kynnykselle. Aikaan, jolloin Hullujussin kokoonpano oli jo ehtinyt muuttua.

Levyn lehdistötiedotteessa albumia ylistetään: »Tämä vanhalla kokoonpanolla tehty levy antaa viitteitä tulevasta. Komiikassa he ovat siirtyneet lähemmäs käsikirjoituspohjaista ja tarkemmin suunniteltua komiikkaa, säilyttäen silti luonnollisuutensa ja luontevuutensa. Yleisön aikanaan korkealle nostama rima on haluttu ylittää. Harrastelijoista on tullut ammattilaisia. (...) Ps. Kalborrekin ääntä ei tällä levyllä kuulla. Se johtuu siitä että Vikiltä on oma lp tulossa jälleen ensi syksynä.»

Olympia-levyllä Hullujussi kieltämättä ylitti yleisön sille asettaman riman, mutta loikkasiko levy liiankin korkealta sen riman ylitse? Musiikillisesti albumi on ilman muuta jussien tyylikkäin julkaisu, mutta samalla vaikeimmin lähestyttävissä ja vakavamielisin. Tai no, sanotaan ennemminkin että aiempia plattoja vähemmän pähkähullua huumoria sisältävä julkaisu. - Tietysti voidaan sanoa, että me mentiin siihen samaan halpaan kun muutkin bändit, ja oltiin sitten vähän liiankin tosissaan, Holle sanoo.

Lehdistötiedotteessa mainittua Viktorin sooloa ei lupauksista huolimatta nähty kauppojen hyllyillä seuraavana syksynä. Viktorin toista soololevyä saatiin odottaa aina vuoteen 1979 saakka. Tuossa vaiheessa levymerkki oli jo vaihtunut Discophonesta Vexi Salmen luotsaamaan Gold Disciin. Mutta tuon ajan levytykset ovat kokonaan oman tarinansa arvoinen asia.

– Näin jälkeenpäin kuunneltuna Olympia kuulostaa hyvältä levyltä. Sillä oli hyviä juttuja, hillitöntä huumoria ja se on hyvin soitettu. Meillä oli sen teossa mukana kunnianhimoa ja me haluttiin näyttää arvostelijoille, että kyllä me osataan ihan oikeasti soittaakin, Eeki sanoo.

Eekin kuvailemissa tavoitteissa kieltämättä onnistuttiinkin kohtalaisen hyvin. Kaupallisessa mielessä Olympia-levy oli kuitenkin Hullujussille melkoinen mahalasku. Levyn myyntiluvut jäivät 3 000 kappaleen pintaan. Hullujussin mittapuussa tämä oli lähes katastrofina. Levyn harvinaisuuteen nähden myyntilukuja voi kuitenkin pitää suhteellisen suurena määränä. Jos levyn hyväkuntoisen kappaleen jostain onnistuu käsiinsä haalimaan, saa siitä varautua pulittamaan 60-70 euroa.

Helmikuun lopulla 1976 Antti Einiö ilmoitti hullujussilaisille keskittävänsä ohjelmatoimistonsa toimintaa entistä enemmän ulkomaalaisten esiintyjien Suomeen tuomiseen. Tämän seurauksena kotimaisten esiintyjien keikkamyyntiä ryhdyttäisiin vähentämään. Vaikkei yhteistyön loppumisesta vielä päätettykään, niin Einiö ilmoitti bändillä olevan täydet vapaudet vaihtaa ohjelmatoimistoa niin halutessaan.

Pian palaverin jälkeen Holle otti tehtäväkseen soittaa D-tuotantoon kysyäkseen heidän kiinnostustaan Hullujussin myymiseen. Bändi otettiin D-tuotantoon avosylin vastaan ja pian Eeki ja Holle löysivätkin itsensä Dannyn kotoa visioimassa tulevaisuden näkymiä. Danny teki kaksikkoon vaikutuksen organisointitaidoillaan ja suunnitelmallisuudellaan. “Olimme ihmeissämme. Koko Hullujussin olemassaolon ajan oli asioita hoidettu aina sitä mukaan kun ne eteen tulivat. Ainoat suunnitellut asiat olivat Mossen määräämät levyjen tuotantoaikataulut ja Einiön maltillinen keikkahintojen nostaminen kesällä 1974. Muuten mentiin eteenpäin “fiiliksellä”, ja periaatteella: “ei tää mitään virkamiesduunia ole”. Nyt oli paperilla suunnitelma, jollaisia olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten”, Holle muistelee elämäkerrassaan.

Valoisat tulevaisuuden näkymät saivat kuitenkin jo maaliskuussa tumman pilven ylleen, kun tilitoimisto ilmoitti jokaisen bändin jäsenen olevan noin 30 000 markkaa jäljessä mitä tulee verojen ja sosiaaliturvamaksujen suorituksiin. Rästimaksujen synnyttämää painetta ei yhtään helpottanut yhtyeen sen hetkinen keikkatilanne; maaliskuulle yhtyeelle oli myyty kokonaiset kolme keikkaa.

Yhtye sopi järjestävänsä maaliskuun lopulla palaverin, jossa käytäisiin läpi Hullujussin kesäsuunnitelmia. Ykää ja Tapsaa ei kuitenkaan palaveriin ilmaantunut. Illalla Ykä soitti Hollelle ilmoittaakseen, että hän ja Tapsa eivät ole enää yhtyeen jäseniä. Koko jutusta on kadonnut elintärkeä fiilis, Ykä perusteli ja kehoitti Hollea ja Eekiä etsimään hänen ja Tapsan tilalle uudet soittajat.

Hullujussin soittajakato kiinnosti myös musiikkilehdistöä, joka lynkkausmielialalla oli kernaasti uutisoimassa tapahtuneesta. “Kalborrekin hymy hyytyi”, kirjoitti Help. Mutta vaikka hymy hyytyi, niin itsevarmuus säilyi. Ainakin ulospäin. “No tää oli nyt odotettavissakin. Mutta ei Hullujussin tarina tähän lopu. Päinvastoin. Nyt me toteutamme Hollen kanssa rajuimmatkin ideamme. Tapsa ja Ykä saa tehdä mitä niitä huvittaa. Ei me niitten varaan olla korttejamme rakennettu. Näin tää homma olisi mennyt ennemmin tai myöhemmin. Ja nyt se meni ennemmin.”, Eeki puhisi Suosikissa.

Hollelle ja Eekille päänsärkyä aiheutti tietenkin bändin tulevaisuus, Mosselle puolestaan hajonneen bändin tuossa vaiheessa julkaisua vaille valmis albumi. Danny sen sijaan suhtautui huolettomammin tilanteeseen ja ilmoitti, ettei tulevaisuuden suunnitelmia ole syytä muuttaa, ainoastaan etsiä uudet soittajat Tapsan ja Ykän tilalle. Varsin pian sellaiset löydettiinkin ja bändiin liittyi kolme uutta jäsentä: Vando Suvanto, Julius Heikkilä sekä Seppo Hovi.

Miehistönvaihdosten takia Hullujussi joutui peruuttamaan huhtikuulle sopimansa keikat. Tuon ajan bändi käytti ohjelmiston ja uusien hahmojen harjoittelemiseen. Eekin uutta roolihahmoa Leo Ulappaa ei saatu toimimaan millään tavoin ja niinpä tämä “laulava taidemaalari” tiputettin showsta pois. Hollen “verettömien leikkausten spesialisti” Tohtori Hackenbush puolestaan saatiin toimimaan jotenkin. Tämäkään hahmo ei kuitenkaan lopulta päätynyt lavaohjelmistoon saakka, joka päätettiin rakentaa vanhojen hahmojen varaan.

Uuden Hullujussin ensiesiintymisen nähtiin vappuaattona. Toukokuussa keikkoja oli kaikenkaikkiaan kahdeksan. Vain paria kuukautta aikaisemmin Antti Einiö oli vihjaillut yhtyeen keikkapalkkioiden olevan liian korkealla tasolla. Ohjelmatoimiston vaihtumisen myötä jussien keikkapalkkiot olivat kuitenkin nyt nousseet korkeammalle tasolle kuin koskaan aiemmin. Eekin ja Hollen osuus palkkioista oli 60%, “taustamuusikoiden” siivun ollessa 40%.

Keikkapalkkioiden taso ei kuitenkaan kulkenut käsi kädessä yleisösuosion kanssa. Siinä missä Hullujussi suosionsa huipulla teki keikkoja alennushintaa, sai se nyt kovia palkkioita keikoilta, joissa yleisö vaivoin jaksoi elää mukana. Heinäkuussa järjestäjät alkoivat perumaan sovittuja keikkoja ja kuningas alkoholi alkoi olemaan keikoilla yhä läheisempi ystävä.

Alkoholin näkymisestä lavalla Holle mainitsee muistelmissaan erään elokuisen episodin. Tuolloin yhtye oli keikkamatkalla poikennut Alkon kautta ja erinäisten rähinöiden saattelemana saapunut keikkapaikalle. Holle muistelee elämäkerrassaan: »Alkuilta meni jotenkuten, mutta kun Viktor Kalborrekin vuoro tuli, taas oli “alettu imeä tuttipulloa” niin kuin Vando huomautti närkästyneenä. Kalborrek tuli lavalle kuulutusten myötä. Kalborrekin silmät seisoivat ja hymy oli jähmettynyt. Hovi soitti hullun lailla sähköpianoaan ja pelleili, mutta soitto kävi häneltä kuitenkin taiturimaisesti. Olin alkanut skarpata ja seurasin suu auki mitä tuli tapahtuman. Joku alkaa töniä Hovin sähköpianoa. Yht´äkkiä Hovi hyppäsi sähköpianon yli suoraan yleisön päälle ja huusi: “nyt tulee turpaan!” Nostin kaatuneen sähköpianon pystyyn, Hovi nousi yleisön seasta hymyillen ja huusi: “enhän mä ollut tosissani, enhän?”

Mutta missä oli Kalborrek? Hän istui laulukaapin päällä housun etumus auki, heilutti munaansa ja hymyili. Huusin jatkamaan laulamista, Kalborrek nousi ylös ja alkoi laulaa selin yleisöön. Keikan jälkeen menin hakemaan järjestäjältä rahoja. Keikkajärjestäjä ei ollut huomannut mitään ihmeellistä ja alkoi laskea seteleitä pöytään. Pidin kättä suuni edessä, ettei vanha viina haisisi. Sohaisin vahingossa nenääni, josta alkoi vuotaa verta. Verta valui rahojen päälle. Järjestäjä hätääntyi, haki paperia ja alkoi pyyhkiä rahoja. “Se on aika raskast´ hommaa tuo soittaminen”, järjestäjä sanoi osaa ottaen. “On se, on se aika raskasta”.»

Elokuussa Hullujussilla oli yhteensä kuusi keikkaa. Suuri Olympiakesä tuli tiensä päähän syyskuun 18. päivänä, jolloin yhtye piti Virtasalmella viimeisen keikkansa. Tuo keikka merkitsi paitsi kesäkiertueen, niin myös koko yhtyeen taipaleen päättymistä.

Paitsi yleisö, niin myös bändiläiset itse olivat väsyneitä Hullujussi-huumoriin. Hauskanpito oli muuttunut piinaavaksi. Ei ole vaikea arvata, että kurjimpina päivinä yhtyeen voimille käy melkoisesti kivuta lavalle ja alkaa esittämään yltiöpositiivista showta. - Kyllähän se voimille otti, mutta ei sitä silloin huomannut, vaan se väsymys tuli sitten takautuvasti, Holle sanoo.

– Kun me alettiin tekemään tätä juttua, niin eihän meillä ollut itseisarvona olla hauskoja, vaan jutut syntyi oman fiiliksen pohjalta. Yleisön ja lehdistön puolelta sitten tuli se paine, että huumoria tulee lisätä entisestään ja olla kerta kerran jälkeen aiempaa hauskempia. Vailla varsinaista päämäärää meistä sitten muotoutui hauska bändi. Jokainen meistä oli ammattisoittaja ja se soittaminen oli meillä kuitenkin päätarkoituksena, Eeki jatkaa.

Hullujussin hiivuttua Hector otti yhteyttä Holleen ja pyysi häntä mukaan soittajaksi 10-vuotisjuhlakiertueelleen. Muiksi soittajiksi kiertueelle olivat lupautuneet kitaristeiksi Antero Jakoila ja Hasse Walli sekä kosketinsoittajaksi Kajde Westerlund. Syyskuun lopulla Holle ja Hector sopivat yhteistyökuvioista ja kun puheeksi tuli sopivan rumpalin löytäminen, ehdotti Holopainen entisen Hullujussin riveistä tähän tehtävään Vando Suvantoa. Hector hyväksyi ehdotuksen ja Vando suostui vastaanottamaan työn.

Vuoden lopulla Hasse ilmoitti aikeistaan lähteä omille teilleen. Hector puolestaan kertoi kiinnostuksestaan soittaa bändissä, jossa hän voisi olla muusikkona muiden muusikoiden joukossa. Niinpä kiertuebändi alkoi kehittelemään uutta yhtyekuviota, johon kakkoskitaristin hankkiminen tuli myös ajankohtaiseksi. Hollen ja Hectorin ideasta kakkoskitaristiksi pyydettiin ja sellaiseksi saatiin Eeki Mantere. Alkuvuodesta 1977 suomalaiseen rock-maailmaan saatiin synnytetyksi uusi bändi: H.E.C. Ja mistäkö bändin nimi? Hector, Eeki & Co. Tai tämä ainakin oli vastaus, jos joku kirjainten merkitystä uteli kysymään. H.E.C. teki vuonna 1977 Love Recordsille kaksi singleä ja loppuvuodesta yhden pitkäsoittolevyn. Albumi saatiin kauppoihin vain hieman ennen joulua ja sen saavuttamat myyntiluvut olivat varsin vaatimattomat. Uransa viimeisen keikan lyhytikäiseksi jäänyt H.E.C. oli tehnyt lokakuun 8. päivänä, eli albumin ilmestyessä koko yhtyettä ei enää edes ollut olemassa.

Eekin mukaan koko bändi oli alusta alkaen tuhoon tuomittu. Mukana oli juuri korkealta pudonneita staroja, joilla treenit menivät sujuvasti viinaa juoden. Eikä jano pelkästään treeniaikaan iskenyt, vaan Alkoon kannettiin kaikki se raha mikä keikkailemalla kokoon saatiin. Lehdistö puhui uudesta yhtyeestä superkokoonpanona, mutta yleisön reaktiot olivat hieman toisenlaiset. Se vähät välitti yhtyeen keikkaohjelmistosta, se olisi halunnut kuulla Lumi teki enkelin eteiseen ja muita Hector-hittejä.

Huhtikuussa Holle haki Hectorin yllyttämänä Yleisradioon kesätoimittajaksi jääden sitten sille tielle. Jo yli neljännesvuosisadan kestäneeltä radio- ja televisiouralta Holle muistettaneen parhaiten 80-luvun kulttisarjan Veli Puolikuun yhtenä käsikirjoittajana sekä 90-luvun alussa syntyneestä Frank Pappa -hahmostaan, joka sai kolmoskanavalla jopa oman televisioshown itselleen. Frank Pappa ehti myös vierailemaan studiossa, mistä hedelmänä Sonet julkaisi yhden 7" singlen, 12" maxin sekä cd-singlen. Versiointi Sepi Kumpulaisen camp-klassikosta Armotonta menoa on varmastikin lunastanut paikkansa suomalaisen huumorimusiikin historiassa.

Eeki on jatkanut H.E.C.:n jälkeen aktiivisesti musiikin parissa. Päätyönä herralla on ollut suomalaisten viihdyttäminen Viktor Kalborrekkina, jolla nimellä hän 1970-80-lukujen taitteessa myös levytti kiitettävän määrän biisejä Vexi Salmen luotaamalle Gold Disc -merkille. 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa Mantere levytti yhden pitkäsoiton sekä muutamia singlejä lähinnä Atte Blomin luotsaamille levymerkeille Megamania ja AMT. - Hullujussista mulle jäi käteen Viktor. Mä kyllä vähän hannasin ja halusin helvettiin siitä imagosta. Mutta minkäs teet, jengi halusi kuulla Viktoria muttei Manteretta. Tuolla persoonalla mä olen sitten leipäni tienannut, Eeki sanoo.

Hullujussista eroamisen jälkeen Niemelä puolestaan musisoi mm. Zape Leppäsen Limousine-bändissä. Vuonna 1979 hän musisoi myös Johnny Savage & The Riders -kokoonpanossa, josta erilaisten myyttien ja markkinointijuonien avulla yritettiin laihoin tuloksin loihtia uutta rock and rollin superbändiä Suomeen. Tämän jälkeen Niemelän musiikkikuviot ovat jatkuneet mm. Bluesoundsin sekä Tapio Niemelä Blues Bandin merkeissä, joista jälkimmäisessä myös Ykä Fonselius toimi jossain välissä rumpalina.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen vuonna 1990 Hullujussi-rintamalta kuului vihdoinkin sen verran, että Kerberos julkaisi yhtyeeltä kokoelman Harva meistä on rautaa. Tämän kokoelman toimitustyöhön myös Holle otti osaa. Tämä kokoelma on siitä harvinainen Hullujussi-julkaisu, että se julkaistiin kaikissa kolmessa formaatissa: cd:nä, lp:nä ja kasettina. Lp:n rajallisen keston vuoksi tuolle kokoelmalle saatiin mahdutettua vain viisitoista kappaletta, muille formaateille kappaleita sisällytettiin kaksikymmentä.

Kun tässä historiikissa on useaan otteeseen viitattu Soundin (ja sitä ennen Musan) ymmärtämättömyyteen Hullujussin suhteen, niin syytä lienee lisätä, että vuosien myötä Soundin suhtautuminen tähän huumoriin muuttui vähintäänkin radikaalisti. Vuonna 1988 Juho Juntunen teki Eeki Mantereen soololevyyn liittyen lehteen usean sivun artikkelin, jossa keskityttiin käymään läpi Hullujussin historiaa.

Aivan vähälle huomiolle ei uusi Hullujussi-kokoelmakaan lehdessä jäänyt, joka joulukuun 1990 numerossa noteerattiin liki sivun pituisella Tapani Rytöhongan arvostelulla. Tekstin alussa arvostelija kertoo etsineensä vuosia tuloksetta yhtyeen Bulvania-levyä ja siirtyy pian suoran ylistyksen linjalle: »he olivat kerrassaan vapauttava, hauska ja räväkkäkin yhtye kaikessa kabareemaisessa hölmöydessään.»

Arvostelussaan Rytöhonka korostaa levyn dokumentaarista luonnetta, nostaen kokoelman parhaimmistoksi yhtyeen alkupään tuotannon linjalla Friduna Skikuna – Paimentolaisen huuto. »Hullujussi ei sen enempää luonut kuin vakiinnuttanutkaan suomalaista rockmusiikkia siten kuin se 80-luvun vaihteen murroksessa – ja sitä ennen Leskisen ja Lindholmin toimesta – ymmärretään tehdyn, mutta tämän ei toki saa antaa estää näkemästä ryhmän ansioita.», Rytöhonka kirjoittaa arvostelun loppupuolella samalla ilmoittaen edelleen kovasti kaipaavansa Bulvanian uusintajulkaisua muutamalla bonusraidalla varustettuna. Odottavan aika on pitkä, etenkin tässä tapauksessa.

Harva meistä on rautaa -kokoelman kanssa melko pitkälti samoilla linjoilla liikkuva Fazerin 20 suosikkia -kokoelma puolestaan näki päivänvalon viittä vuotta myöhemmin. Tähän kokoelmaan Holle ei myönnä olevansa läheskään niin tyytyväinen kuin ensiksi mainittuu.

Näiden kokoelmien julkaisu voidaan kuitenkin vain kirjata irrallisina tapahtumina Hullujussi-historiaan. Hullujussin comebackia ei niiden yhteydessä nähty, eikä sitä oikeastaan kukaan osannut pyytääkään.

Maaliskuun 28. päivänä 2003 yhtyeen musiikin ystävillä oli todellinen syy riemuun. Warner toi televisiokampanjan voimin markkinoille 24 biisin laajuisen Hullujussi-kokoelman Bingo Bulvania, joka sisälsi vanhojen klassikkoversioiden lisäksi todella tyylikkäästi toteutetun uusintaversion Bingo Bango Bongosta sekä Tommi Lindellin uudelleen miksaaman version debyyttihitistä Friduna Skikuna. No, viimeksi mainittu nyt oli, kuinka se kauniisti ilmaistaan, ehkä hieman turhan levoton miksaus. Warner julkaisi myös Hullujussi-sinkun, joka sisälsi Bingo Bango Bongosta kolme eri versiota: uuden juhlaotoksen, originaaliversion sekä re-miksauksen.

Kokoelman syntyjuuret ulottuvan vuoden 2002 alkupuolelle, jolloin Holle sai tietoonsa Warnerin aikeista siirtää Hullujussi-levyt cd-aikaan. Levy-yhtiön ajatuksena oli julkaista levyt sellaisenaan syksyllä, mutta bändiläisten mielessä alkoi liikkua ajatus comebackista. Tämän ajatuksen synnyttyä levy-yhtiön puolella ymmärrettiin, että kaikkien tarkoitusta palvelee parhaiten, että neljän Hullujussi-levyn sijasta markkinoille tuodaan uusi kokoelma. Hullujussin comeback-keikat jos mitkä palvelevat sen menekkiä ja sama päinvastoin.

Hullujussi aloitti comeback-keikkansa keväällä 2003. Yhtyeeseen saatiin mukaan kaikki alkuperäisjäsenet vahvistettuna kosketinsoittaja Tommi Lindellillä. Yhtyeen keikkamyyjän Dex Viihteen Hullujussi-esittelyssä uutta showta kuvataan: »Shown alussa esiintyy vanha tuttu Sisupojat-orkesteri. Sisupoikien solistiksi ilmestyy uusi hahmo Ismo A.W. Rautaniska, shamanistinen suomirock-legenda. Mahtilauluja Frederik D. Kansa viettää suurta 60-vuotistaiteilijajuhlaa, jonka yllätysvieraana on legendaarinen Frank Pappa. Viktor Kalborrek tekee mahtavan paluun isoille estradeille ja lupaa laulaa mm. uuden version Bingo Bango Bongo-kappaleesta. Show loppuu raivokkaaseen rockjuhlaan teemalla Friduna Skikuna!»

Kesäkuussa TV2 esitti puolen tunnin dokumentin yhtyeestä. Haastatteluosuuksiltaan dokumentti oli varsin pinnallinen ja mitään sanomaton, mutta vanhojen keikkanauhoitusten kaivaminen arkistojen kätköistä lisäsi sen kiinnostavuutta merkittävästi. Ansaittu kunnianosoitus tälle suomirockin legendalle.

Hullujussi on kiinteä osa suomalaisen musiikin historiaa, mutta myös tätä päivää. Jäämme odottamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja joko kolmenkymmenen vuoden päästä tälle storylle päästään kirjoittamaan jatko-osaa.

_______________

Hollen Sähköbasso-muistelmateoksesta tietoa siteerasi ja näpisti, historiankirjoja hyväksikäytti, vanhojen lehtien sivuja tuuletti, omia tekonerokkaita kommenttejaan sekaan naputteli sekä Eekin ja Hollen kanssa rupattelusta muistiin kirjasi Juha Rantala. (POP 4/03).