Vuonna 1857 toimitettua Vuoksen laskua edeltäneenä aikana tuo vuolas ja runsasvetinen virta suunnattuaan juoksunsa ensin luoteesta kaakkoa kohti kääntyi Kiviniemen kannaksen kohdattuaan Noisniemen terävän kärjen kiertäen kulkemaan pohjoiseen ilmansuuntaan ja RäisäIän vanhan emäpitäjän alueelle saavuttuaan haarautui moniuomaisiin reitteihin. Erästä kahden tällaisen reitin väliin muodostunutta saarta nimitettiin Härskeensaareksi ja sen pohjoiseen huipentunutta osaa Niemenkyläksi ja edelleen Läheniemeksi.

Jälkimmäinen nimi johtui ilmeisestikin siitä vähäisestä lähelammesta, jonka niemi sisällensä kätki. Niemellä sijainnut suurehko yksinäistalo oli isossa jaossa 1840-luvulla saanut sekin nimekseen Läheniemi. Taloa asui karjalainen suurperhe nimeltä Lavonen, jonka yhden haarautuman muodosti talonpoika Matti Lavonen vaimonsa ja laajan lapsilaumansa kera.

Matti Puputin lapsuus

Vehmaista saaristaan tunnetun Ala-Vuoksen eteläisen rannan tuntumassa ollutta Rammansaarta muutaman kilometrin Päässä Läheniemestä kaakkoon viljeli eräine naapureineen talonpoika Mikko Puputti, jonka suku lienee jo useita polvia sitten siirtynyt Räisälään hieman pohjoisempana sijainneesta Hiitolan pitäjästä. Mikko Puputilla oli poika Erik, joka v. 1854 avioitui Katrina Matintytär Lavosen kanssa ja siirtyi kotivävyksi Läheniemeen. Varttuneempaan ikään jouduttuaan Erik oli paljon käytetty mies kunnallisissa luottamustoimissa. Lienee talossa ollut varallisuuttakin päätellen siitä, että Erikin ja Katrinan avioitumisen aikoihin asuinrakennukseksi ostettiin Räisälän Ison-pappilan 1750-luvulla rakennettu kookkaanlainen päärakennus.

Marraskuun 2. pnä 1861 syntyi Erik ja Katrina Puputille Läheniemen yksinäistalossa esikoinen, joka kasteessa sai nimekseen Matti. Pojan varhaislapsuus lienee ollut samanlaista kuin sen ajan talonpoikaiskotien lapsilla yleensä. Kun Räisälän kirkolla syksyllä 1872 alkoi toimintansa pitäjän ensimmäinen kansakoulu, jonka johtokuntaan myös Erik Puputti kuului, ei Mattia vielä silloin lähetetty tuohon kouluun, vaan hän sai ensimmäiset opinsiemenensä senaikaisessa seurakunnallisessa kiertokoulussa.

Vasta Matin tultua 14 vuoden ikään isä lähetti poikansa kansakouluun, jonka ensimmäisinä opettajina toimivat tulisieluinen Erik Kautto ja oman seurakunnan edesmenneen apulaispastorin Iahjakas tytär Aina Maria Streng. Tämä oli syntynyt v. 1854 ja sisarustensa kanssa käynyt Helsingissä ruotsinkielistä oppikoulua. Matin talonpoikainen älykkyys selvisi pian hänen opettajilleenkin, ja jo kahden vuoden opiskelun jälkeen nämä saattoivat ojentaa Matille kansakoulun päästötodistuksen.

Suomen kaartiin

Kansakoulun johtokuntaan kuului Erik Puputin ohella mm. Räisälän seurakunnan silloinen esipaimen sotarovasti Johan Fredrik Grönlund, joka oli aikaisemmin toiminut Helsingissä Suomen kaartin pastorina ja oli varsin uudistusystävällinen ja avarakatseinen herra. Lähinnä hänen ansiotaan oli kansakoulunkin perustaminen jo verraten aikaisessa vaiheessa Räisälään, ja hän toimitteli lahjakkaiksi havaitsemiaan poikia kansakouluun, vieläpä usein yksityisillä varoillaan kustansi varattomien oppilaiden koulunkäynnin. Tätä hänen ei tietenkään tarvinnut Matin kohdalla tehdä, mutta kohta ilmeni tilanne, jossa Matillekin oli tuon mahtavan kirkonmiehen apu tarpeen.

Kansakoulusta päästyään ja rippikoulun käytyään Matti joutui harkitsemaan tulevan elämänuransa suuntaviivoja. Maanviljelijän ammatti suurenkin kotitalon piirissä näytti hänestä liian rajoitetulta, ja hänen mielensä paloi halusta nähdä maailmaa muustakin kuin vain oman syntymäpitäjän horisontista. Pianpa Matille avautuikin - kuten hän oletti - mahdollisuus siihen: v. 1877 syttyi Turkin ja Venäjänvälinen sota, ja Matti päätti lähteä vapaaehtoisena "Balkanin vuorille taistelemaan". Hänen vakaa päätöksensä ei kuitenkaan päässyt toteutumaan, sillä ollessaan vielä kotona hän vahingossa löi kirveellä jalkaansa ja joutui kuukausi määrin lojumaan sairasvuoteella. Sota- haaveet jäivät ainakin sillä kertaa toteutumatta.

Matti ei kuitenkaan olisi ollut oikea Matti, jos hän olisi luopunut haaveistaan yhden tapaturman takia. Sairasvuoteella lojuessaan hän yhä kehitteli haaveitaan sekä - kookas ja roteva miehenalku kun oli - päätti lähteä tarjoutumaan vapaaehtoiseksi Suomen kaartiin. Sinne ei suinkaan ollut niinkään helppoa päätä, sen Matti hyvin tiesi. Siksi hän sairasvuoteelta noustuaan heti ensi töikseen lähti sotarovasti Grönlundin luo Pyytämään tältä suositusta. Rovasti avuliaana miehenä tämän hänelle antoikin, ja niin Matista v. 1878 tuli alokas Suomen kaartiin ja hänen elämänuransa oli viitoitettu vuosiksi eteenpäin. Kaartissa Matti otti harjoituksiin osaa kaikella perinpohjaisuudella kehittyen muun muassa taitavaksi ampujaksi. Hänen ennestään jo huomattavat ruumiinvoimansa herättivät ensin toveripiirissä ja sitten myös päällystön keskuudessa huomiota ja kunnioitusta.

Voimamies

Matti käsitti myös henkisten ominaisuuksien merkityksen, ja hän alkoi jatkaa opiskelujaan siitä, mihin ne kansakoulussa olivat päättyneet. Älykkäänä ja opinhaluisena kaartilaisena hänet komennettiin ensin kaartin aliupseerikouluun ja myöhemmin vielä Haminan kadettikoulun yhteydessä reserviupseerikokelaille järjestetyille kursseille.

Kaartin mukana Matti kahdesti joutui mukaan myös Krasnoje Selon suurelle jokakesäiselle sotilasleirille, ja siellä suoritetuissa kilpa-ammunnoissa hän erikoisesti kunnostautui voittaen keisari Aleksanteri III:n palkinnoksi lahjoittaman keisarin ja hänen puolisonsa kuvilla varustetun hopeakellon. Voimainmittelöissä, joita leirillä suoritettiin Suomen ja Venäjän joukko-osastojen kesken, kerrotaan Matin edustaneen maataan sellaisella kunnialla, että hän kolmasti voitti kilpaveikkonsa. jonka sanottiin olleen Venäjän armeijan vahvin. Myös Haminan kadettikoulussa Matti näytti tykistöluennolla ruumiinvoimiaan: hän otti lavetista irrotetun kenttätykin putken olalleen siirtäen sen paikasta toiseen, mihin tehtävään tavallisesti oli tarvittu neljä rotevaa sotilasta. Tämäntapaisia voimannäytteitä kerrotaan Matin asepalvelun ajalta useita.

Kun kolmen vuoden palvelusaika kaartissa oli päättynyt ja Matti uutteruudellaan ja kyvykkyydellään ansainnut itselleen paitsi keisarilta saadun hopeakellon myös reservivänrikin arvon, vanhemmat tarvitsivat poikansa apua ison tilan hoitamisessa. Ja lieneepä nuorta vänrikkiä vetänyt kotiinpäin myös entinen opettajatar, jonka kanssa hän nyt upseerin arvon saavutettuaan tunsi itsensä tasa-arvoisemmaksi kuin ennen asepalvelukseen menoaan. Lienee hän kaartissa ollessaan toisaalta tullut havaitsemaan myös ne luokkarajat, jotka eri yhteiskuntaryhmissä olleita ihmisiä erottivat toisistaan. Terävä-älyisenä nuorena miehenä häneltä ei tällöin saattanut jäädä huomaamatta se merkitys, mikä ylemmästä säädystä saadulla puolisolla voisi olla hänen omankin yhteiskunnallisen asemansa vakavoitumisessa.

Illanviettokielto aiheutti "Räisälän rettelöt"

Aina Maria Streng, vaikka olikin viehättävä neito Räisälän säätyläistön noina aikoina verraten laajassa seurapiirissä, ei ollut sieltä löytänyt itselleen sellaista toveria, jonka kanssa hän olisi voinut suunnitella oman kodin perustamista. Avioitumista talonpojan kanssa hän ei ajan yleisen katsomuksen mukaisesti pitänyt itselleen sopivana huolimatta siitä mieltymyksestä, jota hän tuota entistä oppilastaan kohtaan edelleen tunsi. Matti saattoi kuitenkin huomata, että hänellä oli ainakin joitakin mahdollisuuksia entiseen opettajattareensa nähden, joka opettajatoverinsa Kauton kanssa ahkeraan järjesteli kansakoulun vasta valmistuneessa uudessa ja avarassa huoneistossa illanviettoja pitäjän nuorisolle valistukseksi ja ajanvietteeksi.

Kansakoulun johtokunta, jonka puheenjohtajan tehtävät sotarovasti oli luovuttanut apulaiselleen pastori Karl Viktor Olinille. ei kuitenkaan pitänyt sopivana noiden maallishenkisten illanviettojen järjestämistä koulun huoneistossa, mikä katsantokanta ilmeisesti myös johtui niistä huhuista, joita sotarovastin ja hänen säätyläisnaapuriensa tietoon oli kulkeutunut koulun opettajattaren ja tämän entisen oppilaan välisten suhteiden lämpenemisestä. Pastori Olin, joka muuten oli tunnettu voimamies hänkin, kutsui koulun johtokunnan kokoon, ja tämä kielsi kaikkien sanotunlaisten illanviettojen enemmän järjestämisen koululla.

Nuoriso ei kuitenkaan noudattanut saamaansa kieltoa. Johtokunta piti nyt uuden kokouksen kutsuen sinne muutamia niskuroitsijoiden johtohenkilöitä, tietenkin myös Matin. Tämä piti kaikkien nuhdeltavien puolesta puolustuspuheen vedoten paikkakunnan nuorison sivistystarpeeseen. Matti lienee täIlöin käyttänyt puheenjohtaja Olinista joitakin vähemmän kunnioitettavia sanoja, koskapa näiden voimamiesten välillä syntyi kärkevää sanaharkkaa, ja se johti toisaalta johtokunnan sekä toisaalta koulun opettajakunnan ja siihen yhtyneen Matin ynnä pitäjän muun talonpoikaisen nuorison välien katkeamiseen, vieläpä vuosikymmenten ajaksi. Näin saivat alkunsa ne tapahtumasarjat, joita ei vain Karjalan kannaksella vaan koko maassakin kutsuttiin "Räisälän rettelöiden" nimellä.

Suhteet virkamiehiin kiristyvät

Tultiin vuoteen 1889. Matin ja kansakoulun johtokunnan viilit olivat rikki, mutta suhde koulun opettajattareen oli käynyt läheisemmäksi. Olihan Aina Mariakin jo tullut siihen ikään, jolloin avioliittotarjousten lukumäärä jo on enemmän tai vähemmän rajoitettu. Matti, joka tällä välin oli luopunut vanhasta talonpoikaisesta nimestä ja ottanut uudeksi sukunimekseen kotitalonsa nimen, rohkaisi nyt itsensä ja sai kun saikin Aina Marialta myöntävän vastauksen. Asian tultua julkisesti tiedoksi se herätti yleisti paheksumista pitäjän säätyläistön taholla, joka tosin oli jo aikaisempinakin vuosikymmeninä saanut luvan alistua eräisiin samantapaisiin ja ehkäpä vielä oudompiinkin tempauksiin.

Suhteiden koulun johtokuntaan kiristyttyä Matti oli kuntalaistensa avululla valituttanut uuden johtokunnan ja tullut itse sen puheenjohtajaksi. Sotarovasti Grönlundiin ja pastori Oliniin, josta oli tullut esimiehensä vävy, Matin aikaisemmat hyvät suhteet katkesivat kerta kaikkiaan. Myös Räisälän piirin silloinen nimismies Karl Victor Holländer, joka ei ennestäänkään ollut hyvissä suhteissa piirinsä väestöön, puhkui kiukusta tuota hänen mielestään ennen kuulumattoman röyhkeätä talonpoikaa kohtaan. Tultuaan oman näkemyksensä mukaan laittomasti syrjäytetyksi koulun entinen johtokunta teki asiasta kantelun kouluhallitukseen. Kouluhallitus pyysi asian johdosta läänin kuvernööriltä virka-apua ja tämä vuorostaan lähetti nimismies Holländerille kantelukirjat sekä kehotuksen toimittaa asiassa tarkka tutkimus.

Mahtoikohan olla onneton sattuma vai liekö nimismies tahallaan järjestänyt asiat niin, että samaksi eli syyskuun 1. pksi 1889, kun Matti Läheniemen ja Aina Maria Strengin vihkimisen oli määrä tapahtua naapuri seurakunnassa Heinjoella, jonne Räisälän kirkolta oli matkaa noin 40 km ja jossa morsiamen sukulainen pastori Oskar Vilhelm Weisman oli lupautunut vihkimisen suorittamaan, oli myös Holländer määrännyt koulun omapäisten opettajain kuulustelun toimitettavaksi Räisälän kirkolla sijainneessa Honkalan majatalossa.

Kuritushuonerangaistus

Kuulusteltuaan ensin opettaja Kauttoa nimismies ryhtyi opettajatar Strengiä kuulustelemaan vaatien samalla näitä molempia pyytämään koulun entiseltä johtokunnalta anteeksi niskuroivaa menettelyään. Kun he eivät kuitenkaan katsoneet olevansa siihen velvollisia, he kun olivat toimineet koulun uuden ja heidän käsittääkseen myös laillisesti valitun johtokunnan antamien määräyksien mukaisesti, kuulustelija kävi käsiksi kuulusteluhuoneesta ulos pyrkineeseen ja jo vihkipukuun pukeutuneeseen Aina Maria Strengiin, jota Honkalan pihalla korskuvaa orhiaan suitsista hillitsevä sulhanen kärsimättömästi odotteli. Nyt ei Mattikaan enää voinut hillitä itseään, vaan lähti morsiamelleen avuksi. Nimismiehen ja Matin välillä pihalla syntyneessä käsikähmässä morsiamen vihkileninki repeytyi. Joku ottelua seuranneesta yleisöjoukosta oli ollut huomaavinaan puukonterän välkkyviin Matin hihassa. Liekö tässä havainnossa ollut perä vai ei, sitä emme mene sanomaan, mutta väite on ilmeisesti vaikuttanut siihen, että Matti vielä samana vuonna tuomittiin "tahallisesta ihmisrääkkäyksestä" ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta kuritushuonerangaistukseen.

Läheniemen tilan päärakennus. Tämä oli aiemmin Räisälän Ison-pappilaan 1750-luvulla rakennettu kookkaanlainen päärakennus. Rakennus siirrettiin Lähenimeen 1850-luvulla.

Oikeudenkäynnit Mattia vastaan jatkuivat seuraavinakin vuosina. Niinpä hänet v. 1891 tuomittiin herjauksesta sekä v. 1892 jälleen virkamiehen vastustamisesta ja väärästä syytteestä 1 vuodeksi 2 kuukaudeksi vankeuteen, josta rangaistuksesta hän kuitenkin valitti hovioikeuteen, ja tämä hänet vapautti. Etenkin ensiksi mainittua tuomiotaan, jolla hänet saamansa rangaistuksen ohella määrättiin myös menettämään upseerinarvonsa Matti piti täysin oikeudenvastaisena ja kerrotaankin Matin vänrikin univormuun pukeutuneena lähteneen Pietariin saakka tarkoituksenaan päästä siellä itsensä keisarin puheille kärsimänsä oikeudenloukkauksen johdosta. Yritys ei kuitenkaan onnistunut.

Suurta mieltenkuohua sekä asianomaisissa että tapahtumia seuranneessa suuressa yleisössäkin herättäneiden yhteenottojen hieman vaimennuttua morsiuspari lopulta pääsi lähtemään Heinjoelle, jossa heidät pastori Weisman saman syyskuun 11. pnä vihki kristilliseen avioliittoon.

Vapaamielisiä ajatuksia

Avioparin yhteinen elämäntaival Läheniemessä muodostui kuitenkin rikkinäiseksi ja hajanaiseksi, mikä johtui melkein ehtymättömiltä näyttäneistä yhteenotoista Matin ja häntä milloin aiheellisesti ja milloin taas ehkä aiheettomastikin ahdistaneen virkavallan välillä. Pariskunnalle siunautui kuitenkin monenlaisten vaikeuksien kestäessä kaksi perillistä, ensin tytär Laina-Katri v. 1890 ja sitten v. 1893 poika Veikko Matti.

Vaikka Matti Läheniemellä olikin paljon vaikeuksia voitettavanaan, hän ei rajoittunut tuijottamaan vain niihin, vaan hän halusi tutustua asioihin laajemmaltikin. Niemenkylän eteläisessä laidassa sijaitsi vanha herraskartano Sutki, joka 1700-luvun loppupuolella oli ollut van Assendelft nimisen hollantilaisperäisen aatelissuvun omistuksessa.

Niiden sitten vuosisadan vaihteen aikoihin siirryttyä pitäjän keskuksessa sijainneen Pudorian hovin omistajiksi Sutken hovi siirtyi Käkisalmessa asuneelle venäläiselle Kannin-nimiselle kauppiassuvulle. Matti, joka jo kansakoulussa oli osoittanut suuta kiinnostusta historiaan, kävi usein Sutkessa haastattelemassa sen vanhaa isäntää "Sutken-ukkoa" ja kuuli tältä, kuinka Käkisalmen linnoituksessa oli joskus vuosisadan alkuvuosikymmeninä säilytetty keisari Nikolai I:n aikana sinne maanpakoon tuomittuja vallankumouksellisia, dekabristeja. Kannin oli venäjänkielen taitoisena joutunut keskusteluun noiden vanhojen vallankumouksellisten kanssa ja saanut heiltä vapaamielisiä aatteita. Kannin oli kertonut dekabristien hänelle lausuneen: "Vaikka me mätänisimmekin tänne Käkisalmeen, niin kerran itsevaltius Venäjältä häviää." Tällaiset sanat painuivat nuoren Matinkin mieleen. Myös Matin äidinisä, Lavos-ukko, oli ollut dekabristien kapinan aikana Venäjällä, ja häneltäkin Matti oli kuullut keisarin rajoittamattomasta itsevaltiudesta, jota Matti-poikakin - ukkonsa mielipiteeseen tietenkin yhtyen - oli pitänyt kerrassaan epäoikeutettuna.

Kaartissa palvellessaan Matti joutui komennukselle Moskovaan keisari Aleksanteri II:n kruunajaisiin. Matka kesti useita kuukausia ja sen aikana hän tutustui puolalaisiin upseereihin. joilla myös oli mielessään samanlaisia vallankumouksellisia aatteita joita hän jo aikaisemmin oli kuullut Sutken- ja Lavosukon kertoneen. Nuorena upseerina Matti tutustui kapteeni Johan Kockiin, joka myös oli tunnettu vallankumouksellisista mielipiteistään. Täten Matti tuli eri tahoilta vastaan ottaneeksi kumouksellisia aatevirtauksia jotka eivät saattaneet olla vaikuttamatta ensin nuoren pojan ja sitten mieheksi varttumassa olleen nuorukaisen ajattelutapaan.

Vallankumousaatteita

Matti Läheniemi oli luonteeltaan itsepäinen ja omavaltainen. Hänen ehdoton käsityksensä oli, ettei suomalaisen talonpojan tarvinnut ketään kumartaa. Tämä taas johti hänet riitoihin ja rettelöihin virkamiesten ja pappien kanssa, etenkin mikäli nämä omasivat - kuten tuolloin useimmiten oli asian laita - ajan hengen mukaisen ylemmyydentunteen talonpoikaista kansanosaa kohtaan. Noista riitaisuuksista myös johtui, ettei Matti myöhemmin uskonnonvapauslain tultua säädetyksi erosi kirkosta ja liittyi siviilirekisteriin. Silti hän ei suinkaan ollut mikään ateisti.

Pääelinkeinonsa maanviljelyksen ohella Matti harjoitti vuosikymmenten aikana maanviljelystuotteiden kauppaa Pietariin. Tällöin hän joutui paljon liikkumaan Karjalan kannaksen pitäjissä ja kauppamatkoillaan keräsi itselleen ja aatteilleen laajan kannattajajoukon. Hänen poikkeukselliset ruumiinvoimansa herättivät kunnioitusta ja arvonantoa etenkin yhteisen kansan keskuudessa.

Näin Matti Läiheniemi jokapäiväisten puuhiensa ohella kykeni tekemään propagandaa vallankumousaatteitten hyväksi jo ennen kuin mitään aktiivista taistelujärjestöä oli maassamme olemassa. Minkä verran hänellä oli päämääränä Suomen saaminen itsenäiseksi valtakunnaksi, sitä emme rohkene mennä sanomaan, mutta lähin tavoite hänellä ilmeisesti oli saada venäläinen keisarivalta ja myös sen turvin elänyt ylin yhteiskuntaluokka kukistetuksi. Olihan hiin tullut etenkin kaartissa palvellessaan huomaamaan, kuinka vähäpätöinen tekijä kansan keskuudesta noussut upseerinkin arvoinen kansalainen loppujen lopuksi oli.

Karjalan Kansanmahti

Läheniemen maine kannakselaisena aktivistina tuli vähitellen myös Viipurissa toimivien aktivistien tietoon, ja nämä kutsuivat hänet sinne neuvonpitoon. Kun myös työväestön keskuudessa oli muodostettu omat vallankumoukselliset elimet, niin kesällä 1905 eri ryhmien edustajat kutsuttiin yhteiseen neuvotteluun. Päätökseksi tuli, että perustettiin vallankumouksellinen järjestö, jolle Läheniemen ehdotuksesta annettiin nimeksi Karjalan Kansanmahti. Sen johtoon tulivat tuomarit Victor Furuhjelm ja Otto Åkesson aktivistisesta vastustuspuolueesta, työmiehet Nestori Valavaara ja Juho Oikkonen työväenjärjestöstä sekä Matti Läheniemi lähinnä maaseutuväestön edustajana.

Läheniemi arveli itsellään olleen noihin aikoihin Kannaksen eri pitäjissä väräväämiään Kansanmahdin kannattajia noin tuhatkunta miestä, joista hänellä oli ollut luettelokin, mutta se oli aikoinaan kätköön pantuna myöhemmin tuhoutunut. Kansanmahti, joka oli muualla maassa toimineen Voimaliiton haarautuma Kannaksella, edusti siis kaikkia yhteiskuntaluokkia, sillä siihen kuului työläisiä kaupunkilaissivistyneistöä ja maanviljelijöitä. Järjestön rahoitus tapahtui aktivistisen vastustuspuolueen taholta ja hankitut aseet, joita saatiin syksyllä 1905, olivat pääasiassa Grafton-kiväärejä. Kesällä 1906 järjestettiin Läheniemen toimesta Räisälän kirkolla Hussaaressa kansanjuhla, josta kertyneet varat käytettiin aseiden ja kiikarin ostoon.

Raakuuksia ilmaantuu

Suurlakon syksyllä 1905 puhjettua Läheniemi lähti 18 kannattajansa kanssa Räisälän keskuksessa pidetyn kansalaiskokouksen jälkeen hevoskyydillä Sairalan asemalle ja sieltä edelleen kahden resiinan päälle lankuista valmistetulla kulkuneuvolla Viipuriin seuraamaan vallankumouksen edistymistä. Seuraavana talvena, kun Räisäläänkin oli saatu aseita, Läheniemi järjesti kotitalonsa edustalla olleen lammen jäälle ampumaharjoitukset, joihin lienee osallistunut noin 20-30 Räisälän Unnunkosken puolelta ollutta miestä. Harjoituksia pidettiin varmaan myös muissa Kannaksen pitäjissä.

Karjalan Kansanmahti toimi aluksi täysin poliittisena järjestönä, mutta jo vuoden parin perästä sen piirissä alkoi esiintyä törkeätä vallattomuutta, joka pian muuttui suorastaan rikollisuudeksi. Jatkuvan toiminnan rahoittamiseksi alettiin tehdä ryöstöjä, vieläpä ryöstömurhiakin. Sellaisia olivat Popoffin vanhan pariskunnan ryöstömurha Sakkolan Kiviniemessä, Suikin pariskuntaan kohdistunut samanlainen teko Muolaassa ja A. Ahlström Oy:n kasöörin Oskar Geffertin murha Vuosalmen salolla. Kaikkiin näihin tekoihin oli enemmän tai vähemmän syypäänä Suistamolta Räisälän seuduille siirtynyt suurrikollinen Juho Savinainen, joka ainakin jossain vaiheessa lienee majaillut Läheniemessäkin.

Aseitten joutumisesta vähemmän varmojen henkilöitten käsiin alettiin huomata olevan omat haittansa. Kun Kansanmahdin piirissä alkoi ilmetä lukuisia anarkismiin johtavia otteita, vetäytyi harkitsevampi kansanaines siitä syrjään, ja Matista tuli vähitellen "kenraali ilman joukkoja". Myös Läheniemen talon seutuvilla tehtäviään hoitaneeseen virkavaltaan eräitä kertoja kohdistunut kiväärituli alkoi herättää yhä huomattavampaa paheksumista suurenkin yleisön taholla ja langetti ikäviin varjon tämän vanhan aktivistin toiminnan ylle.

Matti joutui jälleen v. 1902 oikeuden eteen vastaamaan parista rikkomuksesta ja muutamaa vuotta myöhemmin myös konkurssirikoksesta. Vuonna 1907 hänet tuomittiin virkamiehen vastustamisesta virkatoimessa kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ynnä Savinaisen kätkemisestä ja suojelemisesta vuodeksi vankeuteen. Matti tosin piti näitäkin rangaistuksia itseensä kohdistuneina oikeusmurhina, joiden perimmäisenä tarkoituksena oli ollut saada pitää häntä pidätettynä tuolloin juuri toimitettujen ensimmäisten eduskuntavaalien ajan, Matti kun oli niissä eduskunta-ehdokkaana. Hänen väitteittensä todenperäisyyttä ei läheskään kaikilla tahoilla kuitenkaan uskottu. Täten suuressa määrin himmeni se hohde, jonka hiin aikaisemmalla toiminnallaan oli nimelleen luonut.

Poika jääkäreihin

Sitten jo tulemmekin ajassa ensimmäisen maailmansodan tapahtumiin. Käytyään parisen luokkaa Käkisalmen yhteiskoulua ja oleiltuaan muutaman vuoden kotoisissa hommissa lähti Matin poika Veikko Matti Helsinkiin, jonne saavuttuaan hän joutui yhteyteen entisten koulutoveriensa kanssa ja sai niiltä tietoja alkaneesta jääkärivärväyksestä Saksan armeijaan. Veikko innostui heti asiaan ja jatkoi matkaansa Tornion kautta Haaparantaan ja sieltä edelleen etelää kohti.

Kotona saatiin vasta Pitkän ajan kuluttua tieto pojan edesottamuksista, jotka isä täysin hyväksyi. Vaikkei Matti itse millään tavalla puuttunutkaan Etelä-Karjalassa tapahtuneeseen jääkärivärväykseen, otti hän kuitenkin vieraanvaraisesti vastaan ja majoitti värväysasioissa liikkuneita jääkäriliikkeen miehiä. Veikon syksyllä 1917 tultua saksalaisella sukellusveneellä UC 56:lla kotimaahan ja tuotua mukanaan erilaista sotamateriaalia se sai Läheniemessä ja sen eräissä naapureissa kätköpaikan tulevien tapahtumien varalle.

Matin Pakomatka

Jo syksyllä 1916 Matti Läheniemi oli alkanut tuntea maan polttavan jalkojensa alla. Kun hän sitten eräänä lauantai-iltana saunasta tultuaan ja valmistautuessaan yösijalleen havaitsi venäläisten santarmien saapuneen ulko-oven taa, hiin hyppäsi yöpukeissaan ja tuohivirsut jalassa makuukamarinsa ikkunasta ulos ja häipyi syysillan pimeydessä läheisen metsän kätköön. Santarmien hänen peräänsä umpimähkään ampumat laukaukset eivät osuneet maaliinsa ja Matti pääsi Vuoksen toiselle puolelle Kaukolan pitäjän Tervolan kylään, jossa hänen luotettu ystävänsä ja aatetoverinsa maanviljelijä Rautiainen asui. Havaittuaan takaa-ajon turhaksi santarmit poistuivat talosta yötä myöten.

Aamulla Läheniemessä valjastettiin talon paras ori reen eteen ja vietiin Tervolaan. Kohta oli Matti matkalla pohjoista kohti. Jouluksi hän ennätti Hyrynsalmelle asti Halla-Ukon luo jatkaen pyhistä päässä hiljalleen matkaansa Ruotsin rajaa kohti. Kolarissa Matti sai tietää Venäjän maaliskuun vallankumouksesta ja pyörsi ajokkinsa etelään. Rovaniemellä Matti lastasi oriin rekineen rautatievaunuun, ja muutaman päivän perästä nuo pitkän kierroksen tehneet matkatoverit - ori tosin varsin laihassa kunnossa - olivat jälleen keväisessä Läheniemessä.

Lähestyttiin vapaussotaa

Veikko touhusi salaisissa harjoitustehtävissään poiketen tosin aina väliin kotonakin. Myös isä-Matti vaikka vanhentuneena, niin kuitenkin vielä hyvissä voimissa - tahtoi hänkin olla silloisissa touhuissa mukana. Kun alkusyksystä 1917 oltiin Räisälässäkin hankkeissa perustaa paikkakunnalle suojeluskunta, eräät yrityksen alkuunpanijat, joita olivat metsänhoitaja Väinö Streng, nimismies Frans Otto Bergh ja ylioppilas Armas Heikki Javanainen, kääntyivät ensin Matin puoleen, olihan hän Karjalan Kansanmahdin johtomiehenä paikkakunnan vanhoista aktivisteista tunnetuin.

Edellä jo kerrotuista Kansanmahdin karkeista hairahduksista kuitenkin johtui, ettei Matilla enää ollut tarvittavaa kannatusta etenkin nuoremman polven piirissä. Matilla ehkä kyllä olisi ollut halua pitää itseään itseoikeutettuna johtajana sitten tammi-helmikuulla 1918 Karjalan kannaksella hahmottumassa olleella rintamalla. Pian kuitenkin tultiin yleisesti havaitsemaan, että Matti, jolla oli vanhoja ja läheisiä suhteita myös punakaartilaispiireihin lukeutuneisiin vasemmistoaineksiin, oli vähemmän sopiva ainakaan miksikään valkoisen rintaman päälliköksi.

Helmikuun alkupäivinä Kiviniemen asemalla Matti joutui eräässä kireässä yhteenotossa omakohtaisesti toteamaan voimattomuutensa. Paikalla olleiden suojeluskuntalaisten vaatimuksesta ja näiden pääillikkönä silloin toimineen poikansa Veikon kehotuksesta Matti allapäin palasi takaisin kotiinsa Läheniemeen. Vapaussodan loppuvaiheessa huhtikuun 16. pnä Veikko Läheniemi kaatui Kivennavan Kauksamolla. Tämä oli Matille hänen elämänsä varrella saamistaan iskuista kaikkein raskain ja murtunein mielin hän seuranneen toukokuun 5. pnä saattoi poikansa maallisen tomumajan kotilammen rannalla sijaitsevaan lehtoon valmistamaansa hietakumpuun, jonka suojaksi hän myöhemmin vielä rakennutti tunnelmallisen katoksen.

Talonpojan Sanomat

Vapaussodan jälkeen ei Matti enää sanottavasti ottanut osaa poliittiseen toimintaan. Tosin hän kerran valitutti itsensä äärivasemmiston listoilla kotikuntansa valtuustoon ja lyhyen ajan toimitteli Helsingissä ilmestynyttä Talonpojan Sanomia, jonka lähitavoitteena lienee ollut maalaisliiton saaminen hajalle. Tätä tarkoitusta varten lehden väitetään saaneen taloudellista avustusta itäiseltä naapuriltammekin. Matilla oli sinne päin jatkuvasti suhteita, siiäi on epäämättömänä todisteena, että hän syksyllä 1927 sai Venäjän valtiovallalta kutsun saapua lokakuun vallankumouksen 10-vuotisjuhlille Moskovaan, mitä kutsua hiin myös noudatti.

Nykyaikanahan tällaiset kutsut ja matkat eivät ole harvinaisia, mutta 30-40 vuotta sitten ne herättivät asianomaisen vierailijan isänmaallista luotettavuutta kohtaan mitä suurimpia epäilyksiä. Matin oman selityksen mukaan hänen käyntinsä tarkoituksena oli vanhojen kaupallisten suhteiden eheyttäminen Kannaksen maataloustuottajain ja Leningradin kuluttajapiirien välillä.

Ammatiltaan Matti halusi aina esiintyä maanviljelijänä, ja sitähän hän lähinnä olikin. Edellä jo tuli mainituksi, että hän aikaisempina vuosinaan harjoitti maatalous- ja kalastustuotteiden kauppaa Pietariin. Kannaksen rajan sulkeuduttua Matti keskittyi puutavaran, etenkin parrujen ja erikoispaalujen, hankintaan niitä tarvitseville. Matin naapurit joutuivat kuitenkin varsin usein toteamaan, ettei hänen maanviljelystouhujensa laita oli vähän niin ja näin ja että hänen rahanarvoiset pölkky- ja tukkikasansa jäivät joskus vuosikausiksikin maantienvieriin mätänemään.

Raskaita menetyksiä

Myös Räisälän käräjillä Matti kuului kaikkein useimmin nähtyihin juttumiehiin. Tämä johtui ainakin osittain siitä noin 30 vuotta kestäneestä prosessista, jota hän kävi entistä ystäväänsä ja luottamusmiestään, kirvulaista maanviljelijää Juho Niukkasta (Ministeri Juho Niukkasen serkku) vastaan Läheniemen tilan omistusoikeudesta. Niukkanen voitti lopulta jutun Korkeimmassa oikeudessa tosin äänestyksen jälkeen äänin 3 -2, ja Matti joutui ostamaan tilansa uudelleen. Vanhat räsäläiset naapurit sanoivat sallimuksen johtaneen asiat tähän siitä syystä, että Erik Puputti oli aikoinaan vienyt tuon arvokkaan talon Lavosten suvulta puoli-ilmaiseksi.

Raskaaksi kävi korkeaan ikään joutuneelle Matille ja hänen vielä korkeamman iän saavuttaneelle puolisolleen erota rakkaasta Läheniemestä. Talvisodan jälkeen he saivat turvapaikan rouva Läheniemen entisten lapsuudenystävien, sisarusten Karin ja Mary Stråhlen luona Lohjan Vivamossa. Siellä Matti joutui eroamaan myös paljon kärsimyksiä kokeneesta puolisostaan, sillä rouva Läheniemen maallinen vaellus päättyi heinäkuun 13. pnä 1940. Vainaja siunattiin haudan lepoon Lohjalla, josta hänet kuitenkin omaisten toimesta kolmisen vuotta myöhemmin siirrettiin Strengien sukuhautaan Räisälän kirkkomaalle.

Matti ja Veikko Läheniemen viimeinen leposija kesällä 2009.

Kuoli synnyinkodissaan

Kesällä 1941 alkaneessa jatkosodassa vapautui Räisälä ja sen mukana myös Läheniemi vihollisen vallasta, ja vielä saman vuoden syksyllä Matti sai tilaisuuden palata rakkaille syntymäsijoilleen. Paluumatkan rasitusten uuvuttamana tuo vanha tervaskanto pian kuitenkin joutui sairasvuoteelle, ja helmikuun 12. pnä 1942 hänen silmiensä valo sammui samassa paikassa, missä hän 80 vuotta aikaisemmin oli ensimmäisen päivänvalonsakin nähnyt.

Seuranneen maaliskuun 11. päivän aamuna kokoontui Läheniemen taloon joukko sukulaisia ja ystäviä suorittamaan viimeistä palvelustaan tuolle niin monet tuulet ja tuiskut kokeneelle vanhukselle. Talon pihalle valmistettuun kuusimajaan sijoitetussa avonaisessa kirstussa lepäsi Matin kylmennyt ruumis. Hautajaisyleisön veisattua pari virrensäkeistöä vainajan sukulaiset kantoivat hänen tomumajansa samaan kotilammen viereiseen lehtoon, jossa hänen sankaripoikansa oli jo kohta 24 vuotta levännyt viimeistä untaan.

Allekirjoittaneen tehtäväksi uskottiin Herran siunauksen lukeminen Matti Läheniemen avonaisen haudan partaalla.

Robert Rainio
Räisäläisen ensimmäinen päätoimittaja 1955-1965.