RAUNI 

128 

Ganander asettaa Maan-Emosen ukkosenjumalan rinnalle mainitessaan mytologiassaan, että tämä on »ukon vaimo» (Ukkos hustru), Toisessa kohdassa hän kertoo, että Ukko yhdessä puolisonsa Maan Emoisen kanssa antoi heikoille voimaa vuoripeikkoja vastaan, ja viittaa loitsuun, joka alkaa sanoilla: 

Ukon woima taiwahasta, 
maasta Maan emoisen woima. 

Ilmeisesti Gananderin olettamus Ukon ja Maaemon välisestä aviollisesta suhteesta perustuu vain siihen, että »kumpaakin», niin kuin hän huomauttaa, »rukoiltiin samalla kertaa».

Toisin on suhtauduttava siihen Ukon puolisoon, joka mainitaan Agricolan karjalaisten jumalain luettelossa ja jossa tällä on omalaatuinen nimikin, Rauni

Quin Rauni vkon Naini härsky / 
ialosti Wkoi Pohiasti pärsky. 

Valitettavasti Agricola käyttää runossaan näin niukkaa sanontaa esittäessään tietonsa Ukon ja Raunin välisistä suhteista. Kun tässä säkeistössä sitä paitsi on eräitä merkitykseltään hämäriä sanoja, on sen tulkitseminen tuottanut vaikeuksia. Se on ollut arvoitus jo luettelon varhaisimmille selostajille. Epäselviä ovat olleet etenkin sanat härsky ja pärsky. Edellinen on kuitenkin ilmeisesti tulkittu oikein jo Bångin teoksessa, jossa se on käännetty ruotsiksi sanalla »storljuda». Samaa merkitsee »streperet» Lencqvistin latinankielisessä käännöksessä.2 Erinäisissä murteissamme härskyä tarkoittaa yhä edelleen 'äänekästä torumista' samoin kuin härske 'toraa'. Hämärämpi on 

1 Ganander, MF 97, 54. 
2 Porthan IV, 53. 

124 

Agricolan käyttämä sana pärsky, johon hän on joutunut turvautumaan loppusoinnun vuoksi. Jälkimmäisen sanan Bång kääntää ruotsiksi »dundrade», ja Lencqvist, joka voi nojautua Porthaniin, esittää sen latinankielisenä vastineena »tonabat», jotka kumpikin merkitsevät 'jyrisemistä'. Todennäköisesti tämäkin sana on näissä teoksissa tulkittu oikein. Mutta mitä merkitsee »Pohiasti»? Vaikka sana on kirjoitettu isolla alkukirjaimella, ei se voi tarkoittaa 'pohjoista ilmansuuntaa,', vaan näyttää tässä merkitsevän samaa kuin 'perin pohjin', jonka vastineena Lencqvist käyttää latinan sanaa prorsus sanoessaan: »Valide Ucko prorsus tonabat.»1 

Sanonnan hämäryydestä huolimatta on selvää, että Agricolan kuvauksessa kaksi ukkosenjumalaa, mies- ja naispuolinen torailevat keskenään. Mahdollisesti tähän kuvitelmaan on antanut aihetta kokemus, että hiljaisempaa jylinää ukonilmalla usein seuraa ankarampi jyrähdys. 

Edellä mainittuun säepariin liittyy pisteen jälkeen jatko: 

Se sis annoi Ilman ia Wdhen Tulon. 

Ensimmäisen ruotsinkielisen selostuksen (311) laatija ja Georgius Kijhl ovat olettaneet, että viimeksi mainitun säkeen s e tarkoittaisi Ukon puolisoa, Raunia. Olisi kuitenkin outoa, jos Agricola, joka yleensä luettelee kaikkien jumalien toimet, olisi jättänyt mainitsematta itse Ukon aikaansaannokset. Sen vuoksi on todennäköistä, että hän tässä lyhyesti esittää juuri sen, mitä Ukolta toivottiin ja anottiin. Näin on myös Lencqvist (Porthan) asian ymmärtänyt.2 Varmaankaan ei Agricola ole tällöin »ilmalla» tarkoittanut pelkästään 'säätä', vaan itse ukonilmaa virkistävine sadekuuroineen. Tässä mielessä »ilma, esiintyy myös muinaisrunoissamme, esim. seuraavissa Ukkaan kohdistetuissa säkeissä (VII, 5, 4465): 

kohota iästä ilma, 
pilvi lännestä lähetä. 

Jotkut tutkijat ovat tosin arvelleet, että sade olisi Agricolan kuvauksessa mainittu erikseen. He ovat näet olettaneet, että 

1 Porthan IV, 54. 
2 Porthan IV, 54. - Kaarle Krohn sitä vastoin puolustaa 311:n käsitystä (FFC n:o 104, 46). 

125 

Wdhen (uuden) olisi painovirhe ja luettava Wedhen (veden), joten Agricola »ilman» ohella puhuisi tässä yhteydessä erikseen Ukon tuottamasta »veden tulosta».1 Painovirheen olettaminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, sillä »uudella tulolla» Agricola on hyvinkin voinut tarkoittaa u u t t a  v u o d e n t u l o a. Toisaalla Psalttarin alkupuheessa hän käyttääkin tulo sanaa (vrt. vir. tulu) juuri tässä mielessä: 

Jos Pouta ia Halla Pellos polta / 
ettei toiuota Leipe eli Olta. 
Nins Sadhet ia hyue Ilma anot / 
sijttes saat Tulot ja Elot.2 

Agricolan Wdhen Tulon Nicolaus Hahn onkin lukenut »uuden tulon» ja Lencqvist kääntänyt latinaksi »novan annonam». »Annona» sanaa käyttää siitä lisäksi Kijhl samoin kuin jo 311 »årswexten». Pellon satoon, jota yleisesti on anottu juuri ukkosenjumalalta, viittaa sekin, että Agricola heti seuraavassa säkeessä puhuu välittömästi maanviljelijän toisesta tärkeästä tavoitteesta, »karjan kasvusta». 


Agricolan kuvaus Raunista rajoittuu näin ollen vain siihen, että tämä oli Ukon pärskyvä Naini (vaimo). Mutta tämäkin tieto on ainutlaatuinen, emmekä saa sen niukkuuteen lisävalaistusta edes vanhoista runoistamme. Lapista on tosin Jacob Fellmanin teoksessa seurava lyhyt maininta: »Ravdna, Ukon vaimo, lapseton, joka ei koskaan synnytä. Häntä nimitettiin myös nimellä Akko. Pihlajanmarjat olivat hänelle pyhitetyt. Niitä kasvoikin tavallisesti hänen luoliensa läheisyydessä runsaasti.»3 

Kun muut aikaisemmat (esim. Tuderus ja Tornaeus) tai myöhemmät Lapin lähteet eivät tunne tämännimistä jumalaa, kysy-

1 Astrid Reponen, Vir. 1932, 31-33; vrt. A. Hirsjärvi, Vir. 1946, 35 ss. 
2 Vrt. esim. Liedossa muistiinpantua sanontaa: »Kalevanvalkkia valmistaa suvi t u l o i» (Harva, VSHK 136). - 'Viljaa' (uusimman käännöksen eloa) Agricola tarkoittaa tulolla myös seuraavassa UT:n kohdassa (Luuk. 12: 18): »Mine purghan minun Aittani ia swreman ylesrakenna/ Ja sinne 
cokoon Caiki minun tuloni/ ia minun Hywuydheni.» 
3 J. Fellman, II, 147. - Arvostellessaan A.J. Sjögrenin teosta »Anteckningar om Församlingarne i Kemi Lappmark» J. Fellrnan sanoo: »Rauna och Angeta äro visst inte samma namn, det förra uttala lapparna helst Raudna, hvilket är ett lappskt namn och betyder ofruktsam.» (S 1846, 112). 

126 

tään, mihin tämä Fellmanin maininta perustuu. Outoa on, ettei hän, joka yleensä mainitsee kaikki tuntemansa Suomen Lapin uhripaikat, ollenkaan kerro, missä noita Raudnan luolia, joiden läheisyydessä kasvoi pihlajia, on ollut. Sana raudna, joka tavataan jo Lindahl & Öhrlingin sanakirjassa 1780, merkitsee tosin Ruotsin lapin murteessa 'pihlajaa', joten pihlajien yhdistäminen Fellmanin mainitsemaan Raudnaan on selitettävissä, mutta silti tämä maininta jää arvoitukseksi. Erityisesti kiintyy huomio siihen, että Fellman käyttää Raudnan puolisosta suomalaista nimeä Ukko eikä lapinkielistä ukkosenjumalan nimitystä. Todennäköisesti hänellä on tällöin ollut mielessään Agricolan Rauni, jolle hän on etsinyt vastinetta Suomen Lapista. 

Arvoitukseksi jää myös Akko, inariksi Akku, lappalaisten naispuolisena ukkosenhaltijana.1 Ei näet ole yhtään esimerkkiä siitä, että Akun olisi uskottu ukonilmalla jyrisevän. Akku esiintyy kyllä erinäisissä paikannimissä. senniminen vaara sijaitsee mm. Inarinjärven lounaisrannalla.2 Ei kuitenkaan ole mitään varmaa tietoa, että tämännimisissä paikoissa todella olisi palvottu Aijegin puolisoa. Koltatkin käyttävät sanaa akkaz 'akkanen' erinäisistä tuntureista ja järvistä3, mutta tällä nimellä ei ole mitään tekemistä oletetun naispuolisen ukkosen jumalan kanssa. Koltat eivät ole edes kuulleet puhuttavan Tiermes-jumalan puolisosta. Häntä ei myöskään mainita kuvatun esim. siihen »Tornion Lapista», luultavasti Utsjoelta kotoisin olleen lappalaisukon noitarumpuun, jonka kuvioita tutkittiin Vesisaaren käräjillä 1692.4 

Miten sitten on muinaisrunojemme laita, onko niissä säilynyt joitakin muistomerkkejä Ukon puolisosta, vai osuiko Lencqvist oikeaan sanoessaan, että »tätä jumalatarta ei ensinkään mainita runoissa»?5 Eräissä Länsi-Inkeristä saaduissa Ison härän runon toisinnoissa esiintyy kuitenkin Akka Ukon rinnalla. Niinpä J. 

1 J. Fellman, I, 79. 
2 Fellman kertoo, että Inarin Ukonsaaresta johti sadun mukaan maanalainen käytävä Akkujärven läheisyydessä olevaan pyhäkköön, joten Ukko ja Akka saattoivat olla kanssakäymisessä keskenään. Tällainen »satu» on tietenkin aivan myöhäisperäinen. 
3 Itkonen, KV 1943-44, 63. 
4 Qvigstad, Kildeskrifter I, 71. 
5 Porthan IV, 69. 

127 

Länkelän Soikkolassa tekemässä muistiinpanossa (III, 346, vrt. 4173) kerrotaan, että kun jumalat saapuivat teurastamaan jättiläishärkää ja kun tämä »päätänsä päristi», jumalat riensivät mikä minnekin, 

Ukko kuuseen pakoon, 
Akka aian seipähäsen, 
muut jumalat muihin puihin. 

Epäselvää on kuitenkin, tarkoittaako Akka tässä todella Raunia, Ukon puolisoa, vai onko vain runotar tuonut »akan» »ukon» rinnalle (vrt. »metsän ukko, metsän akka»). 


Suurempaa huomiota ansaitsee Ryönikkä eli Röönikkä vastaavanlaisessa, Vermlannista saadussa Ison sian runossa. Siinä kerrotaan näet, että kun ylen suuri sika, jota jumalat tulivat teurastamaan, »lotkautti korviaan, räväytti silmiään», niin jumalat säikähtivät ja pakenivat puihin, Ukko kuuseen, Ryönikkä raitaan, Visakanta vaahteraan, muut jumalat muihin puihin.1 On mahdollista, että raitaan pakeneva Ryönikkä on alun perin ollut Raunikka tai Raunikki2, vaikka se myöhemmin samoin kuin Visakanta (Agricolalla Virankannos) on vääntynyt outoon muotoon. Kun tämä nimi mainitaan Ukon rinnalla, tuskin sitä voidaan olla Rauniin yhdistämättä.3 

Agricolan kuvauksesta käy selvästi ilmi, että hän on Raunilla ymmärtänyt naispuolista ukkosenhaltijaa. Esimerkkinä siitä, että ukkosenhaltija on voitu kuvitella myös naispuoliseksi, mainittakoon votjakkien »ukkosemo», joka heidän keskuudessaan on ainoa ukkosjumalan nimitys.4 Naispuolinen ukkosenhaltija esiintyy skandinaavienkin uskomuksissa. Erinäisillä Ruotsin ja Norjan paikkakunnilla sekä Färsaarilla on näet Toria sanottu Toraksi. Trondheimin seuduilla on Gamaltor-nimen asemesta 

1 SKVR VII, 5, 341-44; Kettunen, S V, 17, 49. 
2 Suomalaisten kasvien nimistössä tavataan sekä Raunikki (Gypsophila) että Raunukka (Lepidium), ks. Vanamo VII, 172, 200 s. 
3 Kun eräissä Vienan Karjalan toisinnoissa tavataan säe (I, 2, 892) »piru pihlajan nenähe» tai (I, 2,891) »pivarj pihlajan nenäh», Kaarle Krohn (FFC n:o 67, 167-171) olettaa, että p i h l a j a a n pakenevan pirun tai pivarin paikalla on alun perin ollut Rauni. - Pihlaja on tähän yhteyteen tullut tietenkin vain alkusoinnun vuoksi, sillä yleensä pirun uskotaan p e l k ä ä v ä n pihlajaa. 
4 Harva, PU 175, ASU 146. 

128 

käytetty Gamalmora-nimitystä. Samoin on Ruotsissa toisin paikoin Gofar, toisin paikoin Gomor ollut ukkosilmiön aiheuttaja.1 Samaa ukkosenhaltijaa on näin ollen kuviteltu milloin mies- milloin naispuoliseksi, mutta ei ole tietoa siitä, että kansa Skandinaviassa olisi käyttänyt näitä nimityksiä toistensa yhteydessä tai että naispuolista olisi pidetty miespuolisen vaimona. 

Suomessa sitä vastoin on Agricolan mukaan puhuttu kahdesta eri ukkosenhaltijasta, jotka toimivat toistensa yhteydessä. Ukon vaimolla mainitaan vielä olleen erikoislaatuinen nimikin. Rauni on silti saattanut olla vain tarunomainen olento vailla varsinaisia uhreja.2 

Tätä ongelmaa pohdittaessa on huomio tietenkin kohdistettava itse rauni sanaan. Mitä merkitsee rauni? Mahdollisesti se on ollut pelon sanelema peitenimi samoin kuin »ukkonen» ja »isänen» tai Norjassa Torasta käytetty husbreia (s.o. husfröya 'emäntä.'}.3 Olisiko Raunikin, niinkuin J. J. Mikkola aikoinaan arveli, merkinnyt 'rouvaa'?4 Mikkolan germaanisperäinen sananjohto ei kuitenkaan ole saanut kielimiesten kannatusta. Voidaan myös ajatella, että Raunilla olisi ymmärretty jotakin ukkosen yhteyteen kuuluvaa itsenäistä ilmiötä, jota personoituna on kuviteltu Ukon puolisoksi. Mutta mikähän tämä ilmiö olisi voinut olla? 

Kielellisillä perusteilla jo A. H. Reinholm yhdisti rauni-sanan 'pihlajaa' merkitsevään Ruotsin lapin raudna-, nykyisruotsin rönn-sanaan. Samalle taholle suuntasi katseensa Setälä johtaessaan sen saman sanan aikaisemmasta skandinaavisesta muodosta (vrt. muinaisisl. reynir).5 Tällöin jää kuitenkin epäselväksi, kuinka 'pihlajaa' merkitsevä sana on voinut tulla taivaalla jyrisevän ukkosenjumalan puolison nimeksi, vaikka p i h l a j a onkin, niin kuin Setälä huomauttaa, asetettu Torin yhteyteen islantilaisessa muinaistarustossa. Sitä osoittaa myös vanha sanonta »reynir er bjorg 'I'hors» (pihlaja on Torin pelastus). Tä- 

1 Lid, Rel. 124; vrt. Lid, Folktro, 62. 
2 Myös Liettuassa on tosin paikoitellen puhuttu ukkosenjumalan puolisosta, jopa lapsistakin, mutta toisinpaikoin se »kielletään jyrkästi». Ks. Balys, 222. 
3 Lid, Folktro, 62. 
4 Mikkola, FUF IV, 248. 
5 Setälä, Studien, 43 s.; vrt. Kaarle Krohn, FFC n:o 104, 41. 

129 

män sanonnan kerrotaan johtuvan siitä, että kun Tor kerran kahlasi maailman äärellä sijaitsevassa Vimur-virrassa ja tulviva vesi kohosi olkapäihin asti, hän pelastui tarttumalla läheisyydessä olevaan pihlajaan.1 Pihlajaan liittyvistä uskomuksista puhuessaan Setälä viittaa lisäksi Viron ruotsalaisten 'sateenkaarta' merkitsevään, arvoituksen tapaiseen sanontaan »iwe wärde raunträ», joka, todennäköisesti ruotsalaisilta lainattuna, tavataan virolaisilla vastaavassa muodossa: »üle ilma pihlakas»."2 

Olisiko mahdollista, että 'pihlaja' tarkoittaisi sekä norjalaisessa että ruotsalaisessa sanonnassa samaa ilmiötä? Kun Vimur-virta muinaisislantilaisessa tarustossa merkitsee myytillistä virtaa, voidaan ehkä olettaa, että sen läheisyydessä mainittu pihlajakin on ollut myytillinen puu (vrt. iso tammi). Olisihan outoa, jos ukkosenjumalan olisi pelastuakseen pitänyt turvautua vain tavalliseen pihlajaan. Tällöin tulee ajatelleeksi sitä koreata luonnonilmiötä. jota Viron ruotsalaiset ilmeisesti peitesanaa käyttäen ovat sanoneet 'pihlajaksi'. Sateenkaarta ei näet ole ollut hyvä mainita nimeltä eikä edes sormella osoittaa.3 Jos suomalaisten rauni todella on merkinnyt 'pihlajaa', voidaan edellä olevan perusteella kysyä, olisiko Raunilla ehkä tällöin ymmärretty ukonilmalla näkyvää s a t e e n k a a r t a, josta personoituna on tullut ukkosenjumalan puoliso. 

Tähän kysymykseen emme kuitenkaan saa vastausta vanhoista runoistamme, vaikka niissä puhutaankin »Sala-kaarron kauniista vaimosta», joka (XII, 1, 62) 

istu ilman vempelellä, 
taivon kaarella kaj otti. 

Inkeriläisissä tulenluvuissa taas tavataan sanat (IV, 4292): 

Kaari kaukana näkyy, 
pilvi pitkäsen tulee, 
piika pitkä pilven päällä, 
Hajal hapsin - - 
jäinen kattila käessä, 
jäinen kousa kattilassa, 
mil hiä tulta sammuttaa. 

1 P. A. Munch - Magnus Olsen, Norröne gude- og heltesagn, 64 ss. 
2 Setälä, Studien, 45 s. 
3 Harva, VSHK 136; FSF VII, 272; Söderbäck, Skrock, 103. 

130 

Näillä naisilla ei kuitenkaan tarkoiteta itse taivaankaarta, jota kaikkialla maassamme on kuviteltu valtavaksi veden juojaksi. Sellaisena se tunnetaan Lapissakin, Enontekiön lappalaiset sanovat sen »imevän järvestä vettä, jota tietä vesi joutuu yläilmoihin, mistä se sateena taas putoaa alas».1 »Veden ottajana», jonka pää on jossakin vesiperäisessä paikassa, taivaankaarta on monin paikoin maassamme nimitetty »vesikaareksi».2 Jo roomalaiset sanoivat: »arcus bibit» (sateenkaari juo), ja sama usko on ollut yleinen paitsi kaikkialla Euroopassa laajoilla alueilla Aasiassakin. Voimakkaasti imevän sateenkaaren on uskottu voivan vetää pilviin myös ihmisiä ym. Sen vuoksi on vaarallista joutua sen pään kohdalle.3 

Sateenkaarta on samalla kuviteltu paikoin suuren käärmeen, paikoin jonkin muun eläimen muotoiseksi.4 Erään vanhan tiedonannon mukaan karjalaiset ovat siinä nähneet »suunnattoman suuren lehmän sarvet» (cornua ingentis vaccae.),"5 joilla mahdollisesti on tarkoitettu kaksoiskaarta. Virossa sateenkaarella sanotaan olevan härän pää, jonka se painaa jokeen juodessaan vettä.6 Syrjäänit nimittävät sitä »Jumalan häräksi» (jen-öska).7 Mutta monin paikoin Euroopassa ja myös meidän maassamme on mainittu, että sateenkaaren juontipaikasta voi löytää hopeaisen tai kultaisen maljan.8 Niinpä Uskelassa on muistiinpantu tarina, jossa kerrotaan, miten muudan poika sattui menemään jokirantaan ukonkaaren parhaillaan vettä juodessa, jolloin ukonkaari jätti siihen hopeaisen maljansa. Poika otti sen mukaansa ja kun hän ymmärsi olla taakseen katsomatta, sai sen tuoduksi kotiin.9 Soinissa taas kerrotaan sateenkaaren käyttävän kultaista pikaria juodessaan vettä lähteistä, joista tai järvistä. Jos 

1 Ravila, KV 1934, 177. 
2 Iisalmi, Karstula, Sulkava, Pyhäselkä, Kärsämäki, Vihanti, Kaustinen, Kankaanpää ym. SS. 
3 Streng (Renkonen) I, 68 ss.; Harva, ASU 146; Am Urquell I, 86; Kotis. 1912, 150; SKVR X, 2, 5166; XIII, 3, 10112; Paulaharju, KM 260; FSF II, 3, 618. 
4 Am Urquell I, 73; Streng (Renkonen) I 68 s. 
5 Aurenius, 8. 
6 Holzmayer, 50. 
7 Wiedemann, Syrj.-deutsches Wörterb. 217. 
8 Streng (Renkonen) I, 69; Kotis. 1914, 155 s.; Budkavlen 1922, 64. 
9 Harva, VHK 136. 

131 

hengittämättä voi juosta paikkaan, mistä sateenkaari juo, saa kultapikarin omakseen.1 On ilmeistä, että taivaankaarta, milloin sen on kuviteltu ammentavan vettä hopeaisella tai kultaisella maljalla, on ajateltu ihmisen kaltaiseksi ja mahdollisesti korean värinsä vuoksi naispuoliseksi olennoksi. Mutta tietymätöntä on, onko tämä olento ollut Agricolan mainitsema Rauni. 


Olettaessaan, että rauni merkitsee 'pihlajaa', Setälä esittää samalla eräitä esimerkkejä siitä, miten huomattavaa osaa p i h l a j a on näytellyt Euroopan kansojen uskomuksissa.2 Hän mainitsee mm., että pihlaja on Tanskassa ollut pyhä puu. Samoin on asian laita ollut Norjassa.3 Kun Englannissa on uskottu, ettei salama iske pihlajaan, Setälä katsoo sen johtuvan siitä, että pihlaja on ollut jossakin suhteessa ukkosenjumalaan. Lappalaisten uskomuksia kuvatessaan G. von Düben sanookin, että pihlaja on ollut »Thorille pyhitetty».4 Hän jättää kuitenkin selittämättä, mihin hän väitteensä perustaa. 

Pihlajista pyhinä puina puhutaan lisäksi karjalaisten vanhoissa häärunoissa, joista poimittakoon näytteeksi seuraava Ahlqvistin Ilomantsissa 1846 muistiinpanema säkeistö (VII, 2, 2996): 

pyhät on pihlajat pihoilla, 
pyhät oksat pihlajoissa, 
marjaset sitä pyhemmät. 

Näistä säkeistä, joita on tavattu myös Vienan Karjalassa ja Aunuksessa, ei käy ilmi, minkä vuoksi nuo pihalla olevat pihlajat olivat pyhiä. Muuallakin, kuten Englannissa, esim. Herefordissa, on ollut tapana istuttaa asuntojen ympärille pihlajia, mutta ei ole tietoa siitä, että niitä siellä olisi pidetty pyhinä.5 Johtuisiko pihapihlajien pyhyys, johon mainitut säkeet viittaavat, suomalaisten keskuudessa mahdollisesti vain siitä, että ne ovat olleet talojen elätti- eli pitämyspuita? Pihlaja ei kuitenkaan ole ollut suomalaisen kodin yksinomainen pyhä puu.6 Yhtä 

1 Soini. J. Tyyskä. SS. 
2 Setälä, Studien, 44-45. 
3 Reichborn-Kjennerud, I, 209 s. 
4 von Düben, 244. 
5 Rosén, Om dödsrike, 216. 
6 Itäisten sukukansojemme uhrilehdoissa ei pihlaja esiinny uhripuuna. 

132 

yleisiä näyttävät olleen ainakin koivu ja kuusi. Huomiota herättää myös se, että runo tähdentää erityisesti pihlajan m a r j o j e n pyhyyttä. Tämä seikka on omiansa palauttamaan mieleen Fellmanin maininnan, että p i h l a j a n m a r j a t olivat Suomen Lapissa Ravdnalle pyhitetyt. 

Martti Haavio on äskettäin kuitenkin esittänyt ajatuksen, ettei mainitun hääsäkeistön sanoilla ole alun perin »mitään tekemistä pihlajien pyhyyden kanssa». Hän osoittaa, että saman tapaiset sanat esiintyvät myös arvoituksessa, joka on »tuttu monella taholla Suomessa»: 

Pyhä on pihlaja mäellä, 
pyhä marja pihlajassa. 

Satakunnassa ja Hämeessä tavataan pihlajan paikalla toinenkin puulaji. Niinpä Siikaisissa on sanottu: 

Piilipuu mäellä, 
pyhä marja piilipuussa. 

Puheena olevan arvoituksen selitetään kaikkialla tarkoittavan r a s k a u d e n t i l a s s a  o l e v a a  n a i s t a. Tämän todettuaan Haavio olettaa, että arvoituksen sanat, jossa »nuorta, synnyttämistään odottavaa naista verrataan pihlajaan ja hänen syntymätöntä lastaan pihlajanmarjaan» ovat »selityksensä vuoksi» myöhemmin liittyneet morsiamen neuvokkivirteen. Kun lukuisissa toisinnoissa nuorikkoa samalla varoitetaan kulkemasta miehensä kodissa avojaloin ja paitasillaan, jota neuvoa monet muut sukumme kansat ovat sosiaalisista syistä noudattaneet1, Haavio katsoo, että puheena oleva runonkohta sisältää seuraavan terveysopillisen ohjeen: »Kun olet nuorikko, tulossa äidiksi, älä kulje ulkona paitasillasi ja kengittä - sillä siitä voisi olla vahinkoa sinulle ja syntymättömälle lapsellesi, koska voisitte kylmettyä.»2 Voidaan kuitenkin kysyä, jos äidiksi tulevan ja hänen lapsensa terveydestä todella olisi jo häissä huolehdittu, miksi tämä on lausuttu julki näin vaikeasti tajuttavassa arvoituksenomaisessa muodossa. Haavion olettamus edellyttää lisäksi, ettei pihlajan pyhyys tässä alun perin perustuisi kansan- 

1 Ks. Harva, FUF XXVI, 103 ss. 
2 Haavio, Hyvä Tuomas, 110-111. 

133 

uskoon, vaan että sen sijaan raskauden tilassa olevaa naista olisi pidetty pyhänä. Kummalle tämä »pyhyys» on alkuaan kuulunut, talon pihassa tai mäellä kasvavalle pihlajalleko, jonka tilalle on tullut piilipuukin »marjoineen», vaiko lasta odottavalle vaimolle, on kuitenkin kysymyksenalaista. 


Missään tapauksessa ei voi kieltää sitä tosiasiaa, että pihlajalla ja etenkin sen m a r j o i l l a on uskottu olevan jokin salaperäinen mahti, jossa suhteessa se suuresti eroaa muista puista. Niinpä pelto on voitu parantaa pilauksesta kiertämällä se »kolmen suurimman pihlajanmarjatertun kera.1 Myös kerrotaan, että kun riihi ensi kerran lämmitettiin, ripustettiin pihlajasta otettuja marjaterttuja oveen ja pihtipieliin.2 Todennäköisesti on pihlajanmarjakoristeilla ollut hääsalin seinillä sama suojeleva tarkoitus.3 

T. Segerstedt on arvellut, että pihlajasta on tullut pyhä puu siitä syystä, että sen marjat ovat muinoin kelvanneet ihmisten ravinnoksi, ja hän viittaa norjalaiseen sananparteen: »pihlaja elättää» (rognen föder).4 Näin ollen olisi pihlajan pyhyys johtunut sen marjojen syötävyydestä. Vaikea on kuitenkin ymmärtää, minkä vuoksi juuri tämä seikka olisi voinut tehdä pihlajasta sellaisen mahtipuun, jota pahojen henkien on uskottu pelkäävän. Pikemminkin olettaisi, että pihlajaa on käytetty henkien karkottamisvälineenä sen marjojen p u n a i s e n  v ä r i n vuoksi, jota henget yleisen käsityksen mukaan karttavat.5 Kun pihlajan marjat ovat kovin kestäviä, on juuri tämä puu ollut tähän tarkoitukseen erittäin edullinen. 

Taianomaiseen tarkoitukseen on kuitenkin riittänyt marjatonkin pihlaja, jolla samoin kuin sen oksilla on uskottu olevan suojeleva voima. Sen vuoksi tseremissit ovat asettaneet metsässä yöpyessään pihlajanoksia päänsä alle. Myös »milloin he sattuvat kuulemaan tai näkemään kummituksia», he turvautu- 

1 Mvt. 642 §. 
2 Kaarle Krohn, SRU, 132. 
3 Harva, FM 1942, 69. 
4 Segerstedt. Ekguden i Dodona, 30 ss.; Kaarle Krohn, KRH 769, SRU 133, FFC n:o 104, 41. 
5 Shell, Die Eberesche im Glauben u. Brauch des Volkes, Z. d. V. f. Volkskunde V, 28, 182; Seligmann, Der böse Blick II, 251. 

134 

vat pihlajaan, sillä heidän käsityksensä mukaan, niin kuin Jakovlev sanoo, »pirut eivät voi lähestyä pihlajaa, vaan pelkäävät sitä». Palmusunnuntain edellisenä yönä, jolloin pahojen henkien uskotaan olevan liikkeellä, tseremissinuorisolla on ollut tapana käydä ruoskimassa talojen seiniä ja portteja pihlajanoksilla, »jotta pahat henget pakenisivat». Samalla pihlajanoksia on pantu rakennusten ovien ja ikkunain pieliin estämään peikkoja pääsemästä asuntoihin.1 Tämä tapa ei rajoitu vain itäeurooppalaisiin kansoihin, vaan sitä on noudatettu Länsi-Euroopassakin. Niinpä norjalaiset, tanskalaiset, saksalaiset ja englantilaiset ovat varsinkin vapun yönä, pelätessään tällöin liikkeellä olevia henkiä varustaneet kotiensa ovet ja ikkunat, vieläpä karjansuojatkin pihlajanoksilla.2 Ruotsissa, missä joulun tienoo on samanlainen henkien liikkumisaika, on asunnot tällöin turvattu mm. pihlajaisilla risteillä, joita toisin paikoin on asetettu myös kaivojen ja purojen ääreen, jotteivät pahaa aikaansaavat henkiolennot pääsisi pilaamaan niistä noudettavaa juomavettä.3 Lappalaiset sanovat: »Pelkää kuin piru pihlajaa.»4 

Suomessa on pihlajaisiin esineisiin, vitsoihin ja vanteisiin, tikkuihin ja tappeihin turvauduttu milloin missäkin hädässä. Niillä on pyritty suojaamaan aitat ja riihet, karjat ja navetat, viljavakat ja voikirnut, hevosten ja härkien valjaat, erä- ja kalamiesten pyydykset, työvälineet jne.5 Samoin kuin Skandinaviassa on maassamme pujotettu sairaita pihlajaisen renkaan läpi, jotta he vapautuisivat taudeistaan.6 

Pihlajaa on maassamme käytetty myös arpomisvälineenä. Siitä on veistetty mm. arpalastuja, ja runo mainitsee vielä seuraavankin tiedustamistavan (VII, 1, 436): 

1 Jakovlev, Religioznyje obrjady tseremis, 48 s.; Harva, KSV 1925, 227. 
2 Rosén , Om dödsrike, 206, 215. - Rosén esittää lukuisia muita esimerkkejä. 
3 Celander, NJ I, 66. 
4 Ravila, Reste, 134. 
5 Ks. Metsästys-, Kalastus-, Maanviljelys- ja Karjantaikoja viittauksineen. 
6 Haavio, Hyvä Tuomas, 108; Rosén, Om dödsrike, 209. 

135 

Pannos pihlaja tulehen! 
Kuin on verta vuotanee, 
niin silloin sota tulevi, 
vaan kuin vettä vuotanee, 
silloin sulhaset tulevat. 

Kun pihlaja on taikuudessa näytellyt näin huomattavaa osaa, ei ole kumma, että kansamme on sanonut: »pihlaja pirun tekemä». Tämä sanonta on kuitenkin myöhäisaikainen eikä suinkaan todista sitä, että pihlajaa olisi alun perin pidetty paholaisen puuna. Sitä vastaan sotii sekin, että paholaisen päin vastoin on uskottu pelkäävän pihlajaa. Juuri sen vuoksi liettualaiset katsoivat voivansa asettua ukonilmalla pihlajapuun suojaan, koska ukkosella ei ole syytä siihen iskeä.1 Tämä selittää myös aikaisemmin mainitun Englannissa vallinneen käsityksen, ettei salama satu pihlajaan, Liettualaiset ovat lisäksi kuvitelleet, että kodin ympärille istutetut pihlajat pitävät ukonilman siitä loitolla.2 Näin on pihlajasta tullut monella taholla suosittu pihapuu, jota sellaisena on hyvinkin voitu pitää pyhänä. Omituista on kuitenkin, ettei t a m m e l l a ole pihlajaan verrattavaa taikavoimaa, vaikka sitä monien tietojen mukaan on pidetty ukkosenjumalan puuna ja vaikka eräät ukkosenjumalan nimetkin, skand. Fjorgynn ja liett. Perkunas, on yhdistetty latinan 'tammea' merkitsevään quercus sanaan.3 
Vielä on mainittava, että pihlajan marjarikkautta on maassamme selitetty s a t e i s e n  s y k s y n enteeksi. Myös Vienan Karjalasta on kokoelmissani tietoja, että jos pihlajissa on paljon marjoja, on sateinen syyskausi odotettavissa. Somerniemellä sanotaan: 

Kun pihlava marjat kantaa, 
niin taivas vettä antaa.4 

Sateisesta syksystä taas johtuu, että rukiin oraat pääsevät hyvään kasvukuntoon, joten pihlajanmarjat samalla ennustavat 

1 Balys, 225. 
2 Balys, 227. 
3 Golther, Handb. d. germ. Mythol., 454; R. M. Meyer, Altgerm. Religionsgeschichte, 308. Vrt. Ljunberg, Tor, 38 ja 57 sekä Olrik-Ellekilde, Nordens gudeverden, 98 s. 
4 Kotiseutu 1911, 23. Sama käsitys on mm. maamme ruotsinkielisillä. Ks. FSF VII, 1, 258. 

136

hyvää rukiinsatoa. Lapissa kerrotaan, että milloin pihlajanmarjoja on runsaasti, porot ovat syysmyöhällä niitä metsistä kerättäessä erittäin lihavia, kun sitä vastoin, milloin pihlajanmarjoja on vähän, porot näkevät nälkää.1 Tällaisiin käsityksiin perustunee norjalaisten sanonta: »pihlaja elättää». 

Sen sijaan, että muut ilmojen enteet selittyvät tavallisesti joistakin luonnollisista syistä, on vaikea ymmärtää, minkä vuoksi pihlajanmarjojen runsautta on pidetty sadesäiden enteenä. Todennäköisesti tällä käsityksellä on jokin vanha uskomuksellinen perusta. 

1 Kaarle Krohn, FFC n:o 104, 46.