Uskonnot Suomessa -
http://uskonnot.fi/yhteisot/view?orgId=671
Tulostettu: 31.03.2016 kello 16.43
Etusivulle  |  Uskonnot  |  Yhteisöt  |  Raportit

Esikoislestadiolaiset ry

muokkaa

Taustalla vaikuttava perinne: Kirkolliset herätysliikkeet: lestadiolaisuus

Yhteisön kotikunta: Lahti

Toiminta-alue: Eno, Heinola, Helsinki, Hämeenlinna, Imatra, Joensuu, Jämsä, Keitele, Kotka, Kuopio, Lahti, Lammi, Lappeenranta, Lieksa, Mikkeli, Oulainen, Oulu, Padasjoki, Pihtipudas, Pori, Pöytyä, Riihimäki, Sastamala, Tampere, Teuva, Turku.

Tiivistelmä: Lestadiolaisuus on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike, joka sai alkunsa Ruotsin Lapissa kirkkoherrana toimineen Lars Leevi Laestadiuksen (1800-1861) toiminnasta. Liike levisi nopeasti myös Suomen ja Norjan pohjoisosiin. Lestadiolaisuus oli aluksi pitkälti saamelainen liike, mutta levisi aikaa myöten myös etelään. Lestadiolaiselle uskonkäsitykselle on ominaista syntien tunnustamiselle ja synninpäästölle annettu keskeinen asema.

1900-luvun vaihteessa lestadiolaisuus jakaantui kolmeen pääsuuntaukseen: vanhoillislestadiolaisuuteen, uusheräykseen ja esikoislestadiolaisuuteen. Esikoislestadiolaisuus on lestadiolaisuuden suuntauksista konservatiivisimpia ja se on puhtaasti maallikkojohtoinen liike.

Yhdistyksen nimi oli aiemmin Lestadiolaiskristillinen yhdistys ry. Yhdistys rekisteröitiin 26.7.1978. Nimi vaihtui nykyiseksi 31.7.1990. Liikkeeseen arvioidaan kuuluvan
noin 12 000 kannattajaa. Yhdistyksellä on rukoushuoneita useilla paikkakunnilla ja se järjestää mm. kesäseuroja. Lisäksi yhdistys julkaisee Rauhan Side -lehteä (ilmestyy neljästi vuodessa).

Tiedot päivitetty: 02.07.2015

Linkkejä

Lähteet muokkaa

Kirjat

Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo, 89-90. Helsinki: Werner Söderström, 1997. 51-54

Huotari, Voitto: Kirkkomme herätysliikkeet tänään. Helsinki: Kirjapaja, 1981.