Tuulasvirran talli - virtuaalitalli


© Sofia Westerbacka

Historiaa

Viisikon Virmatuulen elämä ei alkanut sillä kaikkein ruusuisimmalla tavalla - kasvattajan mukaan tamma nimittäin syntyi pienenä ja heiveröisenä niin reilusti etuajassa, ettei ollut ollenkaan varmaa, jäisikö se ollenkaan henkiin. Jo silloin suomenhevonen näytti mistä on tehty, sinnitteli elossa eikä mennyt kauaakaan kun se jo hätyytti täysiaikaisena syntyneitä hevoslapsosia pitkin poikin tarhaa. Tämä haastava alku kuvaa täydellisesti nykyistäkin Viiviä - sisulla kyllä selvitään vaikka mistä eikä periksi anneta ihan helpolla.

Viivi vakuutti minut juuri sisukkaalla olemuksellaan. Tiesin heti, että tuon hevosen minä halusin, tuon minä tarvitsin, ilman tuota en voisi edes elää. Kouluttaminen tulisi tuskin olemaan ihan perushuttua, mutta tylsäähän se vain olisi, jos elämä rullaisi ilman haasteita. Kasvattajan kanssa löimme kaupan lukkoon ja kiikutin Virmatuulen meille sen ollessa vähän päälle vuoden ikäinen. Heti tuloaan seuraavana päivänä tamma järjestikin jo kyseenalaisia virikkeitä ihmisväelleen jäämällä tarhan puuaidan väliin kiinni yrittäessään ottaa hatkat. Pelastuslaitoksen apuahan siinä sitten tarvittiin, että pienokainen saatiin irrotettua. Ihme kyllä Viivi pysyi suhteellisen rauhallisena koko pelastustoimen ajan, joten vammoilta onneksi vältyttiin. Tapaus kuitenkin osoitti, että Viivin tulon jälkeen tallin arki ei todellakaan enää tulisi olemaan entisensä!

Nykyhetkeä

Viisikon Virmatuuli kokee olevansa tallin kiistaton kuningatar, jolla on vain nippu oikeuksia mutta ei lainkaan velvollisuuksia. Viivin mielestä säännöt on ihan tyhmiä eikä ne ainakaan koske tammaa itseään. Tarhakavereita suomenhevonen kyllä ojentaa mielellään omien näkemystensä mukaan, jos ne eivät ymmärrä laittaa hanttiin. Jos sitten kuitenkin käy niin, että joku näyttää Viiville kertaalleen kaapin paikan, ei tamma suinkaan yritä enää uudestaan pomottaa uutta idoliaan, vaan mielistelee ja hännystelee tätä jatkossa oikein kieli viimeisen päälle ruskeana. Tarhasta haettaessa Viivi rynnistää ensimmäisenä portille, mikä ei kuitenkaan johdu siitä, että tamma ilahtuisi niin valtavasti taluttajan näkemisestä ja talliin pääsemisestä. Se vain haluaa olla hyvissä asemissa päästäkseen näykkimään niitä julkeita alamaisiaan, jotka yrittävät tunkea portista ennen sitä. Kun tammaa sitten viedään ulkoa talliin, yrittää se aina, erityisesti tallin ovilla, kulkea ensimmäisenä.

Hoidettaessa Viivi ei ole siitä kaikkein mukavimmasta päästä, sillä se yrittää monesti näykkiä etenkin satulavyötä kiristettäessä. Tai jos ei jonain päivänä kiinnosta näykkiä, niin sitten tehdään hoitajan olo tuskastuneeksi muilla konsteilla, esimerkiksi karsinassa edestakaisin pyörimisellä. Yleisen turvallisuuden ja järjestyksen säilymisen vuoksi Viivi kannattaakin laittaa hoitamisen ja varustamisen ajaksi käytävälle kiinni, jolloin hölmöily vähenee heti huomattavasti. Kavioiden puhdistus pysyy silti edelleen tarpeettoman hankalana, sillä Viivi on ottanut tavakseen nojata hoitajaansa vastaan (kavio yhä vain tiukasti lattiassa) tämän pyytäessä tammaa nostamaan jalkaansa. Kaikkein eniten aikaa kannattaa kuitenkin varata suitsien laittoon, sillä kuolaimen ottamisen kanssa pelleily on Viivin mielestä erityisen hauskaa.

  i. Viisikon Kolea
  ii. VIR MVA Ch Mörkövaaran Majuri
SLA-I*, KRJ-I, KTK-III, MSY-B, MSY-P, SV-I, EV-II
  iii. Fiktion Rälssi
KTK-III, ERL-II, ERJ-I, SLA-II, YLA2
  iie. Rajamäen Helmi
YLA2, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-II, SLA-I, KTK-III, SV-I
  ie. Mörkövaaran Hallariina
YLA2
  iei. Masiina KAT
YLA2, ERJ-I, SLA-I
  iee. Kimovaaran Senni
YLA2
  e. Huvitutin Vinhatuuli
  ei. Moon Sirius
KRJ-I, YLA1, SLA-I, KTK-III
  eii. Koston Varjoleikki
KRJ-II, YLA2, KTK-III
  eie. Moon Kulkurimimmi
KRJ-II, KTK-III
  ee. Tutin Aurinkoinen
SV-I
  eei. Fiktion Knuutti
KRJ-I, YLA2, SLA-II, KTK-III
  eee. Kukkiksen Kultalaulu

Kuulumisia

27. maaliskuuta 2015

Jos minulta olisi viime viikon perjantaina kysytty, että milloin olen ajatellut euraavan kerran ostaa hevosia, olisin varmaan veikannut ensi kesää tai ehkä jopa syksyä. En todellakaan olisi kuvitellut, että jo tänään pääsin hakemaan uuden tulokkaan kotiin. Viisikko-nimistä tallia pyörittävällä Irethillä oli kuitenkin tarjolla ehkä maailman ihastuttavin vuotias suomenhevostamma, jonka elämän kohtalokkaista ensihetkistä kuuleminen vakuutti minut siitä, että tämä kaveri oli juuri sellainen taistelija, jollaisen halusin omaan talliini. Kauaa ei kauppakirjoja tarvinnut rustailla, ennen kuin jo huomasin seisovani kotipihassa kuriton tammavarsa riimunnarun päässä tempoen.

Minkäänlaisista sopeutumisvaikeuksista Viisikon Virmatuuli ei kärsinyt missään vaiheessa. Edes karsinoistaan moukkamaisen innostuneesti kuikuilevat, ovia kolistelevat ja hirnahtelevat nuoret oripojat Tuukkis ja Rosvo eivät saaneet Viiviä ollenkaan epävarmaksi. Itse asiassa tamma tuntui vain nakkelevan niskojaan moisille vouhottajille eikä paljoakaan vaivautunut kiinnittämään näihin huomiota - karsinan perälle heitetty heinäkasa vaikutti kiinnostavan huomattavasti enemmän!

Virtuaalihevonen

Perustiedot

♦ "Viivi"
♦ VH15-000-0000
♦ suomenhevonen, tamma
♦ s. 25.02.2015
3v - 25.05.2015
4v - 25.07.2015
5v - 25.09.2015
6v - 25.11.2015
♦ säkäkorkeus 155 cm
♦ koulupainotteinen
♦ ko. vaB, re. 80 cm,
me. 60 cm, KERJ helppo
♦ kasvattaja Ireth, Viisikko
♦ omistaja Sofia Westerbacka (VRL-12331)


Jälkeläiset

Ei vielä jälkeläisiä.