Näytetään tekstit, joissa on tunniste twist. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste twist. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. toukokuuta 2017

Mallaskosken Last Laugh Amber Lager

Suomen parjatun mm-lätkäjoukkueen puolivälierävoiton kunniaksi testissä oli Mallaskosen Last Laugh, nimi sopii jotenkin kuvioon.  Väri on punertava ja tuoksussa on reilusti mallasta ja viljaa. Maku on mallasta ja reippaasti puumaisuutta. Tavallaan puhdas, mutta jotain pistävyyttä vaanii taustalla, makeaa lageria omaperäisellä twistillä. Vaahto on siisti ja kestävä. Tölkin grafiikka on tyylikäs. Erikoislager. 50 cl, 4,7 %, 3/5

perjantai 20. marraskuuta 2015

Sauna Session Tanker Kaseviha Jõud Pudelis

Maistelin melkoista speciaaliolutta perjantaisaunan päälle. Virolainen Tanker-panimo on tehyt olutta, jossa on käytetty koivunlehtiä. Rumasti sanottuna on kuin joisi vihtaämpäristä, mutta jotain alkukantaista houkuttelevaa maussa on. Kyllähän tässä on saunavihta saatu parhaalla mahdollisella tavalla yhdistettyä olueeseen, jos mukaan ei lasketa hellepäivän illan kunnon saunaa ja vihdontaa ja sen perään laiturilla sihautettua lageria. Oluessa tuoksuu mukavasti sahtihaarikka, maussa on makeutta, mutta koivutwistiä. Tästä voi pitää tai sitten todeta että aika hirveätä, varmasti mielipiteitä jakava olut on tämä. Mainion Tarton De Tolly Beershop and Barin baarimikko vihjaili jotain sellaista että olut tulisi suomalaiseenkin valikoimaan, en tiedä oliko puhe Alkosta vai jostain kaupasta. Vihtojille maistuu varmasti tämä olut. Mielenpainuvat olut, arvioksi voisi laittaa mitä tahansa, mutta totuus on tässä. 330 ml, 4,7 %, 4/5

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Bomonti

Turkkilainen, istanbulilainen 100% maltaasta tehty olut on tyylikkäässä etikettömässä pullossa, logot ja tekstit on painettu suoraan pulloon, mikä näyttää sisällön kirkkauden jo ennen lasiin kaatamista. Tuoksussa on ruohoa ja maussa on maltaisuutta. Maku on ensin lyhyt ja lopussa paljastuu vähän makeaa siirappia, sitten lopulta maltaisuus alkaa pyörimään jälkimaussa. Twist-korkki on aina mukava. Säbäilyn ja saunan jälkeen olut kostuttaa mukavasti marraskuu viimeisenäkin päivänä ikeniä, mutta kyllä tämä Turkin aurinkorannoilla toimisi paremmin, sieltähän tämänkin sponsori on tänne Pohjolaan toimittanut.  50 cl, 4,8%, 3/5

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Sun Lik Beer

Kalkkikin ruostuu voisi olla englantilainen sanonta joka on peräisin Hong Kongista, tuli mieleeni tästä oluesta. Aika kuivaa ja vähän niukkamakuista, mutta selvästi oma twistihän tässä on. Taitaa olla Tarton Maximasta ostettu pudeli. Saunajuomaksi sopi, mutta uinuvan riisin maku laittaa oluen kategoriaan tällaistakin on. 33 cl, 5,0%, 3/5

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Norrlands Guld Ljus

Tyylikäs pullo, hienon kirkasta olutta ja twist-off -korkki niin olut lähti Systembolagetista matkamuistoksi. Haju on jännä ja maku on erikoinen jotenkin, voisi sanoa että on hyvää/pahaa, riippuen tunnelmasta. Pieni muistijälki tästä varmaankin jää. 33 cl, 4,7%, 3/5, hajua on.

Nyt myös Twitterissä  http://Twitter.com/Pullollinen