Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuori. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Põhjala Mutant Disco Wheat IPA

Työviikon päättymisen kunnniaksi valitsin ennakkoluulojeni mukaan oudon oluen. Etiketissä kerrotaan että olutta on maustettu tuoreilla sitruunankuorilla ja kypsytetty tequila-tammilastuissa.  Sitruunan ja tequilan maininta oluen yhteydessä ei mielestäni lupaa hyvää, mutta viikonlopun alku antaa sen verran positiivista värinää että lähdin ihan rohkealla mielellä maistelemaan. Väri on sumuisen oranssi, maku on sitrusmainen. Jälkimakuna sitten tulee mukava kuiva tai katkera takapotku. Vehnäolutmaisuutta ei oikein löydy ja mikä parasta tequilan makua ei erotu, eli kyseessä on selvästi paras maistamani tequila-olut. Etiketti on aika ruma, mukana on myös pikkukuva kehonrakentajamutantista. Oluen nimi juontaa etiketin mukaan tallinnalaisesta yökerhosta, jos siellä on tätä hanassa, niin voisin käydä. 0,33 l, 6,8 %, 5/5

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Schnoor Bräu

Hasselpähkinän kuoren ruskea schnoorilainen olut maistuu Schnoorin korttelin kiertelyn jälkeen. Olut löytyi matkamuistomyymälästä, itse panimoon en Schnoorin keskiaikaisten talojen sokkeloissa törmännyt. Siellä oli kyllä yksi toinen microbrewery, mutta sen ovet olivat tällä kertaa kiinni. Schnoorin bräu on etiketin mukaan dunkelbieriä. Perusmakuna on pohjalla lager jota täydentää karamellimallas. Makeudesta huolimatta olut on helpostijuotavaa, mutta jotain toista makua olisi oheen voinut jostain taikoa. Repäisykorkki, olikos se suomalainen innovaatio? 0,33l, 5,2%,3/5