Olen kuullut kysymyksen monet kerrat tämän kevään aikana, ja joka kerta olen vastannut jotain enemmän tai vähemmän epämääräistä kehomielestä ja psykofyysisestä lähestymistavasta, hoitavasta läsnäolosta tai itseensä tutustumisesta oman hengityksen kautta. Eräs kerta puhuttuani kysyjän puolipyörryksiin totesin, että pitäisi varmaankin opetella kertomaan lyhyesti ja ytimekkäästi, mihin niin ihmeelliseen työhön olen itseäni valmistamassa. Joten tässä se tulee – ei ehkä lyhyesti, mutta mahdollisimman käytännönläheisesti.

Hengitysohjaus, hengitysterapia, hengityskoulu tai miksi sitä kukakin tahtoo nimittää, sisältää psykofyysisiä työkaluja terveyden kokonaisvaltaseksi edistämiseksi. Hengitysohjaus voi mm. auttaa pääsemään kehon kautta käsiksi mielen tiedostamattomiin asioihin, lisätä itsetuntemusta ja helpottaa erilaisia kehollisia oireiluja, kipuja tai jännityksiä.

Psykofyysisessä lähestymistavassa kehon ja mielen nähdään toimivan yhtenä kokonaisuutena ja olevan jatkuvassa vastavuoroisessa vaikutuksessa toisiinsa. Esimerkiksi autonomisessa hermostossa aktivoituvat vuoroin parasympaattisen ja sympaattisen hermoston toiminnot oman vireystilamme mukaan. Tilanteesta toiseen olotilamme vaihtelevat rauhallisesta aktiiviseen, kiihtyneisyydestä alivireyteen ja rentoutuneesta varautuneeseen. Ulkoisten tilanteiden lisäksi omat ajatuksemme, muistomme ja tulkintamme vaikuttavat voimakkaasti siihen, millainen vire kulloinkin kehossa ottaa vallan.

Hengitys on merkittävä osa tätä järjestelmää ja elää vahvasti tuntemustemme mukana. Havainnoimalla, tunnustelemalla, kuuntelemalla ja auttamalla hengitystä, voidaan lisätä kehotietoisuutta ja ymmärtää omassa hengityksessä tapahtuvia reaktioita – esimerkiksi katkoksia, kiihtymistä tai rauhoittumista. Voidaan erottaa, missä tilanteissa hengitys on estynyttä ja pinnallista, ja milloin se taas virtaa vapaana ja syvästi.

Ihmisen sielu on tehty tulesta, ja palaakseen tuli tarvitsee paljon happea. Mitä käy, jos hengittää huonosti? Sielu sammuu.

Hengitystapamme on vahvasti yhteydessä varhaisiin vuorovaikutuskokemuksiimme eli hyvin perustavanlaatuisiin kokemuksiin toisista ja itsestä. Siksi hengitysohjauksessa tärkeiksi nousevat juuri vuorovaikutuksen kannalta olennaiset teemat, kuten rauhallinen läsnäolo, kunnioittava koskettaminen ja omien/asiakkaan tarpeiden välitön kuuntelu ja huomioon ottaminen. (Hengitystyöskentelyä voi siis tehdä yhtä hyvin itsensä kanssa kuin asiakastyöskentelynä. Itsensä kanssa työskennellessä on kuitenkin tärkeää, että hengitysterapian työkalut ovat tuttuja.)

Kaikenlainen pakottaminen ja suorittaminen ovat hengitystyöskentelyssä toissijaisia, eikä hengitystä pyritä ohjaamaan mihinkään tiettyyn suuntaan. Sen sijaan haetaan tietoisuutta omasta hengityksestä erilaisissa tilanteissa, vuorovaikutuksessa ja itsensä säätelyssä. Hengityksen kautta pyritään löytämään parempaa ymmärrystä itsestä ja mahdollisesti omasta elämänhistoriasta, eli miten hengitystavat ovat syntyneet. Tietoisena oman kehon reaktioista ja niiden syistä voidaan päästä kiinni tarvittavaan muutokseen ja edistää tasapainoisempaa hengitystä.

Hengitystyöskentely kattaa niin laajan ja kokonaisvaltaisen alan sekä toisaalta niin yksilökohtaisen kokemuksen jokaiselle, että varsinainen mielikuva syntyy vasta itse työskennellessä ja hengitellessä. Ehkäpä tämä antoi kuitenkin jotakin tienviittaa siihen, millaiseen maailmaan olen hiljattain hurahtanut ja perehtynyt. Hengityksen työkaluja voidaan siis käyttää minkä tahansa hoito-, terapia- tai vuorovaikutustyön apuna tai itsenäisenä hoitomenetelmänä.

Omalla kohdallani tarkoitus on yhdistää tähän kokonaisuuteen ääniterapian menetelmiä (kunhan valmistun!) ja toivon pääseväni tulevaisuudessa työskentelemään monenlaisten äänten ja hengitysten parissa sekä auttamaan niiden ymmärtämisessä ja vapauttamisessa.

❤ Inkeri

Lue lisää hengityksestä esimerkiksi näistä kirjoista!

* Tuli-metafora on lainattu tanskalaisesta Huuto syvyydestä -tv-sarjasta.