Turun Kirjailijat ry:n järjestämä vuoden 1962 runoseminaari lienee yhä yksi maamme maineikkaimmista ja myös merkityksellisimmistä kirjallisuustapahtumista.

Puolentoistasataa runoilijaa, kirjailijaa ja kriitikkoa - joukossa useita tunnettuja nimiä paitsi kotimaasta myös Ruotsista - kokoontui Turkuun keskustelemaan 1960-luvun lyriikasta.

Keskustelu yltyi jo ensimmäisenä päivänä niin värikkääksi, että joku keksi luonnehtia ajatuksenvaihtoa dadaistien sanamittelöksi. Taimi II:n salin täyttäneen tapahtuman ensimmäisen päivän ohjelmaan oli merkitty kaksi alustusta, dosentti Osmo Hormian 60-luvun lyriikka - mitä se on oleva ja kirjailija Pentti Saarikosken 60-luvun runoilijanohjelmani.

Mutta vain Hormian alustus kuultiin. Humalainen ja sekavana toilaillut Saarikoski päätyi esiintymislavan sijasta Kupittaan mielisairaalaan.

Osmo Hormian mukaan 1960-luvun runoilijan tehtävänä on oleva pyrkimys entistä laajempaan ja läheisempään yhteydenpitoon ja sitä mukaa myös vaikuttamiseen ja asenteiden muuttamiseen.

- Kysymys runoilijan asemasta ihmisyhteisössä on tuleva 60-luvun pääkysymykseksi, Hormia ennusti.

Vilkkaaseen keskusteluun osallistuivat muun muassa Kai Laitinen , Jaakko Ahokas , Jarno Pennanen , Kullervo Rainio , Jouko Tyyri , Armo Hormia , Tuomas Anhava , Maila Pylkkönen sekä ruotsalaisvieras Lars Gustafsson.

Seminaarin toisena päivänä pääsi vauhtiin toimittaja Arvo Salo , jonka alustuksen aihe oli 60-luvun lyriikka, mitä sen pitäisi olla. Salo, joka ei vielä ollut debytoinut kirjailijana, toivoi 60-luvun runoudelta erilaisuutta.

Salo viittasi pitkien runojen mahdollisuuksiin ja soinnutteluun, josta olikin luonteva siirtyä laulullisuuteen, jopa iskelmällisyyteen. Salo kaipasi runoihin myös propreja, erisnimiä, henkilön- ja paikannimiä.

Kustannusliike Tajo kokosi seminaarin annin kirjaksi nimeltä Runoseminaari , josta voi lukea muun muassa Saarikosken ja eräiden kollegoiden varsin värikästä sananvaihtoa.