Vähäpelto

i. Kuuraparta evm, rautiaankimo, 165cm	ii. Partaveikko evm, rautiaankimo, 166cm	iii. Vekkuli evm, vaaleanpunarautias, 166cm
		iie. Unitunturi evm, rautiaankimo, 160cm
	ie. Ratiritiralla evm, rautiaankimo, 156cm	iei. Rallalla evm, voikko, 159cm
		iee. Talvihalla evm, rautiaankimo, 155cm
e. Lapinlauha evm, rautiaankimo, 154cm	ei. Lumiloitsu evm, rautiaankimo, 156cm	eii. Lumipantteri evm, kimo, 156cm
		eie. Helinä evm, punarautias, 155cm
	ee. Lapinvuokko evm, vaaleanpunarautias, 155cm	eei. Lapinihme evm, vaaleanpunarautias, 157cm
		eee. Lapinruusu evm, tummanpunarautias, 149cm

Jälkeläiset

sukupuoli	nimi	syntymäaika	isä
tamma	Vähäpellon Lapinnopein	05.02.2017	Sairaannopee
ori	Vähäpellon Laupias	14.02.2017	Tyhjätasku
ori	Vähäpellon Voitohvo	01.03.2017	Voituuve

i. Kuuraparta on monipuolinen suomenhevonen, joka on kilpaillut runsaasti niin este-, koulu- kuin kenttäratsastuksenkin parissa, ja satunnaisesti myös valjakkoajossa. 165cm korkuiseksi venähtänyt rautiaankimo ori on rakenteeltaan melko sporttinen ja kevyt; runko on kevyt mutta tiivis, kaula pitkä ja hyvin liittynyt, lautanen pitkä ja loiva. Kuuraparta liikkuu yllättävän kevyen ja vaivattoman näköisesti näinkin isoksi hevoseksi, ja sen liikkeistä löytyy hyvin säätövaraa suuntaan jos toiseenkin. Ryhdikäs kimo kilpaili parhaimmillaan vaativa B -tason luokissa koulussa, esteillä 100cm luokissa ja kentässä helpoissa luokissa. Valjakossa ori taipui nuoruusvuosina vaativalle tasolle asti. Kuuraparta on kevyt ja miellyttävä ratsastaa; se on herkkä niin kädelle kuin pohkeellekin, sen liikkeet ovat irtonaiset ja kokoamiskykyä löytyy ihan riittämiin. Luonteeltaan Kuuraparta oli rauhallinen käsitellä, mutta omalla moottorilla liikkuva ja herkkä ratsastaa. Ori kantakirjattiin hyvin käyttö- ja rakennepistein toiselle palkinnolle ratsusuunnalle, jonka jälkeen se oli pari kesää täysin jalostuskäytössä. Kuuraparralle kertyikin jälkeläisiä reilut neljäkymmentä, joista monet perivät isältään isoa kokoa ja kevyempää tyyppiä ja rakennetta. Tätä nykyä Kuuraparta viettää eläkepäiviä kevyessä harrastekäytössä niin ratsain kuin kärryjenkin kanssa liikkuen.

ii. Partaveikko oli komea yleishevonen, jolta ei puuttunut kokoa eikä näköä. Ylös kiinnittyneen kaulanliittymän ja rautiaankimon yleisen olemuksen tuoma ryhdikkyys tuntui vain korostuvan orin ollessa liikkeessä, ja se ihastuttikin kaikkialla, missä liikkui. 166cm korkuinen Partaveikko kilpaili menestyksekkäästi vaativa B -tason luokissa tasaisilla yli kuudenkymmenenviiden prosentin tuloksilla, ja nähtiinpä ori muutamissa estekisoissakin näyttämässä hyppylahjojaan. Kun kouluratsun ura oli aikalailla taputeltu, kävi Partaveikko vielä valloittamassa valjakkoajokentät vaativissa luokissa, ja kimo toimikin ajaessa vähintään yhtä hyvin, kuin ratsunakin - se liikkui luontaisesti hyvin takaa eteen, hyvässä muodossa ja oli herkkä ja tarkka. Partaveikon askellajeista ehdottomasti paras oli laukka - kokoamisvaraa oli vaikka muille jakaa, ja askeleen pidennyksetkään eivät ongelma eikä mikään. Ori hallitsikin sujuvasti puolikkaat laukkapiruetit, vaikka ne eivät koulutustasoon sisältyneetkään. Partaveikko kantakirjattiin ratsusuunnalle toiselle palkinnolle orin ollessa 9-vuotias. Rakenteestaan sporttinen ja kevyt kimo sai paljon kehuja. Orilla on pitkä, kevyt kaula, pitkähkö runko, pyöreä lautanen ja hyvä takaosa, lyhyehköt vuohiset ja käyrähköt kintereet. Partaveikko oli jo ennen kantakirjaustaan satunnaisesti jalostuskäytössä, mutta kirjaamisen jälkeen sen suosio tammanomistajien keskuudessa nousi kohisten. Kukapa nyt ei ryhdikkäästä, hyvin liikkuvasta ja suorittavasta kimosta haluaisi varsaa? Partaveikon jälkeläismäärä nousi lopulta reiluun viiteen kymmeneen, ja useimmat perivät isältään kevyen ja sporttisen ulkomuodon ja erinomaisen laukan. Partaveikko jouduttiin lopettamaan 17-vuotiaana pahan ähkyn seurauksena.

ie. Ratiritiralla oli 156cm korkea rautiaankimo tamma, joka oli osaava, mutta herkästi kuumuva ratsu. Tamma myytiin kasvattajaltaan 6-vuotiaana parikymppiselle naiselle kilparatsuksi, ja kaksikko pääsikin aloittamaan melko nopeasti yhteisen, kenttäratsastukseen painottuneen uransa. Ratiritiralla osoittautui mainioksi kenttähevoseksi rohkean luonteensa ja vauhdikkuutensa vuoksi, vaikka se toikin välillä ongelmia yhteiseloon. Tamman kääntyessä kymmenvuotiaaksi se myytiin puoliverisen tullessa tilalle isompia luokkia varten, ja uudessa kodissaan Ratiritiralla päätyi siitostammaksi hyvän sukunsa ja kisataustansa ansiosta. Kimon tamman rakennekaan ei ollut hassumpi - sillä oli toki hieman lyhyt kaula ja pitkänpuoleinen runko, mutta takaosa tammalla oli hyvä, kuten myös jalka-asennot ja jalkojen luusto. Ratiritirallan temperamenttistä ja kuumahkon puoleista luonnetta haluttiin hieman tasoittaa orivalinnoilla, ja se onnistuikin kaikkien varsojen kohdalla. Tamma jätti kyllä sopivasti kipakkuutta kaikkiin viiteen varsaansa, mutta ei liiaksi. Muutoin jälkeläiset olivat pitkälti isistään tehtyjä ja niiden piirteitä omaavia. Ratiritiralla ehti olla siitostamman hommista eläkkeellä kolme vuotta, ennen kuin se jouduttiin lopettamaan huonon ennusteen saaneen jännevamman takia.

e. Lapinlauha oli rauhallinen ja melko mukavuudenhaluinen tamma, joka toimi koko ikänsä lähinnä harrasteratsuna. 154cm korkea rautiaankimo kilpaili parhaimmillaan vain heB/90cm tason luokissa, vaikka kapasiteettia sillä olisi ollut vaativampiinkin luokkiin. Tamma kuitenkin eli tyytyväisenä harrastehevosen elämää, sillä Lapinlauha oli luonteeltaan omiaan hieman aralle tätiratsastajalle - kimo oli tasainen ja rauhallinen ratsastettava, joka omasi lehmän hermot lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Lapinlauha myös antoi omistajalleen mahdollisuuden tutustua suomenhevosjalostuksen maailmaan, ja tamma kantakirjattiinkin omistajansa toimesta ratsusuunnalle kolmannelle palkinnolle. Vankkarakenteinen, melko vaatimattomat liikkeet omaava mutta luonteeltaan mainio Lapinlauha sai kommenttia lyhyestä kaulasta, pitkästä selästä ja pystystä lavasta. Ratsastettavuudeltaan tammaa kommentoitiin kiltiksi, mutta ajoittain hitaaksi jalalle. Kantakirjauksen jälkeen Lapinlauhan omistaja päätti astuttaa rakkaan tammansa komealla ratsuorilla, vaikkei mitään varsotuksesta tai kasvattamisesta tiennytkään. Lapinlauha osoittautui hyväksi emätammaksi, vaikka se ei juuri periyttänytkään omia piirteitään ja ominaisuuksiaan varsoilleen, joita syntyi kaiken kaikkiaan kolme. Yksi tammavarsa sai jäädä seuraamaan emänsä jalanjälkiä tädin omistukseen. Lapinlauha lopetettiin jalkaongelmien alkaessa vaivata tammaa 25-vuotiaana.

ei. Lumiloitsu oli positiivisen ja kaikin puolin miellyttävän luonteen omaava rautiaankimo ori. Ori kilpaili monipuolisesti esteillä, koulussa ja kenttäratsastuksessakin, ja koulutustasoltaan se oli heA/110cm/CIC1, eli ei mikään turha tapaus. Lumiloitsulla oli lennokas ja hyvä laukka, matalahko mutta elastinen ravi ja hyppykykyä siltä löytyi ja paljon. Rakenteeltaan ori oli sopusuhtainen; sillä oli melko hyvin kiinnittynyt, leveä kaula, piirteetön säkä ja loivahko lapa, pitkähkö runko mutta vahva selkä, lyhyehkö lautanen ja järeäluustoiset jalat. Lumiloitsu oli kilpailemisensa ohella siitoskäytössä satunnaisesti, ja se oli tarkoituksena kantakirjata hieman myöhemmin. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin, ja ori menehtyi liikenneonnettomuudessa, kun traileri kaatui ojaan hevonen kyydissään. Lumiloitsu ehti jättää jälkeensä seitsemän varsaa, jotka perivät isältään rauhallista luonnetta ja hyviä jalkoja.

ee. Lapinvuokko oli lempeä ja rauhallinen suomineito, joka oli väriltään kaunis vaaleanpunarautias lähes valkeilla jouhilla ja tasaisella piirrolla varustettuna. 155cm korkea raudikko ostettiin 4-vuotiaana siitostammaksi tunnetulle suomenhevoskasvattajalle, joka oli kiinnostunut tammasta sen suvun, ja ennen kaikkea ulkonäön vuoksi. Lapinvuokko oli rakenteeltaan vankka mutta sopusuhtainen, eikä sillä ollut kummempia rakenteellisia virheitä. Kaula tammalla oli lyhyehkö mutta hyvän mallinen, runko oli pitkähkö ja jalat suora-asentoiset. Tamma sai perusteellisen ratsukoulutuksen lähinnä näön vuoksi, ja toki siksi, että uusi omistaja saisi muutakin käsitystä tamman luonteesta ja myös liikkeistä. Lapinvuokolla oli hyvä, tarmokas käynti ja tahdikas, elastinen ravi, mutta laukka oli hyvin matalaa ja vaatimatonta, vaikkakin puhdasta. Ratsastettavuudeltaan liinakko oli nöyrä ja hyvin yritteliäs, herkkä avuille ja sopivasti eteenpäinpyrkimystä omaava. Näiden tietojen pohjalta Lapinvuokolle valikoitiin sopivimmat orit useampina vuosina, ja tamma jättikin jälkeensä huimat kahdeksan jälkeläistä. Kaikki vaikuttivat perineen emältään sen rauhallisen ja ystävällisen luonteen ja vankkaa rakennetta. Siitostamman uransa jälkeen Lapinvuokko sai viettää kevyitä päiviä harrastehevosena lähinnä maastossa samoillen, kunnes se lopetettiin vanhuuden tuomien vaivojen vuoksi 25-vuotiaana.

sukuselvitys © dookie

KRJ-koulukilpailut, 45 sijoitusta

ERJ-estekilpailut, 46 sijoitusta

KERJ-kenttäkilpailut, 43 sijoitusta

VVJ-valjakkokilpailut, 48 sijoitusta

VSR-Cup kilpailut, 0 sijoitusta

VSN-Näyttelymenestys

Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Juulia
Edellisestä vierailustani Vähäpellossa ei ollut kulunut vielä kauaa, kun sain jo uudemman kerran kutsun yhdelle Suomen hienoimmista suomenhevostalleista. VP oli soittanut minulle edellisiltana ja kertonut, että hänen vakkari kisahoitajansa olisi sairastunut, ja hän olisi huomenna lähdössä yhden hevosen kanssa estekilpailuihin. Hän kysyi, voisinko mahdollisesti saapua auttamaan. Onneksi Vähäpelto ei ole kaukana kotoani ja hurauttelin sinne aikaisin lauantaiaamuna. Odottelin intoa puhkuen Lapintaika-nimisen tamman näkemistä. Ensikohtaamisemme ei kuitenkaan ollut kovin hehkeä. Bongasin tamman karsinastaan yltä päältä likaisena. Omistajatarta ei näkynyt mailla halmeilla, joten tartuin tuumasta toimeen ja talutin tamman pesupaikalle. Kurat tamman jaloista saivat kyytiä, kun pesin ne lämpimällä vedellä. Muulle pesulle ei nyt ollut aikaa, joten aloin sukia tammaa käytävällä puhtaammaksi. Luna seisoi rauhallisesti paikallaan, onneksi, sillä aloimme olla jäljessä aikataulusta. Olin jo laittamassa Lunalle suojia jalkaan, kun VP saapui talliin kisavaatteet päällä ja tukka siististi nutturalla. "Ai sä oletkin jo täällä. Hyvä!" hän huudahti helpottuneen kuuloisena ja lähti pakkaamaan tamman varusteita satulahuoneeseen. Onneksi Luna ei ollut vielä täysin kimoutunut, niin pienet likatahrat kyljillä eivät erottuneet sen muuten siististä olemuksesta oikeastaan ollenkaan. Puolen tunnin kuluttua olimme jo matkalla kisapaikalle. Heti perille päästyämme VP lähti maksamaan lähtömaksua ja minä jäin satuloimaan Lunaa. Pian VP saapui takaisin ja hyppäsi miltei suoraan tammansa selkään ja suunnisti verryttelymaneesille. Hetken verryttelyn jälkeen ratsastaja lähti opettelemaan rataa ja minä jäin taluttamaan Lunaa, joka kulki turpa kiinni olkapäässäni. VP:n ja Lunan starttivuoron lähestyessä lähdin heidän perässään kohti kilpailumaneesia. Juuri ennen radalle menoa toivotin viimeisen kerran onnea ja jäin seuraamaan rataa. Harmillisesti Luna pudotti sarjaesteen b-osan puomit alas, eikä ratsukko päässyt uusintaan. Siitä huolimatta kilpailupäivä oli kaikkien mielestä onnistunut.

Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Juulia
Viikko sitten kävin Vähäpellossa VP:n ja Lunan kisahoitajana, ja nyt pääsin palkaksi siitä ratsastamaan Lunalla. Olin pakannut mukaan ratsastuskamppeet maastolenkkiä varten. Vähäpellossa minua odotti valmiiksi varustettu Luna, VP ja tämän ratsu, rautias tamma Hurppura. Kysyin VP:ltä viime hetken vinkit Lunan suhteen, ennen kuin nousin sen selkään. VP ja Hurppura lähtivät kävelemään edelläni kohti metsää. Minulle oli annettu neuvoksi vain pysyä selässä ja nauttia. Reilun kymmenen minuutin ratsastuksen jälkeen käännyimme hieman leveämmälle polulle, jossa näkyi jo valmiiksi kavionjälkiä. Siirsimme ratsumme raviin ja jatkoimme maastolenkkiä talvisessa metsässä. Polku kiemurteli lumen peitossa olevien kuusten välissä ja välillä matkaamme vauhdittamaan puista putoili lumipaakkuja, joita varsinkin minun ratsuni Luna säikkyi. Muutoin Luna ravasi varsin rennosti seuraten vain johtohevosta Hurppuraa. Saavuimme pellon reunaan, jossa VP ehdotti minulle reipasta laukkapätkää pellon toiseen päähän. Vaikka olin varautunut vain rauhalliseen maastolenkkiin, suostuin. Kannustin kimon ratsuni laukkaan ja se vastasi apuihini ehkä turhankin voimakkaasti hypähtäen laukkaan niin, että horjahdin jalustimilla. Nousin kevyeen istuntaan ja tarrasin Lunan paksusta harjasta kiinni. Annoin sen viilettää omaa haluamaansa vauhtia. Hurppura laukkasi lumi pöllyten edellämme ja Luna lähti kirimään sitä kiinni. Vedet nousivat silmiini kovan vauhdin takia, ja yritin tihrustaa kyynelten seasta missä VP ja Hurppura menivät ja oliko jo aika hidastaa. Eipä aikaakaan kun pelto alkoi loppua ja hevoset hidastivat omatoimisesti ravin kautta käyntiin. Reippaan laukkapätkän jälkeen hevoset puuskuttivat hikisinä, joten lähdimme rauhallisessa käynnissä kohti Vähäpellon tallia. Maastoreissu oli kerrassaan virkistävä.

Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Juulia
Vierailuistani Vähäpellossa alkoi tulla enemmän tapa kuin poikkeus. Tällä kertaa matkani tarkoitus oli ratsastaa kauniilla kimolla Luna-tammalla. Luna rouskutti heinää tarhassaan, joten kävin ensi töikseni hakemassa sen sisälle. Tallissa riisuin siltä loimen ja aloin sukia sitä pölyharjalla puhtaaksi. Tällä kertaa tamma kiilsi puhtauttaan jo valmiiksi, eikä harjaamisessa mennyt kuin vartti. Nostin tamman selkään koulusatulan ja laitoin sille suitset, jotta pääsimme lähtemään kohti maneesia. Maneesilla tapasin VP:n, joka moikkasi minua iloisesti rautiaan orin selästä. Hän oli selkeästi jo loppuverryttelemässä, mikä tarkoitti sitä että minulla ja Lunalla olisi maneesi vain meidän käytössämme. Nousin tamman selkään ja mittasin jalustimet sopiviksi, ennen kuin pyysin sen kävelemään uralle. Aloitin pian käyntityöskentelyn neliöllä, jonka jokaisen sivun keskelle pysäytin tamman ja pyysin sitä peruuttamaan. Tamma kulki hieman pohkeen takana ja pyrin kulmissa aktivoimaan sitä paremmin takaosalle, jotta se alkaisi kantaa itseään ja kulkisi pohkeen edessä. Kun Luna alkoi kantaa itseään paremmin, se keveni edestä ja oli oikein miellyttävän tuntuinen ratsastaa. Nostin ravin ja lähdin ratsastamaan koko maneesin kokoista kahdeksikkoa, jossa jatkoin sen takajalkojen aktivoimista. Halusin, että se astuu sisätakajalallaan paremmin rungon alle ja lähdinkin ratkomaan ongelmaa siten, että pyysin tammaa väistämään takaosaansa ulospäin. Luna alkoi toimia kierros kierrokselta paremmin, joten siirsin sen palkinnoksi hetkeksi käyntiin ennen laukkatyöskentelyä. Nostin pitkälle sivulle laukan ja siirsin käyntiin ennen kulmaa. Nostin vuorotellen myötä- ja vastalaukkoja, jotka sujuivat kumpikin yllättävän hyvin. Hyvän laukannoston jälkeen kehuin Lunaa vuolaasti ja aloin loppuverrytellä sitä. Luna oli mukava ratsastaa ja antoi minulle sopivasti haastetta. Tällaisia hevosia pitäisi olla enemmänkin!