Kauko Röyhkä ja S. A. Hynninen – Dekadenssi
Lisää kohtuuttomuutta, kiitos.
Näinä poikkeuksellisina aikoina odotin Röyhkän ja Hynnisen Dekadenssin olevan virkistävää vaihtelua kohtuullisuuteen ja korostuneeseen sääntöjen noudattamiseen.
Valitettavasti jouduin pettymään. Kauko Röyhkän pitkä historia yhdistettynä Sami Hynnisen pikimustaan metallitaustaan olisivat voineet synnyttää jotain todella paljon suurempaakin. Odotukseni eivät kohdanneet todellisuutta.
Yli tunnin pituisesta kokonaisuudesta tulee ensimmäisenä mieleen luonnosmaisuus ja keskeneräisyys. Tiukemmalla materiaalin rajauksella ja tuotannolla olisi voitu päästä napakampaan ja röyhkeämpään kokonaisuuteen.
Musiikillisesti biiseissä ei päästä siihen turmiolliseen hurmoksellisuuteen, joka syntyy parhaimmillaan kuin itsestään yöllisillä jatkoilla baarituttujen kesken. Kurittomuuteen ja lihallisuuteen kuuluu vääjäämättä jännite, joka puuttuu valitettavasti tästä albumista.
Kohtuuttomuutta ja villiä pimeyttä kuvataan biiseissä ohuesti sekä sanoituksissa että soitossa. Enemmän olisi ollut todellakin enemmän tässä kontekstissa.
Onneksi levyltä löytyy kuitenkin pari nautinnollista ja mielenkiintoista biisiä. Matkan avaava Bohemiadi lupaa paljon kuulijalle. Tämä ikikapinallisen Arthur Rimbaudin runoon rakentuva kappale junnaa minimalistisen kauniisti kohti loppuaan. Nuoren näkijän sanat ja näyt saavat uutta elämää ja kanavoituvat aikaamme vanhemman kokijan rouheassa tulkinnassa. Manifestimainen Elämä taas sulkee oven ja päättää levyn levolliseen ja itsevarmaankin tunnelmaan.
LISÄÄ JUTTUJA:
