Euroopan vilja-aitta Ukraina on valtava, strategisesti tärkeä idän ja lännen välikappale, jonka väkivaltaisessa historiassa kummittelevat nälänhätä, holokausti ja vainot.
Kaikki edellä mainitut punoutuvat kokonaisuudeksi, joka taustoittaa monella tapaa Putinin käyttämää retoriikkaa.
Ukrainan neuvostotasavallassa koettiin vuosina 1932–1933 valtava nälänhätä, joka koitui miljoonien ukrainalaisten kuolemaksi. Nälänhätää kutsutaan nimellä holodomor, nälkään tappaminen.
Nälänhädän syntyyn vaikuttivat monet tekijät (siirryt toiseen palveluun): maatalouden pakkokollektivisointi (siirryt toiseen palveluun), siemenviljan pakko-otot, epäonnistuminen peltoalan lisäämisessä ja epäsuotuisat luonnonolosuhteet kuten epätavallisen kostea kasvukausi ja tuhoisat kasvitaudit.
Samalla Neuvostoliitto myi ulkomaille miljoonia tonneja vehnää rahoittaakseen esimerkiksi maatalouskoneiden ostoja (siirryt toiseen palveluun).
Lähes 100 vuoden takainen katastrofi on yhä hiertänyt Venäjän ja Ukrainan välejä. Venäjä ei tunnusta katastrofia kansanmurhaksi, kuten ei tunnustanut (siirryt toiseen palveluun) Ukrainan taannoinen, venäläismielinen presidentti Viktor Janukovytš.
Nälänhätä siivitti nationalismin nousua Ukrainan neuvostotasavallassa. Nuori nationalisti Stepan Bandera liittyi 1930-luvun taitteessa aseelliseen Ukrainan nationalistien järjestöön, ja kohosi nopeasti järjestön hierarkiassa.
Toisen maailmansodan aikana 1940-luvun alussa Ukrainan nationalistit toimivat Neuvostoliittoa vastaan yhteistyössä natsi-Saksan kanssa, uskoen sen siivittävän kansakunnan itsenäisyyteen Neuvostoliitosta.
Banderan nationalistit julistivatkin Ukrainan natsien miehitysvallan aikana itsenäiseksi Lvivissä 1941, mutta eivät kysyneet natsien suostumusta (siirryt toiseen palveluun) julistukselle. Omin päin toiminut Bandera lähetettiin Sachsenhausenin keskitysleirille.
Natsi-Saksan miehitysvallan aikana Ukrainassa tapettiin jopa 1,5 miljoonaa juutalaista (siirryt toiseen palveluun). Myös osa paikallisista nationalisteista avusti natseja joukkotuhossa, mutta kääntyivät taistelemaan miehitysvaltaa vastaan myöhemmin 1940-luvun edetessä, jolloin natsit jopa teloittivat entisiä yhteistyökumppaneitaan.
Bandera vapautui Sachsenhausenista vuonna 1944 ja asettui Müncheniin, jossa hän jatkoi neuvostovastaista toimintaa ristiriitaisena hahmona myös omiensa parissa. Lokakuun 15. päivä vuonna 1959 KGB myrkytti Banderan syanidilla.
Vuonna 2010 Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko myönsi Banderalle Ukrainan sankarin arvonimen.
Nimityksen aikaan Itä-Ukrainassa – muun muassa Luhanskin ja Donbassin alueella erittäin suosittu – venäläismielinen Alueiden puolue tuomitsi postyymin nimityksen, sanoen sen olevan (siirryt toiseen palveluun) "askel kohti entistä jakautuneempaa Ukrainaa".
Päätös herätti keskustelua (siirryt toiseen palveluun)myös Euroopassa, Puolassa ja Israelissa.
Juštšenkon seuraaja Janukovytš vei Banderalta sankarin arvonimen vuotta myöhemmin, mutta Länsi-Ukrainassa on yhä useita Banderan muistomerkkejä ja hänen mukaansa on nimetty useita katuja, jopa Kiovassa (siirryt toiseen palveluun).
Bandera oli kreikkalaiskatolisen uniaattipapin poika ja syntyi lännessä, historiallisen Galitsian maakunnan alueella, joka on yhä hyvin erilainen kuin Ukrainan itäisemmät, ortodoksiset osat. Myös historiaa luetaan eri tavoin eri puolilla maata.
Putin käyttää retoriikassaan hyväksi kansan jakautumista ja vaikeaa historiaa.
Väitteet Ukrainan nykyisistä natsijohtajista eivät ole todenmukaisia (siirryt toiseen palveluun), vaan äärioikeistolainen liikehdintä on tutkijoiden mukaan Ukrainassakin vähäistä. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on myös itse juutalainen.
Toisaalta nationalismilla on muitakin muotoja kuin äärioikeistolaisuus, ja ääriajattelukin voi pikemminkin kuplia pinnan alla kuin parlamentissa. 2020-luvulla Ukrainassa on nähty myös Waffen SS -joukkoja muistavia marsseja paitsi lännessä, myös Kiovassa (siirryt toiseen palveluun).
Kansojen historiaa tuntevat venäläiset ja venäläismieliset voivat ottaa narratiivin helpommin vastaan, sillä historian arvet ovat syvät. Venäjä myös korostaa omia toimiaan natsien pysäyttäjänä toisessa maailmansodassa.
Natsiksi leimaaminen on ollut varsin yleinen retorinen astalo Ukrainan politiikassa. Esimerkiksi vuonna 2004 Itä-Ukrainan tukema Viktor Janukovytš syytti kiihkeässä vaalikampanjassa myöhemmin Banderan jalustalle nostanutta Juštšenkoa natsiksi.
Natsiväitteissä on siis kyse erityisesti Ukrainan itä- ja länsiosien skismoista – ja tavasta, jolla Banderan poliittinen perintö esitetään.
Banderalla oli antisemitistisiä ja puolalaisvastaisia näkemyksiä (siirryt toiseen palveluun). Bandera uskoi natsien tapaan juutalais-bolševistiseen järjestelmään, jossa juutalaisuus edusti neuvostomyönteisyyttä.
Toisaalta Bandera myös julisti Ukrainan itsenäiseksi, joka on monille hänen ensisijainen poliittinen perintönsä. Historiassa on useita puolia, se mitä korostetaan, riippuu viestijästä.
Venäläisessä narratiivissa ukrainalaismieliset leimataan usein banderalaisiksi. Ristiriitaisesta historiallisesta hahmosta on tullut poliittinen lyömäase, jolla koitetaan jakaa Ukrainan kansaa edelleen.
Mitä ukrainalaisista nationalisteista ja Putinin natsipuheista sitten pitäisi ajatella? Monissa Euroopan maissa kansallismielisillä liikkeillä on valtaa, mutta sillä ei voi oikeuttaa hyökkäystä toiseen suvereeniin valtioon.
Lähes kaikilla valtioilla on myös omat historialliset tahransa, jotka eivät peilaa nykypäivää.
Natsien aseveljinä ja ajopuu–koskivene-kansana suomalaiset voivat ymmärtää, että vaikean historian tulkitseminen hyvän tai pahan puolesta taisteluna on aivan liian yksinkertaista ollakseen totta. Siksi tämä seuraava esimerkki:
Vaikka Suomi oli harvoja Saksan vaikutuspiirin maita, joissa holokaustia ei toteutettu, luovutti Suomikin Saksan painostuksesta 1940-luvulla natseille muutamia juutalaispakolaisia, jotka päätyivät (siirryt toiseen palveluun) Auschwitzin keskitysleirille. Myös luovutettujen neuvostovankien joukossa oli arvioiden mukaan (siirryt toiseen palveluun) kymmeniä juutalaisia.
Suurin osa pakolaisista sai jäädä Suomeen, mutta näidenkin kahdeksan luovutus herätti aikoinaan voimakasta keskustelua, joka on jatkunut 2000-luvulle asti.
Ihmiskohtalot ovat kamalia ja toimivat esimerkkinä, vaikkei niitä voikaan verrata natsien masinoimaan Ukrainan juutalaisten joukkomurhaamiseen. Vuonna 2004 emeritusprofessori Heikki Ylikankaan Valtioneuvostolle antaman selvityksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) pääosaa juutalaisvangeista ei kuitenkaan luovutettu Gestapolle, kuten ei myöskään Suomen kansalaisia.
Natsit teloittivat myöhemmin miehitysvaltaa vastustaneita Ukrainan nationalisteja ja Suomessa aseveljeys päättyi Lapin polttamiseen. Banderan kaltaiset historialliset hahmot voivat samaan aikaan olla toisille kansallissankareita, toisille murhaajia. Sodissa ei ole voittajia.
Tämä on Ylen päivittäinen analyysi Venäjän hyökkäykseen liittyvästä ajankohtaisesta teemasta.
Edellisten päivien analyysit:
Lue lisää aiheesta: