Levyarvostelu: Bereniken hiuksien ensimmäinen EP Kuolleiden tähtien yllä on tarinallinen kokonaisuus
Bereniken hiukset on Otavan alla oleva pohjoisen taivaan himmeätähtinen tähdistö sekä vuonna 2021 perustettu joensuulainen bändikollektiivi. Bändiltä julkaistiin ensimmäinen EP Kuolleiden tähtien yllä elokuussa. Siinä on neljä kappaletta, ja kolme niistä on tuoretta aiemmin julkaisematonta materiaalia, yksi taas on julkaistu singlenä ennen EP:tä. Se on nopeasti kuunneltu, mutta kuitenkin tiivis paketti.
Kun lähdetään erittelemään miltä bändi kuulostaa julkaisulla, lähdetään tripille heti alkutahdeista saakka jonnekin kauas avaruuteen albumin avauskappaleessa Kuolleiden tähtien alla.
Bändin soundi on avaruudessa soljuvaa kevyttä rokkia, jonka päällä on yhtyeelle ominaista räp-lyriikkaa, kappaleissa on kuultavissa erilaisia hip-hop-soundeja, kuten funkkaavia bassolinjoja. Muiden soittimien lomassa kulkee klarinetti, joka leijuu taustalla aavemaisesti – se esiintyy monessa kohtaa EP:llä.
Toinen kappale Jane on klassinen ”juomalaulu”, jossa seikkaillaan ”idän saluunassa”. Siinä kyseenalaistetaan sukupuolirooleja, kuten lyriikoissa sanotaan ”ei enää määrää Tarzan, kun on Jane”. Kappale vaikuttaa olevan tämän julkaisun funkkaavin ja tämän lisäksi duurivoittoinen ilottelu. Lyriikat seikkailevat myyttisessä saluunaympäristössä, jossa vietetään railakasta iltaa ystävien kanssa, kuten sanotaan ”ei ole rahasta kiinni”.
Aurinko nousee idästä on progressiivinen ralli, joka on yksi vahvimmista kappaleista tällä julkaisulla, siinä on monimutkainen kappalerakenne: muun muassa basso on isossa roolissa, ja sen lisäksi kappaleessa kuullaan kitarasoolo ja taustalla on viulu luomassa tunnelmaa. Kappale toimii ja se on itsenäisesti ”cool”, kuten lyriikoissa sanotaan: ”näillä leveyksillä ei päde scene lifen lait.”, se on eräänlainen todistus siitä, että julkaisulla on uskottavaa räp-lyriikkaa, ja kun vedetään vähän kotiin päin.
Julkaisun viimeinen kappale Tyhjää ja hiljaista on maaduttava slovari, joka kasvaa kohti loppua ja palaa taas takaisin hitaaseen, siinä käsitellään herkkää puolta elämästä. Kappaleella seikkaillaan unikuvissa ja esi-isien maailmoissa, jossa ”juuret yhteen kietoutuvat”. Mainittavaa kappaleessa on tarttuva kitaramelodia, joka kantaa kappaleen alusta loppuun.
Kokonaisuutta katsottaessa EP vaikuttaa eheältä kokonaisuudelta, ja se kuljettaa läpi neljä keskenään erilaista kappaletta kuin tarinan. Referenssinä voitaisiin sanoa yhtye Tulenkantajat, 2000-luvun alusta, joka perustui funkkaavaan bändisoittoon ja räpin yhdistelmään – toki tällä julkaisulla mennään funkahtavan soundin lisäksi myös progressiivisiin ulottuvuuksiin.
Julkaisulla on tosiaan tämä progressiivinen puoli, joka tuo mieleen Pekka Pohjolan jazz-materiaalin, mutta muuten verrokkia on Suomesta vaikea hakea.
Soundi on ainutlaatuisin, mitä hetkeen on kuultu, varsinkaan räpin parissa. Mutta mieleen tulevat kotikutoisuuden puolesta monet Helmi Levyjen artistit.
Julkaisu äänitetty ja miksattu Outokummussa kuluvan vuoden aikana.
Kommentoi