Dopinglinkki

Dopingaineet

Lisätietoa

Ravitsemus ja liikunta

Diureetit

Johdanto
Lääketieteellinen käyttötarkoitus
Ominaisuudet ja vaikutusmekanismi
Tavoitellut vaikutukset
Haittavaikutukset

Johdanto

Ihmisen ruumiinpainosta on vettä noin 60 prosenttia [1]. Elimistössä oleva vesi on jakautunut solunulkoiseen ja solunsisäiseen nesteeseen. Solunulkoisen nesteen määrään vaikuttaa pääasiassa natrium-, mutta myös esimerkiksi kloori-ionien määrä, jotka ylläpitävät osmoottista painetta.

Munuaisten tehtävänä on muun muassa poistaa verestä elimistölle vieraat aineet, kuona-aineet sekä pitää elimistön osmoottinen paine vakaana. Munuaiset ovatkin elimistön natriumpitoisuuden säätelijä; munuaisten glomerulukset, toiminnalliset yksiköt, muodostavat muun muassa vedestä ja elektrolyyteistä koostuvaa primaarivirtsaa keskimäärin 180 litraa vuorokaudessa. Suurin osa primaarivirtsasta imeytyy takaisin verenkiertoon munuaisten tiehytjärjestelmästä. Takaisinimeytymätön osa primaarivirtsasta poistuu elimistöstä virtsana.

Diureetit ovat lääkeaineita, joiden vaikutusmekanismina on elektrolyyttien ja veden takaisinimeytymisen estyminen munuaisissa. Tämän seurauksena veden ja suolojen erittyminen virtsaan lisääntyy. [2]

Diureetit eroavat toisistaan muun muassa kemialliselta rakenteeltaan ja vaikutusmekanismiltaan. Diureetit jaotellaan tiatsididiureetteihin ja niiden johdoksiin, lyhytvaikutteisiin suoladiureetteihin, kaliumia säästäviin diureetteihin ja muihin diureetteihin [2].

Tiatsidiryhmän diureetteihin kuuluu esimerkiksi hydroklooritiatisidi. Furosemidi ja bumetanidi ovat lyhytvaikutteisia suoladiureetteja (loop-diureetteja). Spironolaktoni, triamtereeni ja amiloridi ovat kaliumia säästäviä diureetteja. Muihin diureetteihin kuuluvat muun muassa hiilihappoanhydraasin estäjät, kuten asetatsoliamidi ja dortsoliamidi, sekä osmoottiset diureetit, esimerkiksi vesidiureesin aiheuttava mannitoli.

Lääketieteellinen käyttötarkoitus

Diureetteja käytetään muun muassa kohonneen verenpaineen, sydämen vajaatoiminnan ja turvotustilojen hoidossa [2, 3]. Kohonneen verenpaineen lääkehoidossa käytetään kaikkia diureetteja, jotka lisäävät natriumin ja kloridin erittymistä virtsaan [3]. Sydämen vajaatoimintaa hoidettaessa diureeteilla pyritään vähentämään elimistön vesi- ja suolapitoisuutta, jolloin myös verimäärä pienenee.

Suoladiureetteja käytetään erityisesti tilanteissa, joissa tarvitaan nopeaa ja tehokasta diureesia [2], esimerkiksi keuhkopöhön, hypertensitiivisten kriisien ja myrkytysten hoitoon. Suoladiureetteja käytetään myös sydämen vajaatoiminnan hoidossa [3].

Kaliumia säästävien diureettien teho on muihin diureetteihin verrattuna heikompi, joten niitä käytetään kohonneen verenpaineen hoidossa tiatsididiureettien rinnalla.

Ominaisuudet ja vaikutusmekanismi

Eri diureettien ominaisuudet eroavat toisistaan [2]. Suoladiureetit ovat tiatsididiureetteja tehokkaampia. Kaliumia säästävien diureettien teho on puolestaan muita diureetteja heikompi [3]. Myös diureettiryhmien vaikutusmekanismeissa on eroja [2].

Yleissääntönä voidaan kuitenkin pitää sitä, että diureetit estävät elektrolyyttien ja veden takaisinimeytymistä munuaisissa, jonka seurauksena virtsan ja elektrolyyttien eritys lisääntyy.

Tiatsididiureetit lisäävät natriumin, kaliumin, kloridin ja veden eritystä. Suoladiureetit lisäävät näiden lisäksi myös kalsiumin erittymistä virtsaan. Kaliumia säästävistä diureeteista spironolaktoni lisää natriumin ja veden eritystä virtsaan ja samalla vähentää kaliumin eritystä virtsaan. Triamtereeni ja amiloridi estävät natriumin takaisinimeytymistä munuaisista ja vähentävät kaliumin erittymistä virtsaan.

Tavoitellut vaikutukset

Diureetit poistavat elimistöstä vettä ja suoloja [2] ja niitä käytetäänkin painonpudotukseen painoluokkalajeissa [4].

Diureettien avulla voidaan myös pyrkiä peittämään dopingaineiden esiintymistä virtsassa, sillä diureetit lisäävät virtsan määrää, jonka seurauksena muiden aineiden pitoisuus virtsassa pienenee. Tietyt diureetit voivat myös muuttaa virtsan pH:ta siten, etteivät dopingaineet välttämättä erity virtsaan.

Haittavaikutukset

Suuria diureettiannoksia käytettäessä elimistöön voi kehittyä suuri nestehukka ja hypovolemia, eli veren tilavuus voi muuttua epänormaalin pieneksi [2, 3].

Tiatsididiureettien aiheuttamia haittavaikutuksia ovat muun muassa neste- ja elektrolyyttitasapainon häiriöt [2]. Tiatsididiureettien tärkein haittavaikutus on hypokalemia, veren normaalia pienenpi kaliumpitoisuus. Suuret tiatsidiannokset voivat aiheuttaa elimistön kuivumista ja hypotoniaa eli liiallista verenpaineen laskua.

Käyttö voi myös joskus pahentaa diabetesta ja johtaa suurentuneen kihtitaipumukseen [2], koska tiatsidit vaikuttavat reniini-angiotensiinijärjestelmään ja veren glukoosi- ja uraattipitoisuudet voivat kasvaa tiatsidihoidon aikana [2, 3]. Myös muita haittavaikutuksia on raportoitu [2].

Lyhytvaikutteisten suoladiureettien haittavaikutuksia ovat elimistön kuivumisen lisäksi muun muassa neste- ja elektrolyyttitasapainon häiriöt, erityisesti hypokalemia [2]. Lyhytvaikutteisilla suoladiureeteilla on tiatsididiureettien tavoin diabetesta mahdollisesti pahentava ja kihdille altistava vaikutus.

Kaliumia säästävien diureettien tärkein haittavaikutus on hyperkalemia, jossa veren kaliumpitoisuus on liian korkea [2]. Hyperkalemia voi johtaa kuolemaan.

Lääkkeiden dopingkäyttö luetaan lääkkeiden väärinkäytöksi, millä tarkoitetaan perusteltujen ohjeiden mukaisesta käytöstä poikkeavaa käyttöä [5].

Salla Ruuska
FM, farmaseutti

Lähteet:

[1] Haug E, Sand O, Sjaastad Ø & Toverud KC (1999): Ihmisen fysiologia. ss. 423-470. WSOY, Porvoo.

[2] Neuvonen PJ (2007): Diureetit. Kirjassa: Farmakologia ja toksikologia, ss. 557-566. Toim. Koulu M, Tuomisto J. Medicina, Kuopio.

[3] Ylitalo P (2007): Verenpainetaudin, angina pectoriksen ja sydämen vajaatoiminnan lääkehoito. Kirjassa: Farmakologia ja toksikologia, ss. 567-594. Toim. Koulu M, Tuomisto J. Medicina, Kuopio.

[4] Cadwallander  AB, de la Torre X, Tieri A & Botrè F (2010): The abuse of diuretics as performance-enhancing drugs and masking agents in sport doping: pharmacology, toxicology and analysis. Review. British Journal of Pharmacology 161, 1-16.

[5] Tacke U & Tuomisto J (2007): Riippuvuus ja väärinkäyttö. Kirjassa: Farmakologia ja toksikologia, ss. 413- 434. Toim. Koulu M, Tuomisto J. Medicina, Kuopio.

Muokattu: 05.06.2012