Maarit Pyökäri

”Minusta vain tuli teatterinjohtaja, ohjaaja,” huudahti Maarit Pyökäri. ”Olisin minä voinut tehdä muutakin, kunhan se olisi liittynyt kirjallisuuteen, kuvataiteeseen, kulttuuritutkimukseen, arkkitehtuuriin, lehdistöön... Kun nämä kiinnostukseni kohteet pani pakettiin ja siihen vielä lisäksi musiikki, oli hyvät eväät tähän hommaan.” Kouluaikana kaikki luulivat, että Maaritista tulee kuvataiteilija. Monesta kiinnostunut ja monitaitoinen Maarit piti sitä kuitenkin liian yksinäisenä työnä.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Maarit opiskeli yliopistossa mm. kirjallisuutta, lehdistöoppia, tiedotusta ja filosofiaa, mutta opiskelu jäi, kun hän jo menikin teatteriin töihin. ”Kesätöitä lukuun ottamatta en ole ollut päivääkään töissä muualla kuin teatterissa. Opiskelurahoja keräsin jos jonkinlaisissa töissä kuten huonekalutehtaalla puuhommissa, hammashoitajana, hitsaajana, siivoojana Ruotsin laivoilla ja tarjoilijana.”

Maarit Pyökäri on ollut yli kolmekymmentä vuotta teatterityössä ja niistä yli 20 vuotta teatterinjohtajana. ”Olen aina ohjannut paljon, vaikka olisinkin ollut johtajana. Jotenkin minua hirvittää pelkkä johtaminen, siinä voi harhautua irti teatterin arkitodellisuudesta ja kuvitella olevansa suurempikin vallankäyttäjä. Suurimmaksi osaksi olen ollut määräaikaisessa työsuhteessa eri teattereissa, mutta viimeksi ennen Lahteen tuloani olin free lancerina,” kertoo Maarit. ” Silloin oli aikaa olla Valtion näyttämötaidetoimikunnassa ja Taiteen keskustoimikunnassa sekä osallistua Tampereen Teatterikesän taiteellisen johtamiseen.”

Ohjaaja ja teatterinjohtaja Maarit Pyökäri lähtee sisällöstä. ”En oikeastaan osaa kiinnittyä teokseen, ellen löydä siitä sisältöä, riippumatta tyylilajista.  Sanottavaa tai vahva väittämä on oltava, vaikka kyseessä olisi miiminen kokeilu.”

Ohjaajana henkilökohtainen sisällön näkökulma on minulle elintärkeä, en pysty toteuttamaan teosta, ellen löydä sitä. Vaikka esimerkiksi satu Prinsessa Ruususesta oli viehättävä, kiemurtelin ja kiemurtelin, en kyennyt tarttumaan siihen, koska se satu itsenään ei riittänyt. Sitten törmäsin valokuvaaja Miina Savolaisen ja kymmenen lastenkodissa kasvaneen tytön valokuvausprojektin kirjaan Maailman ihanin tyttö. Nämä kirjan kuvat kertoivat valtavan voimakkaasti miten jokainen tyttö haluaa tulla hyväksytyksi omana itsenään, oman itsensä prinsessana. Niin Rosa Ruusunen löysi minun päässäni tien näyttämölle. Näitä upeita kuvia täydentämään löytyi myös muuta kuvamateriaalia, kuten Lyonin valofestivaalien kuvat, jotka liittyivät eri paikkoihin. Kuvamateriaali on minulle luontaista, mutta joskus keskeinen tekijä on toistuva sävelmä, oma voimakas kokemus, tapaamani henkilö jne. Yhtä sääntöä ei ole. Pyrin kuitenkin tutustumaan ja opettelemaan ohjattavan materiaalin niin hyvin kuin mahdollista ja ajattelemaan sen niin selkeällä analyysilla kuin mahdollista, sitten voin tehdä päätöksiä ja valita tarjotuista vaihtoehdoista harjoitustilanteessa nopeasti. 

Teatterinjohtajana Maarit Pyökäri toteaa työnsä luonteesta: ”Menestyvän teatterin mallia joutuu miettimään jokaisella paikkakunnalla ja eri aikojen todellisuudessa eri tavoin, aina uudestaan. Ei ole varmaa mallia rakentaa toimiva ja yleisönsä löytävä ohjelmisto. Riskejä on otettava, joskus ne tuottavat parhaiten, mutta ovat joskus tuhoisia. Se on aika stressaavaa, mutta juuri epäennustettavuutensa takia kiehtovaa. Ehkä minussa kuitenkin on annos uhkapeluria.”

Maaritin laaja työkenttä on monitahoinen. Koska taidelaitoksen toiminta rakentuu täysin henkilökuntaan, ovat siihen liittyvät asiat tärkeä osa hänen päivittäisestä työstään.  Uusia näyttelijöitä kiinnittäessään hän miettii minkä tyyppistä näyttelijää teatteri tarvitsee. Hänen mielestään on tärkeää, että näyttelijäkunta rakentuu mahdollisimman eri-ikäisistä ja erilaisista ihmisistä, joiden persoonat eivät syö toisiaan. ”Näyttelijä voi olla valmistunut Suomen Teatterikorkeakoulusta tai Tampereen Yliopiston Näyttelijäntyön laitokselta, erilainen koulutustausta rikastuttaa työyksikköä. Vakinaisen henkilökunnan lisäksi teatterissa käytetään vierailevia näyttelijöitä, lavastajia, puku-, valo- ja äänisuunnittelijoita tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Kaikki ohjaajat ovat vierailijoita, tosin osa heistä vakinaisia eli he vierailevat Lahdessa toistuvasti,” kertoo Maarit.

Erilaisten yleisötapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen on tärkeää yleisön palvelua, jossa hän haluaa olla mukana. Näistä esimerkkeinä hän mainitsee suositut ”Kurkistus kulisseihin” –tilaisuudet, yhteistyö koulujen ja muiden oppilaitosten kanssa sekä meneillään oleva ”Ylös”-hanke, jonka puitteissa teatterilaiset  jalkautuvat teatteritalon ulkopuolelle Päijät-Hämeessä.
Luonnollisesti hallinnollinen puoli vie ison siivun hänen työajastaan. Se merkitsee jatkuvaa taloudellisten asioiden kanssa painiskelua, lukemattomia kokouksia ja pienempiä palavereita eri sidosryhmien kanssa. Siihen liittyy paljon myös fyysisen ympäristön – teatteritalon ja laajemmin ottaen myös kaupungin - kehittämiseen liittyvää pohdiskelua eri tahojen kanssa.

Maarit Pyökärin työpäivä venähtää usein puolen vuorokauden mittaiseksi kuutena päivänä viikossa. ” Energia on syntymälahja, olen Duracell-puputyyppiä! Olen liikkeellä koko ajan ja pääni sisällä muhii jo uusia suunnitelmia ennen kuin saan edellisetkään valmiiksi. Tämä työ on elämäntapa.”

Maarit Pyökäri ei ole itse juurikaan esiintynyt lavalla. ”Minulta puuttuu esiintymisen intohimo. Voin kyllä tehdä paikkauksen, jos joku sairastuu, kuten kerran Käenpesässä. Kokonaisuuksien tekeminen on kuitenkin minun lajini:  voin yhdistää kaikkia niitä asioita, joista pidän Minun itseni ei tarvitse itse olla esillä, vaan saada jotain näkyville.”

Harrastuksia ei Maaritin päivärytmiin juuri mahdu. Kuitenkin hän raivaa itselleen aikaa matkustamiseen. ”Rantalomista en välitä, olen liian kärsimätön. Sen sijaan minua kiinnostaa nähdä erilaisia maita ja sitä, miten eri kulttuureissa, uskonnoissa ja ilmastollisissa olosuhteissa ihmiset elävät. Esimerkiksi malilainen musiikki on äärimmäisen kiehtovaa, monipuolista ja kirjavaa etnojazzia. Hindulaisuus ja buddhalaisuus ovat puolestaan synnyttäneet paljon omintakeisia teatterimuotoja”, kertoo Maarit matkaelämyksistään. ”Länsimaisissa kaupunkilomissa ei pääse työstä eroon, ne tuppaavat olemaan juoksemista teatterista toiseen.”