Kalliomaalausten metsästys päättyi hautaan – Vitträsk-järven maisemissa
Isänpäiväsunnuntaina starttasimme auton Kirkkonummella sijaitsevan Långvikin kylpylähotellin pihasta kohti kotia. Rentouttavan viikonlopun jälkeen olo oli levännyt ja ehkä vähän uneliaskin. Vettä satoi taivaan täydeltä, ja viileä vesisade nosti vireystasoa mukavasti pitkää ajomatkaa varten. Koko viikonloppu oli ollut sateinen, emmekä sen vuoksi viitsineet lähteä pyöräilemään Kirkkonummen metsäreiteille, vaikka se olisikin ollut kiva tapa viettää lauantaipäivää ennen kylpylän kupliin uppoutumista.
Emme käy Kirkkonummella kovinkaan usein. Totta puhuen, tämä oli meille kummallekin ihan ensimmäinen kerta. Senpä vuoksi lyhimmän tai nopeimman reitin sijaan päätimme valita kotimatkalle maisemareitin, jonka varrelta löytyisi hitunen kulttuuria ja paikallishistoriaa.
Kirkkonummen kummitustaloja googletellessani silmiini oli aikaisemmin osunut maininta ensimmäisistä löydetyistä kalliomaalauksista, jotka sijaitsivat Vitträsk-järven rannalla, Hvitträsk-nimisen rakennuksen läheisyydessä. Nimet olivat keskenään liian samanlaiset, joten sekosin niiden kanssa heti alkutekijöissään. Asetin kännykän karttapalveluun määränpääksi Hvitträskin ja päätin ihmetellä lisää paikan päälle päästyämme.
Hvitträskiin oli yllätykseksemme selkeät opastukset teiden varsilla. Kyseessä ei ollutkaan ihan mikä tahansa pytinki, vaan tunnetun arkkitehtikolmikon Herman Geselliuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen itselleen yli 110 vuotta sitten rakennuttama arkkitehtitoimisto ja koti. Nykyään Hvitträskissä toimii museo ja ravintola. Hvitträskin kummituksista ja läheisistä kalliomaalauksista olin lukenut tästä Retkipaikan artikkelista.
Isänpäivän kunniaksi Hvitträskin parkkipaikka oli aivan täynnä, mutta saimme tuupattua ajopelimme pysäköintialueen laidalle ja lähdimme uhmaamaan vesisadetta ihan vaan olettaen, että Suomen vanhimmille – ja vielä itsensä Sibeliuksen löytämille – kalliomaalauksille olisi varmasti hyvät opasteet. Kalliomaalauksista emme löytäneet mainintaa, mutta kun edessä avautui järvelle johtava polku, jonka varrella koreili kyltti kehottaen kulkemaan kohti hautoja, kalliomaalaukset unohtuivat nopeasti. Ai mitäs hautoja täällä onkaan? Tämä polku oli pakko tutkia!
Lähdimme seuraamaan kalliolta alas järvenrantaa kohti johtavaa polkua. Sateen vuoksi en uskaltanut ottaa järkkäriä mukaan, ja kännykkääkin käytin kuvaamiseen hyvin varoen. Toivottavasti kuvista kuitenkin välittyy ruudun toiselle puolelle edes hitunen sitä kallion laelta avautuvaa kauneutta sekä sadepisaroiden esiin tuomaa vehreyttä ja raikkautta, mitä me paikan päällä koimme. Mikä ihana rauha ja hiljaisuus. Uskomatonta, että oli marraskuu.
Laskeuduimme portaita pitkin alas järveä kohti, kunnes saavuimme erikoisen kivirakennelman äärelle. Haa, ehkäpä tästä kalliosta löytyisi etsimämme kalliomaalaukset!
Ei, maalauksia emme bonganneet, mutta Elielin ja hänen vaimonsa Loja Saarisen sekä Herman Geselliuksen haudat me löysimme. Yritin jälkeenpäin selvitellä kivimuodostelman alkuperää – onko linnakemainen muodostelma rakennettu hautamuistomerkiksi, vai kantaako rakennelman historia kenties kauemmaskin? Varmaa tietoa en tästä löytänyt, joten jos teidän lukijoiden joukosta löytyy aiheeseen paremmin perehtyneitä, kertokaahan ihmeessä kommenttiosiossa lisää.
“Työ on avain ihmishengen luovaan kehitykseen” oli Eliel Saarisen tunnuslause. Kivilaatta löytyy kalliomuodostelman lattiasta.
Eliel ja Loja Saarisen sekä Herman Geselliuksen hautakivi on kiinni kallionseinämässä. Tekstistä vielä joten kuten erottaa, kenen hauta on kyseessä.
Jatkoimme kävelyä yhä alemmas rantaan taittaen Hvitträskin suuntaan, mutta kalliomaalauksista ei näkynyt jälkeäkään. Valitsemamme polun varrella ei vaikuttanut olevan edes kallioita ja sadekin yltyi entisestään, joten päätimme palata takaisin Hvitträskin pihamaalle – ehkäpä maalaukset löytyisivätkin sieltä. Sitä paitsi edessämme olisi vielä kolmen tunnin automatka, mitä ei olisi kiva taittaa litimärissä vaatteissa.
Ennen kotiinlähtöä kiertelimme vielä Hvitträskin puutarhassa, joka kesäisin kukkiessaan on varmasti upea näky. Lehdettömät pensaat synkkää taivasta vasten saivat aikaan karun, ehkä vähän aavemaisenkin tunnelman. Lieneekö yksi Hvitträskin haamuista seurannut meitä tutkimusmatkallamme, ken tietää.
Isänpäivän juhlinta oli vielä käynnissä, jonka vuoksi pidättelimme houkutusta kurkistaa sisätiloihin. Vielä kerran yritin epätoivoisesti googlettaa kalliomaalausten tarkkaa sijaintia, jota ei ole merkitty edes Hvitträskin puutarhaan pystytettyyn opastekarttaan. Aikamme puutarhassa pyörittyämme päätimme antaa kalliomaalausten olla omassa rauhassaan. Jäipähän jotakin ensi kertaan, mikäli vielä Hvitträskin pihamaalle jonakin päivänä pysäköimme.
Hvitträskistä löytyy tarkempaa tietoa muun muassa Outdoors Finlandin artikkelista “Pyöräretkellä Hvitträskiin yhdistyy maisema- ja kulttuurimatkailu” ja arkkitehtuurista kiinnostuneille Museoviraston sivulta.
Vai jäikö alun jälkeen kiinnostamaan, miten sujui kylpyläviikonloppumme Långvikissä? Siitä voit lukea lisää klikkaamalla alla olevaa kuvaa.
Mikset seuraisi myös somessa?