Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK oli 1970-luvulle saakka Suomen suurin teollisuuden harjoittaja. SOK:n tehtaiden henkilöstömäärä oli parhaimmillaan lähes 5 500, josta huomattava osa työskenteli maan merkittävimmässä teollisuuskeskittymässä Vaajakoskella.
SOK:n teollinen tuotanto alkoi 1910-luvulla, jotta voitiin varmistaa osuuskaupoille tuotteita myytäväksi. Esimerkiksi tulitikkuja ei saatu alkuaikoina myyntiin, joten SOK osti Keuruulta tulitikkutehtaan vuonna 1914. Tehdas jäi lyhytikäiseksi, sillä se tuhoutui tulipalossa jo kahden vuoden kuluttua. Haapapuun saantivaikeuksien vuoksi uutta tehdasta ei haluttu sijoittaa entiseen paikkaan.
1916 SOK osti skotlantilaiselta liikemieheltä James Salvesenilta Vaajakoskellla (joka tuolloin oli vielä nimeltään Haapakoski) sijainneen sahan suurine maa-alueineen ja koskiosuuksineen.
Vaajakoskella harjatehdas aloitti toimintansa vuonna 1917, tulitikkutehdas 1919, vesivoimalaitos, kirjekuori- ja paperipussitehdas sekä virvoitusjuoma-, marmeladi- ja makeistehdas 1920-21. Samaan aikaan käynnistettiin Varassaaren saha sekä puunjalostustehdas. Margariinitehdas valmistui rautatien varteen 1928 ja erillinen makeistehdas naapuriin seuraavana vuonna. Kymmenen vuotta myöhemmin käynnistyivät koneet naulatehtaalla. 1951 valmistui rakennuspuusepäntehdas ja 1955 vaahtomuovitehdas, joka tosin siirrettiin kolme vuotta myöhemmin Raumalle. 1958 vihittiin käyttöön lastulevytehdas.
SOK:n Vaajakosken tehtailla oli 1960-luvulla työntekijöitä yli 1 600. Käytännössä heidän koko elämänsä oli kytköksissä SOK:hon. Tehtaiden väki asui SOK:n työsuhdeasunnoissa tai SOK:n rahoittamissa omakotitaloissa ja vapaa-aika vietettiin SOK:n järjestämissä riennoissa.
S-teollisuus joutui kovaan kurimukseen, kun osuuskaupparyhmää ryhdyttiin pelastamaan konkurssin partaalta. Aika koetteli kovalla kädellä Vaajakoskea, joka oli vuosikymmenten ajan elänyt ja hengittänyt SOK:n tahtiin.
S-teollisuuden rakennemuutokset, uudistaminen ja tervehdyttäminen alkoi jo 1970-luvun loppuvuosina. Henkilöstöä vähennettiin ja kilpailukykyä parannettiin. Teollisuuslaitosten suurin ongelma oli tuotannon keskittyminen omaan kaupparyhmään, jonka asema oli heikko. Esimerkiksi vuoden 1982 S-teollisuuden myynti oli lähes 1,2 miljardia markkaa, josta osuuskaupoille suuntautui 827 miljoonaa ja muulle kotimaan kaupalle vain 198 miljoonaa markkaa.
1983 osuuskaupparyhmässä käynnistettiin rakennemuutos, jonka jälkeen mikään ei enää teollisuuden osaltakaan ollut entisellään. Teollisuutta realisoimalla saatiin rahaa vähittäiskauppapalvelujen kehittämiseen.
Osuuskaupparyhmän Muistelmayhdistyksen julkaisemassa Myrskyä ja myötäistä – S-ryhmän väylä kriisistä menestykseen –kirjassa SOK:n teollisuusjohtajana toiminut Martti Haaman kuvailee vuosia 1980-luvun puolivälissä ”aivan hirvittäviksi”.
– Teollisuus luokiteltiin tukitoimialaksi, ja suhtautuminen ja toimenpiteet olivat sen mukaisia.
Toisiaan seuraavat aina uudet ja uudet realisointiohjelmat johtivat jatkuvaan saneerauskierteeseen. Vallitsevassa tilanteessa tulevaisuuden usko ja näkymät olivat vähintäänkin epämääräiset. Henkilöstö koki tilanteensa uhanalaiseksi ja reagoi sen mukaisesti. Työrauhahäiriöt lisääntyivät ja osa ihmisistä hakeutui muualle. Tehdaskeskukset purettiin. Varsinkin Vaajakoskella elettiin hyvin dramaattisia aikoja ja tilanteita, kun teollisuuslaitoksista yksi toisensa jälkeen myytiin. Teollisuudesta luopumalla S-ryhmä nettosi 1980-luvulla reilusti yli miljardi markkaa, joka voitiin sijoittaa ydinosaamiseksi valittujen toimialojen kehittämiseen.
